Viittauksia

Linolevyn kaivertaminen käy työstä, vaikka lämpölevyllä pehmittäisi. Eikä haavoilta välty vaikka olisi leikkuualustat käytössä. Mistä siis inspiraatio kuvantekemiseen kun tietää, että tullaan käyttämään työlästä tekniikkaa? Millainen idea jaksaisi pitää mielenkiintoa yllä ja olisi kaiken vaivan arvoinen?

Minulla on täysi luottamus oppilaitteni kykyyn ja haluun kehitellä kuvien sisältö itse. Sen verran päätin hämmentää mieliä, että kaikki aloittivat sukeltamalla Googlen Art Projectiin. On vaikea tajuta miten suuri aarreaitta se on. Sieltä löytyvät lähes kaikki maailman taidemuseot ja moniin niistä pääsee sisäänkin virtuaalivierailulle. Taiteen tutkimusta voi tehdä seuraamalla aikajanaa tai maailmankarttaa tai syvälle sukeltaen gigapixelkuviin. Tarjolla on läkähdyttävän paljon taustatietoa taideteoksista ja taiteilijoista tarvittaessa valmiiksi teemoiteltuna. Pelkäsin että oppilaat päätyvät tämän runsauden keskellä toteamaan että kaikki on jo tehty, ainakaan ei kannata enää yrittää keksiä mitään uutta. Pidin myös mahdollisena, että institutionaalisen taiteen parista ei löydy mitään itseä kiinnostavaa jos tutkimustyötä tehdään satunnaisesti klikkailemalla. Kannustin kuitenkin Picassoa siteeraten että älkäähän etsikö, löytäkää! Google Art Project

Minusta oli mielenkiintoista seurata, millaiset teokset ja kuvat niistä pysäyttivät ketäkin. Esimerkiksi nimestään huolimatta tänne Pariisissa sijaisevaan ”antimuseoon” halusi useampikin mennä seikkailemaan: Palais de Tokio

Taiteen katselu saattoi joidenkin kohdalla jäädä irralliseksi viihdykkeeksi, mutta voisin aavistaa, että heidänkin silmiensä editse lipuva moninaisuus jätti jälkiä mielen pohjalle.

Albrecht Dürerin vesivärimaalausta ”Jänis” vuodelta 1502 päästiin suurentamaan niin lähelle, että pieninkin siveltimenveto erottui. Mikä sai taitelijan kuvaamaan moisella karvantarkkuudella? Kuinka kauan tähän on mennyt aikaa? Miksi juuri jänis?

Kun siirryttiin luonnostelemaan omaa työtä, piti ottaa huomioon tekniikan haasteet ja mahdollisuudet. Kaivertamisen tutkimiseen soveltuva ja sisällöltään mielenkiintoinen sanattomana linografiikkana toteutettu sarjakuva löytyi täältä: Eric Drooker: FLOOD! UN ROMAN GRAPHIQUE

”Käy treenistä”, toteaa eräs oppilas venytellen kahden tunnin intensiivisen kaivertamisen jälkeen. ”Onks laastarii?” tuli kuultua useammankin oppilaan sanomana.

Uusien sävyjen syntyminen on palkitsevaa jos viitsii nähdä värien sekoittamisen vaivan ja kestää lievää sotkuisuutta. Vedostaminen on uusi mahdollisuus tuoda teokseen sisältöä, syventää ja laajentaa aihepiiriä. Kun vaihdat väriä, saattaa koko työn luonne muuttua. Täydellisen vedoksen tavoittelu vaati pitkää pinnaa ja himmeät, sotkuiset vedokset saattavat lannistaa niin ettei voimat riitä työn loppuun saattamiseksi. Siksi tavoitteistossa ei ollut vaatimusta tasaisen painopinnan aikaansaamiseksi vaan kokeilumieli, luovan otteen säilyttäminen joka vaiheessa.

Oli vedosmerkintöjen, signeerauksen ja työn nimeämisen vuoro. Jos kuvassa on mato ja teoksen nimenä on myös mato, niin ei ole vaikea arvata mitä katsojan ajatuksissa liikkuu: matopa tietenkin. Mutta jos matokuvan nimeää toisin tai kun on alusta alkaen tiennyt mistä mato on aiheeksi päätynyt ja mihin se viittaa, on katsojalla mahdollisuus tulkintoihin: ”Minä”, ”Ekosysteemin elintärkein”, ”Matikan tunti”.

Passepartout`n eli paspiksen leikkuu osoittautui jälleen hankalaksi hommaksi. Kyseessähän on vain reikä pahvissa, mutta olen joskus koonnut yhteen kehystettyyn teokseen 30 tapaa mokata kehystyksen teossa. Ne koottiin hysteerisen hipein mielin, oppilaat riemuitsivat huomatessaan että oma moka ei vielä ollut mukana listassa. Laskuvirhe, mittausvirhe, vino leikkaus, lyijykynien jääminen etupuolelle, kuvan kiinnittäminen väärinpäin tai vinoon, teippien näkyminen kehyksen reunoissa, taustapahvin näkyminen jostain laidasta, vedosmerkintöjen kirjoittaminen kehykseen, signeerauksen jääminen pahvin alle piiloon, rypistyminen, painovärin tarttuminen sormista kehykseen, mattoveitsi lipsahti pöytään tai sormeen, verta viiltohaavasta vedoksessa …

Teosten nimien myötä pieni grafiikan kokoelmamme alkoi näyttää hurjalta. Mustalla pohjalla oleva risti viittaa tiettyyn biisiin. ”Metsäpalo” teoksessa linnut lehahtavat pakoon vaaran alta. Teos voisi viitata myös pakolaisuuteen, pelastautumiseen. Oli ”Maailmansotaa” ja yksi”Pelko”. Kun tihrustin ehkä kuudennen kuvan alta nimeä ja totesin että ”Massacre” eli verilöylyhän se siinä, koko ryhmä remahti nauramaan sille, että toisitaan tietämättä ovat koonneet maailmanlopuntunelmia..

Kaiken hurjuuden keskellä oli kuitenkin yksi kirkas oranssi ananas. Mutta teoksen nimi oli ”Kynä”. Kun ihmettelin syytä moiseen surrealismiin, sain vastaukseksi juuri sen tyyppistä hymyilyä, joka syntyy kun joku ei ymmärrä sisäpiirin vitsiä. Arvelin että olisiko tässäkin kyseessä jokin biisi, jota en ole kuullut. Kuulemma oli.

Oppilaiden poistuttua pikainen googletus tuotti tuloksia. Enpä olisi arvanut että kuva viittaa erääseen aikamme kuumimpaan viraalivideooan PAPP, joka oli mennyt minulta kokonaan ohi. Merkillinen esitys, jonka parodioista paras oli mielestäni tämä, jossa viittauksia löytyy moneen suuntaan ja yhdeksään musiikigenreen:

Löytyikö jälkiä taidemaailman kuvista, viittauksia siihen Durerin Jänikseen vaikkapa? Ei suoranaisesti. Mutta ehkä kokemuksena siitä miten taiteilijalla on se oma tärkeänsä. Ja kaverin teosta saattoi lähetyä samaan tapaan eli katsellen mikä hänelle oli tänään ja tässä se juttu. Niitäkin oli, jotka sanoivat, että ei tässä mitään erityistä ajatusta ole. Kunhan vaan tein mitä sattui tulemaan mieleen. Pyysin vielä lopuksi kertomaan mitä sattuu tulemaan mieleen, kun rinnastetaan kuvia, kun ne laitetaan vierekkäin tai peräkkäin tarinaksi ikään. Ja kyllä – assosiaatioita oli kiva synnyttää. Omakin työ sai uusia merkityksiä. Mihin voisivat nämä kuvaparit viitata, mistä kertoa, miten tukea tai selittää toisiaan, millaisia ajatuksia ne herättävät vierekkäin ollessaan?

Näyttely on parhaillaan koulumme aulassa ripustettuna ja järjesteltynä niin, että musiikkiin viittaavat kuvat saavat tukea toisistaan, huoli maailman tilasta yhdistää omaa ryhmäänsä, on myös ilmava mukavien muistojen kokoelma ja tekniikkaa havainnollistava seinä.