Asioita opetellessa

Vuorossa seiskoilla oli kuvanmuokkaustehtävä. Olin päättänyt, että opitaan ainakin kaksi asiaa: kuvankäsittelyn perusteita sekä tekijänoikeusasiaa sen verran, että hyvin omintunnoin pärjää.

Päätin asettaa itsellenikin oppimistehtävän ja opetussuunnitelman hengessä tarkkailla enemmän oppilaiden oppimista kuin syntymässä olevaa työtä. Mielestäni niin opettaja kuin oppilaskin aivan liian helposti olettaa, että oppiminen näkyy vain siinä miltä työt näyttävät eli formaalisissa ominaisuuksissa. Oikeastaan voin olla varma ainoastaan siitä, että on tapahtunut opettamista. Mutta onko tapahtunut oppimista eli muistaako, ymmärtääkö, osaako oppilas soveltaa opetettuja ja harjoiteltuja asioita jatkossakin? Onko oppimisen seurauksena osaamista?

Tehtävänanto: AR – lisättyä todellisuutta luokkahuoneessa

”Valitse jokin koulumme opetustila lähtökohdaksi. Lisää sinne asioita, jotka liittyvät oppiaineeseen ja tekevät oppimisesta havainnollisempaa. Kuvittele että tilaa katsotaan lisätyn todellisuuden sovelluksen kautta.
Opetustilan pohjakuvan valitset kuviksen kotisivuilta ja kaikki muu haetaan CC Search sivun kautta kiinnittäen huomiota tekijänoikeuksiin.”

Creative Commons tutuksi ja avuksi

Ilmoitin, että ennen kuin päästään mitään muokkaamaan, on varmistettava että meillä on siihen oikeus. ”On-the-book” -asenteeni ja seiskojen iloinen hosupellemeininki kohtasivat heti kättelyssä, kun otin esiin pahvilautasille maalaamani tekijänoikeusmerkinnät. Sain vastauksen ennenkuin olin ehtinyt mitään kysyäkään: ”Tiedetään –  toi on miestenvessa ja toi tarkoittaa että yritä uudelleen”. Pidättelin pokkaani ja mielikuvitustani ja pääsin kertomaan että ei – nämä ovat enimmäkseen lupia. Ne kertovat millä ehdoilla saamme verkosta löytämiämme kuvia käyttää.CC.JPG

Etsi ja löydä

Kun mieluinen kuva oli oman työn muokkausta varten löytynyt, piti sivulta malttaa etsiä tekijänoikeusmerkintä.  Jos tässä ”etsintäpelissä” sattui kohdalle esimerkiksi ukkelin kuva tai ”BY”, tuli pieni hidaste, kun piti ottaa tekijän nimi talteen eli linkki sivulle mistä kuva oli löytynyt. Samalla saattoi käyttää pienen hetken sen tajuamiseen ja kunnioittamiseen että joku on seisonut kameroineen hankalassa asennossa vaikkapa vuoren harjalla.

etsiCC.png

Linkit kerättiin luokan Teams ryhmään henkilökohtaiseen Word -dokumenttiin tai joillakin luokilla lomakkeeseen, jonka olin tehnyt Formsiin. Näitä alkuperätietoja tarvittiin toisaalta todistusaineistoksi opettajalle ja toisaalta siltä varalta jos oma työ joskus julkaistaisiin. Ja samalla tuli opiskeltua miten Office365 toimii .

Väliarviointia

Samalla Forms -lomakkeella tarkistin mitä olivat siihen mennessä oppineet ja tykänneet  työskentelystä kuvankäsittelohjelman parissa. Näin sain vihjeitä miten tehtävän parissa jatkettaisiin.

BY

c7

Oppimiseen kohdistuva pikainen itsearviointi

Kun kuvanmuokkaukselle varattu aika oli käytetty (2x2h) ja työt valmiita, raapusti jokainen nimilistaan itselleen merkin. Se kertoi mitä itse kukin ajatteli oppisensa tasosta. Kokiko hän kokeilleensa kuvankäsittelyä, harjoitteliko hän sitä, muistaako ja oppiko mitä oli tarjolla vai oliko jopa varma että osaisi soveltaa oppimaansa myöhemminkuin muiden oppiaineiden tunneilla ilman kuvisopettajaa. Suurin osa ilmoitti oppineensa mitä piti.
Päätin, etten epäile heidän tuntemuksiaan. Kyselyn pääasiallinen tarkoitus oli sanallistaa eri asteista oppimista. Ja varsinkin sanallistaa sitä seuraavan tason oppimista, miten voisi tehdä asioita paremmin kuin vain kokeilla. Ja huomata että kokeilu ei ole oppimista vaikka onkin sille eräs edellytys.

Vertaisarvioinnin ja kuvatulkinnan opettelua

Kun seuraavalla viikolla palattiin tietokoneluokasta kuvataideluokkaan, meni istumajärjestys yllättäen uusiksi. Tervehdin tällä kertaa sisääntulijoita ohjeistamalla että etsi printattu työsi ja istu sen kohdalle. Olin järjestellyt kuvat aiheen mukaan eli yhdessä pöytäryhmässä oli nyt muokattujen kotitalousluokkien kuvia jne.

Vertaisarviointi on normiluontoisena pakkona opetussuunnitelmissa. Oman hengentuotteen äärellä toisten katseille altistuminen saattaa herättää turvattomuutta. Tietäen tämän, en yllättynyt kun moni istuutuessaan käänsi työnsä nurinpäin. Olin kuitenkin päättänyt että tähänkin totutellaan ja opetellaan vertaisarvioinnin tapoja ja taitoja. Toiveenani on, että näitä tilanteita opittaisiin jopa odottamaan.

Vertaisarviointi ei ole arvostelua. Kuvistunnilla se on kuvatulkinnan paikka, mahdollisuus opitun kertaamiseen ja totuttelua palautteen antamiseen sekä saamiseen.

En seuraa tositeeveeohjelmia, mutta ymmärtääkseni niissä joko päästään jatkoon tai pudotaan. Julmaa. Uskoakseni kaikki tajusivat äänensävyssäni parodian ainekset kun aloitin instruktiot:
1) Valitkaa teos joka pääsee jatkoon sarjassa ”selvästi oppiaineen opiskeluun liittyvät lisäykset”. Kannustin selittämään ja puolustamaan omia ratkaisuja jos toiset eivät heti tajunneet miksi kotitalousluokkaan on sijoitettu lehmä tai kässänluokkaan puuvillapelto. Sarjoja oli useampi. Oli mahdollisuus päästä ”jatkoon” muidenkin ominaisuuksien perusteella. Muut sarjat olivat:
2) Työ, jonka lisätty todellisuus on niin taitavasti tehty että voisi luulla asioiden olleen kohdallaan jo valokuvatessa.
3) Työ, joka on sommiteltu ajatuksella.
4) Työ joka on omaperäinen ja kenties teos.

Toisin sanoen ja kuvatulkinnan tapoja havainnollistaen ensin tutkittiin aihetta, sitten teknistä toteutusta, kuvan formaalisia omimaisuuksia eli sitä sommittelua ja lopuksi päästiin ilmaisun alueelle punnitsemaan olisiko jokin töistä jopa niin omaperäinen henkisen luomistyön tulos, että se ylittäisi teoskynnyksen.

Jokainen pöytäryhmä valitsi lopuksi oman edustajansa ”finaaliin”. Nyt oltiin hakemassa koko luokan edustajaa koulun kotisivulle. Työn pitäisi olla tehtävänannon mukainen, ylittää teoskynnys ja lisäksi piti olla tallella linkit lähteisiin, jos työssä on käytetty cc-by lisenssillä varustettuja kuvia. Ja tietysti sellainen, jonka tekijä antaa julkaista.
teoskynnys

Teoskynnys

Jos tekijänoikeus suojaa teoksia, niin mistä tietää mikä on teos? Tunnettu esimerkki on Räshid Nasretdinin valokuva hetkestä jolloin Paavo Nurmi sytyttää olympiatulen Olympiastadionille vuonna 1952. Se ei ole teos. Ja on näin ollen vapaasti käytettävissä:

PaavoNurmi1952.png

Tekijänoikeusneuvoston lausuntoa 2003:6  mukaellen voisi kuvitella seuraavanlaisen keskustelun Neuvoston ja Kuvaajan välillä (minä kysyin ja oppilaat ehdottivat vastauksia):
N: Miten päädyitte ottamaan juuri tuon kuvan?
K: Olin paikalla tekemässä työtäni lehtikuvaajana.
N: Ette siis itse valinnut kuvauskohdetta?
K: En.
N: Valitsitteko kuvauspaikan itse?
K: En voinut.
N: Valokuvan ominaislaatuun kuuluu kuvaushetki. Miten päädyitte juuri tuohon hetkeen?
K: No se oli tiedossa jo etukäteen, piti saada kuva kun tuli syttyy.
N: Teittekö joitain kuvausjärjestelyjä, kehoititte Nurmea esimerkiksi nousemaan varpailleen tai hymyilemään?
K: No en tietenkään!
N: Valo on valokuvauksen peruselementtejä. Miten olette voinut vaikuttaa valoon ja valotukseen, mikä oli valonlähteenne?
K: Aurinkoon ei voi vaikuttaa. Mutta onnistuin valottamaan tulen oikein.

N: Lausuntomme on (sitaatti lausunnosta s.5 ):

Kuva on päiväntapahtumasta otettu valokuva, annetusta tilanteesta otettu uutiskuva, ei taiteellisuutta ja kuvaajan omaa panosta ilmentävä teos. R ei ole itse suunnitellut kuvan kohdetta eikä näin ollen ole myöskään voinut vaikuttaa kuvan sisältöön. R ei ole itse voinut vaikuttaa siihen, mihin aikaan tuli on sytytetty. Näin ollen hän ei ole myöskään voinut vaikuttaa kuvassa oleviin valoihin ja varjoihin, vaan ne ovat annetut. R ei ole myöskään voinut vaikuttaa siihen, mistä suunnasta Nurmi tulen sytyttää ja mihin suuntaan tuuli kääntää tulen liekit. R ei ole voinut vaikuttaa Nurmen vaatteisiin eikä kuvan taustaan. Kuvakulma tulen sytyttämisestä ei ole omaperäinen eikä persoonallinen. Kuvan muoto ja rajaukset ovat sellaisia, etteivät ne ilmennä R:n persoonallisuutta.
Valokuva voi olla teos, jos se ilmentää kuvaajan omaa panosta. R ottama kuva ei sitä kuitenkaan tee.

Onko oma työni teos?

Nyt siis tiedettiin mikä on teos. Ja pitäisi valita luokalta sellainen työ, joka ylittää teoskynnyksen. Sellainen, joka ”ilmentää tekijänsä persoonallisuutta”, on omaperäinen ja taitavasti toteutettu. Oltiin yhden oppitunnin aikana edetty melkoisen erilaisiin tunnelmiin kuin tunnin alussa, jolloin moni katseli työtään vain arvottaen onko valmis vai kesken. ”Teoksia” oli tarjolla ilmiselvästi useita.

Vaikeaa oli valita. Mutta jokaiselta luokalta tuli teos kuvisgalleriaan. Lähdetietoineen sekä oikean cc-merkinnän kanssa. Se on html-koodin pätkä, jonka saa täältä.

7C_Nieminen_Amelia_uskonnonluokka (1)
Amelia N: Uskonnon luokassa imaami, tulkki ja piispa

7h Kekoni Sofia Biologia

Sofia K: Biologian luokka meren pohjana

Kokeen vuoro

Koe pidettiin samalla kerralla, kun oltiin tehty vihkomuistiinpanot.
Oletin että kaikki saavat täydet pisteet. Mutta kaikesta opettamisesta, toiminnallisuudesta, teoriasta, harjoittelusta ja kokemuksista huolimatta kokeessa tuli vääriä vastauksia jopa kysymykseen mikä on se ympyrän keskellä oleva cee.

Ällistyin. Ja sain tietää ainakin yhden syyn. Jokunen oli koko ajan ajatellut että kun puhutaan tekijästä ja hänen oikeuksistaan tarkoitetaan oppilasta itseään. Hänhän siinä tunnilla on parhaillaan tekijänä! Ja koska siinä ceen päällä ei ole sitä kieltoviivaa eihän se voi tarkoittaa kieltoa vaan päinvastoin ja että ihan on epistä tällaiset tyhmät kokeet, joita ei kuviksessa kuuluis olla ollenkaan! Yritin varovaisesti lohdutella että nyt taisi tapahtua sitä oppimista, otetaanko uusinta.

Osaaminen on paras oppimisen mittari

Koetunnin lopussa oli 20 minuuttia aikaa tehdä jouluinen kuvamanipulaatio samoilla ohjeilla kuin luokkahuonetyötkin. Jota oltiin tehty neljä tuntia. Pareittain, niin että yhdessä muistettiin ja osattiin tuplasti enemmän.
Oli ilo kierrellä työparien selkien takana ja todeta miten olin lähes tarpeeton. Mitä nyt huutelin, että huomaatteko – täällä on tapahtunut oppimista, te osaatte!

Joulukuvista koottiin vielä taustavideo koulumme joulujuhlaan lauluesityksen kaveriksi. CC-BY.

Havainnollinen esitys mitä tekijänoikeus on:

Ja tässä mielestäni niin selkeästi kuin mahdollista Creative Commons lisenssit eli eri tavat millä teoksen tekijä voi lieventää hänelle automaattisesti kuuluvaa tekijänoikeussuojaa:

Mainokset

Analyyttisyys ja apinan raivo

10

Vuoden ensimmäisessä tehtävässä halusin esitellä uusille seiskoilleni miten kuvataiteen tavoitteet ja arviointi voivat ohjata työskentelyä. Muotoilin itselleni tällä tavoin pedagogisen ohjenuoran, mutta oppilaille kerroin tavoitteista näin alkuun yleisesti, vain tavoitealueet mainiten. Niitä ovat havaitseminen, tuottaminen, tulkinta ja arvottaminen.

Tehtäväkohtaisia tavoitteita oli muutama. Tarkoitus oli toteuttaa ilmaisuvoimaiset kuvisvihon kannet. Koko projektin sepustamisen sijasta tunnen tarvetta kirjoittaa ”suttupapereista” ja laittaa muistiin mitä tapahtui vähäpätöisimmältä näyttävässä työvaiheessa, jonka tulokset jokaikinen oppilas olisi heittänyt jätepaperilaatikkoon. Oletukseni on, että sinne olisi samalla joutunut myös iso osa oppimista.

Tutkiva lähestymistapa

Peruskoulun opetussuunnitelman perusteissa on 11 kuvataiteen tavoitetta. Jokaiselle tavoitteelle on päättöarviota varten määritelty arvosanaa kahdeksan vastaavaa osaaminen. Tavoitteen numero viisi kohdalla sanotaan näin: ”Oppilas osaa käyttää tutkivaa lähestymistapaa itsenäisesti tai ryhmässä työskennellessään.”

Myös kuudennelle vuosiluokalle, nivelkohtaan, on määritelty hyvä (= 8) osaaminen. Alakoulun puolella vastaavassa T5 -tavoitteessa puhutaan tutkivan lähestymistavan sijasta omista tavoitteista: ”Oppilas osaa asettaa tavoitteita ja pyrkii kehittämään kuvailmaisuaan yksin ja ryhmän jäsenenä”

Päätin lähestyä tätä tavoitetta tutkituttamalla tehtävään varattujen siveltimien käyttöä.

8

Mielestäni ei ole niin pientä asiaa, etteikö sen parissa työskentelyä uskaltaisi sanoa ”tutkimiseksi” pelkän ”kokeilemisen” sijaan. (Tutkimukseksi en sentään ihan mitä vaan taidetoimintaa menisi kutsumaan.)

Siveltimenvetoja

Ensimmäinen instruktio oli yksinkertainen: ”kokeile millaisia jälkiä näillä välineillä syntyy”. Ja juu – aika moni oppilas osoitti mielessäni olleen hypoteesin oikeaksi.

1

He lähinnä kokeilivat millaista jälkeä syntyy kun kättään paperin päällä vispaa. Tai oikeastaan eivät edes kokeilleet, vispasivat vain. Tuloksena oli sotkun lisäksi epäileviä katseita ja kysymys: ”Mitä järkee tässä nyt oli?”

Tarkesin ohjetta.  Käytin sanaa ”tutkia” ja selvitin miten itse sen tässä yhteydessä ymmärrän. Että ensin kokeillaan ajatuksen kanssa ja sitten tutkitaan syntyneitä jälkiä, päätellen miksi ne ovat erilaisia. Siispä ohjeena oli ”tutki millaisia erilaisia jälkiä saat aikaiseksi”. Vihjasin ja demonstroin esimerkiksi miten paksullakin siveltimellä saa ohutta viivaa kunhan ei paina, mitä iloa voisi olla hiukan kuivahtaneesta siveltimestä ja mitä muuta kädellään voi tehdä kuin heilutella edestakaisin. Haastoin myös etsimään keinoja, joilla saisi lyijykynäluonnoksensa muunnettua maalaukseksi.

Alkoi syntyä diversiteettiä. Näytti siltä, että oppilaat katsoivat keskittyneemmin paperiinsa.

11

Oli kuitenkin myös niitä, joilta nopeasti loppui joko motivaatio tai kekseliäisyys. Olin huomaavinani, että näiden joukossa oli joukkuepelien harrastajia. Kokeilin kolmatta kannustamisen tapaa. Aloin puhua tutkimisen sijasta välineen hallinnasta. Että nyt harjoittelemme siveltimien hallintaa. Sain heti selostuksen, millaisia ”välineenhallintaharjoituksia” jalkapallokentällä tehdään. Palloa pitää osata kuljettaa. Laukaisuja harjoitellaan erikseen. Ja sisäteräsyöttöjä! Papereille ilmestyi nopeita viivoja ja hitaampia sekä siksakkia. Ja jos vielä omassa luonnoksessa sattui olemaan aiheena futis, avautui motivaatiolle tilaa.

Businessmetafora osoittautui yllättävän tehokkaaksi. ”Jos sinulla olisi sivellinjälkikauppa, niin mitä olisi tarjolla? Tuleeko asiakas kiinnostuneena luoksesi vai meneekö naapuriin kun siellä näyttäisi olevan laajempi valikoima.” Yllätyin yrittäjähenkisyydestä ja kilpailumielen tuomasta nosteesta.

Lopulta useimman oppilaan kohdalla kävi niin kuin olin toivonut. Eli kun katsoi tekemäänsä jälkeä, virisi halu tutkia mitä tapahtuu kun tekeekin jotain toisin, vaihtaakin jotain tuloksiin vaikuttavaa muuttujaa. Jos pitäisin kirjallisen kokeen aiheesta kysymyksenä voisi olla ”luettele vähintään neljä asiaa, jotka vaikuttavat millainen jälki siveltimestä tulee”. (Siveltimen muoto, paksuus, materiaali ja kunto. Käden voima jolla sivellintä painaa paperiin sekä nopeus ja tapa jolla sitä liikuttaa. Maalin paksuus, paperin laatu. Käden tarkkuus, työrauha, kuvan aihe…)

9

Talteen ja muistiin

Tutkimuspaperin parhaita paloja leikattiin irti ja liimattiin vihkoon talteen. Niitä kohtia, joissa koki ajatelleensa, tehneensä havaintoja, kokeiluja, löytöjä. Kun tutkimustulokset saatiin talteen, niitä voitiin jakaa toisille ja soveltaa varsinaisen työn tekemisessä.

Uskallan toivoa, että jokunen oppi arvioimaan työskentelyään ja suuntaamaan toimintaansa havaintojensa mukaan. Toivon myös, että opittiin tarkoituksenmukaisesti sekoittamaan apinan raivoa ja analyyttisyyttä. Ja sitä ”tutkivaa lähestymistapaa”, joka pitää olla hallussa, että saisi arvosanan kahdeksan päättötodistukseensa tavoitteen nro 5 osalta.

6543

kokoelma

Kansitehtävän tehtävänanto, tavoitteet, arviointiperusteet sekä kuvia Pääskytien koulun kotisivuilla.  Tämä tehtävä palveli minua opettajana kun opettelen tuntemaan uusia oppilaitani. Toteutin siis omalta osaltani ”tutkivaa lähestymistapaa”.

valmis

Kiitokset kuvista: Helmi, Inkeri, Arttu, Katariina, Anni, Jonna, Atte, Nora, Elmeri, Vanessa, Aino, Mia

 

Kuvisoppilaat vastaan harjakone: 6 – 0

Tekeillä oli suuri illuusio – katutaideteos, silmät nyrjäyttävä perspektiivikuva koulun pihaan kevätjuhlan. Oltiin opeteltu perspektiivin teoria. Oltiin tehty luonnokset. Oltiin koottu luonnoksista suosituimmat ideat ja minä, opettaja, olin tehnyt oppilaiden valitsemien luonnosten pohjalta mallikuvan, kartan jonka avulla teos toteutettaisiin. Tähtäimessä oli kevätjuhla, koulun 40-vuotisteema ja pisteeksi ii:n päälle vielä stop motion -video prosessin vaiheista.

Illuusio2018Pelättiin sadetta. Saatiin aurinkoa, paahdetta. Minä pelkäsin projektin varjolla tapahtuvaa lintsailua, sainkin (jälleen kerran) uskomattoman sitoutuneen kymmenhenkisen porukan, joka sai teoksen itseohjautuvasti lähes valmiiksi yhden päivän aikana.

alkaa hahmottua

Menimme tyytyväisinä koteihimme. Sitten iltapäivällä paikalle oli tullut harjakone…

Seuraavana aamuna en ollut uskoa silmiäni. Ensin luulin että aurinkolasien linsseissä on jotain töhnää kun kuva koulun pihassa on niin himmeä ja outo. Sitten en vaan ymmärtänyt näkemääni. Ilkivalta tuli mieleen ja edellisellä kerralla kun katuilluusiota tehtiin, osa oppilaista vietti iltaansa koulun pihalla vartiossa. Nyt tuho oli niin täydellistä, ettei kenekään voimat tai motiivi olisi riittänyt näin laajan ilkivallan toteuttamiseen.

Vahtimestarilta apua pyytämään, valvontakamera kun osoittaa suoraan piirroksemme suuntaan. Ja saankin kuulla hänen esimieheltään että harjakone on käynyt pihassa. Poistamassa hiekoitushiekkoja. Toukokuun viimeisellä viikolla! Paikasta jossa hiekkaa ei haitaksi asti ollut koskaan.

Jännä miten äkkiä voi ihmisessä tunteet vaihdella. Hämmästyksestä epäuskoon, raivosta suruun, pettymykseen. Ja sitten kuitenkin, jonkin ajan päästä, sisusta nousee toivo.

Kirjoitin ryhmälle wilmaviestin, jossa selostin mitä oli tapahtunut ja kysyin:

Mitäs me nyt tehdään? Mikä on teidän tunnelmanne? Ymmärrän jos haluaa luovuttaa koko asian. Mutta toivon, että tässä löytyisi sisua. Kun/jos vastaat tähän, koko ryhmä näkee vastauksesi. Eli oletko vielä mukana juu/ei? Toivon .
Huomiseen,
Titta (huokaus)

Ei mennyt kauaa kun ensimmäinen vastasi pitkään kirjeeseeni että Juu. Eikä muitakaan vastauksia tarvinnut kauaa odotella.

Kirjoitin myös katuharjojen kuninkaalle: ”… Kysyisinkin nyt olisiko toimialapalveluilla mahdollisuutta ja sydäntä hyvittää oppilaille jotenkin tätä vahinkoa? ”

Ymmärtävä vastaus pahoitteluineen tuli nopeasti ja heti aamulla ryhmällämme oli koulumme keittiön pakastimessa piikki auki eli saivat hakea jäätelöä niin kauan kuin sitä riitti.

väärästä suunnasta

Kuusi tuntia ja teos oli valmis! Koska aurinko katseli työtä väärästä suunnasta eivät luonnonvarjot täsmänneet piirrettyjen varjojen kanssa. Piti siis vielä odottaa seuraavaan päivään ja tiettyyn kellonaikaan, että saataisiin mukaan valon kannalta parhaat mahdolliset kuvat ja videokin editoitua:

katseluohje

Edellisestä perspektiivi-illuusiosta samaan kohtaan tuli tällainen:

Ihan mikä vaan kuva

Kun tulet arviointikeskusteluun, näytä minulle töittesi lisäksi ihan mikä vaan kuva, josta pidät. Valittavanasi on kaikki ne miljardit kuvat, joita kännykälläsi voi katsella.”

Tämän seiskaluokkalaisille osoittamani pyynnön takana oli ensinnäkin käytännön tilanne: tunti, jolloin keskustelen yhden oppilaan kanssa kerrallaan, johtaa takuuvarmasti muualla luokassa kännykän räpläilyyn. Siispä saivat ekstratehtäväksi ja ajanvietteeksi luvan kanssa kaivella internetin uumenista tai omista kansioista jotakin näytettävää.

Toiseksi taka-ajatuksenani oli saada arviointitilanteestakin vielä oppimistilanne. Minä ehkä oppisin jotakin lisää oppilaitteni mieltymyksistä, niistä ”omista kuvakulttuureista” kuten opetussuunnitelmatermi kuuluu. Ja oppilas saattaisi oppia jotakin tilanteessa jossa kuvisopen kanssa yhdessä katsellaan ja tulkitaan kuvaa. Arvelin lisäksi että jos jollakulla olisi vähänlaisesti aikaansaannoksia kansiossaan tai jos tuntikeskusteluissa en ole saanut kuulla jonkun aatoksia, voisin vielä tarkistaa onko oppimista kuitenkin tapahtunut. Tekisin havaintoja, miten oppilas puhuu kuvasta, tulkitsee, pohtii sen rakennetta tai vaikuttavuutta. Ja kaikki tämä siis oppilaalle tutun kuvan äärellä eikä opettajan valitseman.

Mitä tapahtui –  oppilaat istahtivat viereeni töineen ja vihkoineen kuten aina ennenkin näissä päättöarviointitilanteissa. Ja kännykkä oli kädessä kuten kaikilla ja yleensä. Mutta melkein kaikki oppilaat asettivat sen varovasti siihen töiden viereen, näyttö pimeänä odottamaan hetkeä jolloin pääsee itse asiaan, näyttämään sitä Mitä Vaan Kuvaa!

Kuvistyöt katsottiin ensin. Mutta minullakin oli kiusaus päästä näkemään mitä siellä kännykässä oikein on, kuin jälkiruokaa odotellessa.

Ja tänään sain nähdä kuvan, jossa Teemu Selänne pitää pientä poikaa hartioista, molemmat katsovat kameraan. En ollut tunnistaa poikaa samaksi pitkäksi kaveriksi joka kuvaa minulle esitteli. Oli helppo ymmärtää miksi kuva oli aarre. Pyysin kiinnittämään huomiota kuuluisan kiekkoilijan käsiin, miten hän lähes isällisesti esitteli poikaa kuvaajalle kaksin käsin hartioista pidellen. Peitin kädet ja saimme katsoa toisella tavalla rajattua kuvaa, jossa Selänne ihan vaan tavallisesti poseeraa ja poika näyttää olevan jotenkin ylimääräinen siinä kuvan alalaidassa.

Sain nähdä kolmen kuvan sarjan, jotka ensi näkemältä näyttivät irrallisilta otoksilta, joita ne oikeastaan olivatkin, kun oppilas ei ollut osannut päättää minkä tuo näytille. Mutta kun yhdessä  pohdimme, mitä yhteistä kuvissa on, löytyi sisällöllisiä asioita (luonto, eläimet) ja kuvan keinoja kuten valon ja varjon vaikutukset kuvaan. Oikeastaan syy valokuvaamiseen olikin ollut valo, vaikka yhdessä kuvassa oli niinkin tärkeä asia kuin oma rakas koira.

Lentokoneen ikkunasta otettu kuva, siipi ilta-auringon vaaleanpunaiseksi värjäämä, siiven kärjessä lentoyhtiön tunnuksena sydän. Kuva äskettäin kuolleesta nuoresta räppäristä ja hänen tatuoinneistaan. Itse maalattuja Dungeons and Dragons miniatyyrejä, ja sain kuulla miten koko perhe pelaa roolipelejä yhdessä. Levyn kansi, jossa fantasiahahmojen seassa hedelmiä ja kukkia kuin runsaudensarvesta (pääsin lipsauttamaan sanan barokki.)

Tämän päiväisen pienen otoksen perusteella kuvat olisi voinut jakaa kahteen ryhmään: niihin joissa kuvan visuaaliset arvot olivat myös tärkeitä ja niihin, jotka oli valittu lähinnä sisällön perusteella, kuten kuva donitsista. Miksipä ei, donitsithan on hyviä. Mutta millainen on hyvä kuva donitsista, millaisen sinä tekisit tai valokuvaisit?

Tollanen pallo

Askarrellaaks mekin tollanen pallo?”, kysyi seiskaluokkalainen kun huomasi keskeneräiset valinnaisryhmän kipsityöt. Auts, olen allerginen sanalle askartelu. Ehdin vetää henkeä ja vastata rauhallisesti: ”No ei, mutta nyt saadaan seurata sivusta mitä noista kasien teoksista tulee”.

kuivumassa

Kuvanveistäjä ei askartele

Oppilaan kysymys sai minut miettimään näkikö hän pedagogisesta yrittämisestäni huolimatta työskentelyn kuvistunneilla ensisijaisesti esineiden valmistamisena. Ja päätteli, että kuvista ei kannata valita valinnaisaineeksi koska siellä saatetaan valmistaa (tai siis auts, askarrella) ”tollanen pallo”, tuote, jota ei tunne tarvitsevansa.

Heti syksyn ensimmäisellä tunnilla olen ilmoittanut monen hämmästykseksi että täällä kuviksessa ei sitten askarrella. Viimeksi joku rohkea uusien seiskojen joukosta osoitti katosta roikkuvia ”juttuja” vastaväittäen että eikös nuo ole askarteluja. Avautui mainio tilaisuus kertoa, että kasit ovat rakentaneet mobileja. He ovat olleet kuvanveistäjiä.  Kun suomen kieltä keksittiin, veistokset tehtiin puukolla eli veitsellä puuta veistäen. Mutta nyt kuvanveistäjä tekee kolmiulotteisia teoksiaan parhaaksi katsomillaan materiaaleilla ja välineillä.

”Jutut” olivat mobileja, kerroin että Alexander Calder oli ollut opettajana. Eli eräs kuollut taiteilija! Heilauttelin teoksia, että voitiin havainnoida miten ne liikkuivat. Joku pyöri laajassa kaaressa joku toinen taas näytti nokkivan ilmaa. Mutta yksikään ei roikkunut laiskana. Tarkkailin seiskojen ilmeitä, vaikuttiva mietteliäiltä. Askartelusyytöksen tehnyt oppilas jatkoi osoittamalla rautalankoihin liimattuja kartonkipalasia. Ilmiselviä todisteita askartelusta! Niinpä. Myönsin, että liima ja kartonki ovat ehkä eniten käytetyt askartelumateriaalit. Mutta se tärkein ”materiaali” näissä teoksissa olikin ajatus, idea, viesti, sisältö, aihe.

Paljastin kasien tehtävänannon tarkkaavaisina tuijottaville uusille seiskoille. Oltiin lähdetty liikkeelle kysymyksestä: ”Oletko koskaan tasapainotellut kahden asian välillä ja miettinyt kumpi niistä olisi kivempi, parempi valinta tai tärkeämpää ajatellen vaikkapa koko maailmaa. Suunnittele mobile niin, että se tärkeämpi hahmottuu selvästi. Tasapainota rakenne.” Tuijottavat silmäparit alkoivat ehkä nähdä muutakin kuin rautalankaa, pahvia ja liimaa. Ja että tulkinnan mahdollistava katseleminen saattaisi olla kivaa kun saatiin ajattelun haastetta. Iloitsin, kun tunnin lopussa jotkut heilauttelivat varovaisesti mobileja tutkiva katse silmissään. Ehkä taideteos ei olekaan esine, vaan kokemus.

Viivi ilmaisi mobilessaan olotilaa, jossa yritys ja luovuttaminen tasapainottelevat:

mobile Viivi

Tässä Heidin toivoa tuova ajatus siitä, miten valo voittaa varjot ja pilvet:

mobile Heidi

 

Kuvistunnin laatumerkki: ”Askarteluvapaa alue”

Alakoulussa askarrellaan. Ainakin oppilaiden kertomusten ja Pinterestistä löytyvien aineenopettajan mielestä kiusallisten ”kuvisaskarteluja” -taulujen perusteella. Kunnioitukseni luokanopettajien monimuotoista työtä kohtaan on suuri, neuvomaan en tohdi ryhtyä. Mutta nöyrästi toivoisin, että kuvataidetunneilla käytettäisiin asioista niiden oikeita nimiä, mikä ohjaisi työskentelyn sisältöjäkin oppiaineen opetussuunnitelman suuntaan. Eli jos oppilaat liimailevat väripapereita, he eivät ”askartelisi” vaan ”suunnittelevat” tai ”sommittelevat”.  Kuvanveistäjäkään ei askartele, sen sijaan hän vaikkapa ”rakentaa”, ”kokoaa” tai ”valaa”. Sanasta askartelu voi rauhassa luopua menettämättä leikkimieltä. Leikissä on taiteen ainekset.

Konsultoin käsityönopettajaa tästä askarteluasiasta. Vastaus oli selkeä: alaluokilla askarrellaan ja yläluokilla tuotesuunnittelu on se juttu. Wikipediaan on joku määritellyt että ”askartelu on käsityön alalaji”. Englanninkielinen termi  on activity  tai hobby crafts. Eli taitoa ja aktiviteettia. Mutta jos ja kun oppiainetta on vain yksi tunti viikossa, miksi sen luovuttaisi ajanvietteelle, onhan meillä Taide ja koko Visuaalinen Kulttuuri  tuntisuunnitelmien pohjana! Ja niihin liittyvät käsitteet. Sekä oppilaiden omat kuvakiinnostukset. Joita he tuskin jäsentelevät muotoon joulu, pääsiäinen ja vappu, kuten joskus kuvataiteen opetussuunnitelman runko näyttää muodostuvan.

”Tollaset pallot”

Tehtävänantona oli miettiä miten asioilla saattaa olla kaksi eri puolta.  Uskoin että ”toisaalta-toisaalta” dilemma olisi mielikuvia herättävä lähtökohta koska kehityspsykologien mukaan murrosikäisten ajattelussa asiat ovat usein mustavalkoisesti joko-tai.

Toisena lähtökohtana oli kuin olikin pallo. Suomi100 -juhlien jäljiltä oli jäänyt ilmapalloja, joiden puhkomiseen varmasti olisi löytynyt useita vapaaehtoisia. Mutta koska tehtävää suunnitellessani oli hakusessa jotakin kolmiulotteista, päädyin hyödyntämään hyvää materiaalia. Ilmapallot kipsattiin.

kipsipallo.jpg

Kipsinen pallo oli maalauspohja, johon saattoi suhtautua kuin kuvanveistäjä tai maalari. Miten ”toisaalta-toisaalta” ideansa saisi toteutettua tähän muotoon ja materiaaliin.  Toki ajatuksensa voi aina tehdä aaneloselle, mutta olen havainnut oudon muotoisten ja kokoisten kuvapintojen laittavan luovuutta liikkeelle ja tasoittavan taitoeroja oppilaiden välillä.

luonnos.jpg
Viivi: luonnostelua

Kun kipsiharsoa levitettiin, tunnelma oli tylsä kuin askartelutehtaassa. Kaverin työtä vilkuiltiin vertailumielessä: kummalla on siistimmin kipsailtu ja kuka on urakan nopein. Kun teosta päästiin tekemään, saatiin ateljeetunnelmaa. Ja kaverin työn sisällöstä kiinnostuttiin. Keskusteltiin mm. perhe-elämästä, masennuksesta ja siilien suloisuudesta.

Polinan siili
Polina: Siilin herkempi puoli
perhe hajoaa
Kati: Kulissiperhe hajoaa
energinen puoleni
Catrin: Energinen puoleni

Mutta miten voisi auttaa katsojiakin löytämään teoksista ajattelun aihetta ja näkemään esineiden ”läpi” omiin muistoihin ja mielikuviin.  Eli näkemään ne jonain muuna kuin ”tollasina palloina”, tulkitsemaan. Usein jo pelkkä työn nimeäminen on riittävä vihje katsojalle. Taiteilijat saattavat kirjoittaa paljonkin teoksistaan ja niiden taustoista.

Näyttelyarkkitehtuuri ja ripustuksen tapa voi antaa tulkinta-apua katsojalle. Työt ovat nyt esillä kaltevia peilejä taustanaan. Näin katsoja näkee ne yhtä aikaa eri puolilta.

kaksi puolta esillä
Näyttelyssä vasemmalla Joshan Masa masentuneen pään sisus ja naamataulu yhtä aikaa nähtävillä. Keskellä Pinjan päähenkilön pää sisältä ja päältä päin. Oikealla Kaisan pinnalta myrskyävä meri ja pinnanalaiset ihmeet.

 

Suurimmaksi osaksi kohtaamme taidetta verkossa. Voisin väittää että jos jokin asia on kännykän ruudulla, teini jaksaa sitä katsoa. Päädyinkin siihen, että omasta teoksesta voi tehdä pisteeksi iin päälle vielä pienen pienen videon.

Tässä Sannin videossa päähenkilönä esiintyvä kipsiteos ”Onnen ovi” sisältä ja päältä:

Sannin tunteet.jpg

Tässä Tessan teos. Miten hänen ideansa välittyy sinulle?

Ja sama valokuvana, pallon muotoinen:

Tessan sydän

Arrirat omisti kipsiteoksensa fanikohteelleen eli BTS innoittajana:

Odotan vielä innolla että Olgankin työ valmistuu. Lähtökohtana hänellä on kirjallisuus. Se, miten kirjat ovat päältäpäin vain kantikkaita esineitä, mutta toisaalta, siellä sisällä on vaikka mitä! Kipsiteokseen taitaa tulla sisäpuolelle kirjailija, kuplassaan kammiossaan, maailmassaan, työtänsä tekemässä eli kirjoittamassa. Ja näkyvälle puolelle Olga onkin jo maalannut kaikkea mihin kirjallisuus ulottuu.

Koen että on jännittävää ja suuri etuoikeus saada näin aitiopaikalta seurata mitä nuorten mielissä liikkuu. Tehtävänanto on usein kuin kysymys, johon oppilas vastaa omalla, usein arvaamattomalla tavallaan. A****telu veisi tämänkin ilon.

 

What’s Up comes down

Otettiin alas viiden porvoolaiskoulun yhteinen oppilastyönäyttely nimeltään ”What’s Up?”. Nimellä viitattiin toisaalta oppilaittemme tapaan kommunikoida ja toisaalta ripustukseen. Teokset roikkuivat toista kuukautta ylhäältä katosta, porvoolaisen kauppakeskuksen keskusaulassa.

whatsUpTeimmekö installaatiollamme kauppakeskuksesta gallerian? Vai muuttiko kuluttajille ja kuluttamiseen suunnattu ympäristö teoksemme pyloniksi, mainospylvääksi? Avajaiset sattuivat samaan aikaan kuin Black Friday eli villi alennusmyyntipäivä. Ja meidän viestimme kilpailivat ostokehotusten kanssa.

Jäin miettimään millaisia ajatuksia installaatiomme oli mahtanut herättää. Miten vaikkapa viereisessä kahvilassa istuskelevat vakioasiakkaat olivat sen nähneet, olivatko kenties jopa ärsyyntyneet näkemästään ja kokevat nyt suurta helpotusta kun tekele on korjattu pois.

Oppiaineen nimi on kuvataide. Kuvilta nämä oppilastyöt eivät näytä eikä se taidekaan taida olla selviö varsinkaan jos taidekäsitys on sitä perinteisintä laatua. Me opettajat ja suurin osa oppilaistakin tunsimme tekevämme ”taidetta” tai vähintäänkin jotakin luovaa. Mutta jos satunnainen asiakas olisi provokatiivisesti vaatinut selityksiä, miten olisin puolustautunut tai auttanut häntä katsomaan?

Meidän opettajien toive oli, että onnistuisimme kuvataiteen keinoin ujuttamaan nuorten ääntä julkiseen tilaan, johon he eivät aina tunne olevansa tervetulleita. Kysyimme oppilailtamme mikä on tärkeää elämässä, mitkä sanat ansaitsisivat tulla esille. Mitä ovat asiat, joita ei rahalla saa eikä kauppakeskuksista löydy. Ja näille tärkeille asioille tehtiin tuotemerkki.

Eli teostamme ihmettelevälle asiakkaalle olisin varmaan tehnyt saman kysymyksen kuin oppilaillenikin eli mikä on tärkeää? Mille olisi markkinarakoa, jos kauppojen tuotevalikoimiin saisi toivoa ihan mitä tahansa. Onko päässyt ”onni” loppumaan, saisiko olla yksi uusi ”elämä” tai olisivatko ”aika” tai ”ilo” hyviä joululahjaideoita. Kannustaisin tutkimaan mitkä asiat nuorille ovat tärkeitä nyt kun Suomi täytti 100 vuotta. Samalla voisi pohtia mitkä asiat omassa nuoruudessa olisivat päässeet esille.

Entäpä miksi suurin osa ideoista oli puettu olemassa olevien tuotemerkkien muotoon? Olimme ottaneet vauhtia taiteilija Jani Leinosen tuotannosta. Sillä erotuksella, että hänen teoksensa ovat antimainoksia, joilla taiteilija ottaa kantaa suuryrityksiä ja markkinatalouden epäeettisyyttä vastaan. Jätin oppilaiden asiaksi tulkita Leinosen viestit kykynsä mukaan ja aika pian huomasin, että he halusivatkin ottaa vaikutteita brändeistä, joista tykkäävät. Mutta oli lähtökohtana mikä tahansa tuotemerkki tai mistä tahansa syystä valittu, syntyi kontrasti kulutuskäyttäytymisen ja arvovalintojen tekemisen välillä. Huumoria unohtamatta. Oman sanansa sai toki tehdä ilman esikuvia miettien ilmaisukeinot itse aina materiaalivalinnoista alkaen.

Mielestäni taiteen ydin on katselukokemuksessa. Koulun kuvataideopetuksessa oppilas saa näitä katselukokemuksia pitkin matkaa töitä tehdessään samalla kun on mahdollisuus seurata muidenkin työprosessia. Näyttelyksi asti kokoaminen irrottaa teokset luokkahuoneen ilmapiiristä. Kuten nyt, kun jouluvalojen keskellä killui ja kiilui teos aiheesta ”perhe”. Ja kun joulualennusmyynnin keskellä ”mainostettiinkin” tasa-arvoa, oli helppo tutustuttaa kasiluokkalaiset kontekstin käsitteeseen.

aleTasa_arvoKun installaatio purettiin, oppilaitteni syvälliset ajatukset ja monenlaiset äänet näyttivät palautuvan paperiksi, kartongiksi ja kapalevyksi. Taiteen taika katosi. Hetkeksi.downProjekti ja prosessi oli osa ”virallista” Suomi100 -juhlintaa. Taustoitus, tehtävänannot, valokuvia yksittäisistä teoksista, kaikkien koulujen oppilaiden nimet, yhteistyötahot, työvaiheiden dokumentointia, mediahuomiota ja oppilaiden kirjoituksia ym. löytyy täältä.

100

HYVÄÄ JOULUA, PIKKUPIIKA JOHANNA

Pikkupiika Johanna Kokkosen katse Eero Järnefeltin teoksessa ”Kaski”  taisi porautua lähtemättömästi seiskaluokkalaisteni sieluun. Syntyi kuvia, joissa tälle ikätoverille luotiin hyvä joulu.

katse

Omaa kuvallista versiota ei alettu aivan kylmiltään luomaan. Ensin verryteltiin kokeen luontoisella kirjoitustehtävällä, jossa ”Kaskea” analysoitiin metodeilla, joita oltiin opeteltu edellisellä viikolla.

Lyhyimmillään, mutta osuvasti kirjoitti eräs oppilas että ”Ei ole kaskenpoltto lasten hommaa.” Sama asia hiukan monisanaisemmin erään toisen oppilaan kirjoittamana: ”Kun eläydyn teoksen tytön rooliin tunnen että maa on polttavan kuuma, noki tarttuu joka paikkaan ja on tosi nälkä. Tunnen hien pinnassani. Savu savuaa naamaan ja alkaa yskittää. Savun keskellä on ahdistava olla. On rankkaa tehdä töitä.”

Tarkoitus

Kuvan tulkitsemisen tapoja

Opettelimme syyslukukauden päätteeksi erilaisia tapoja lähestyä taidekuvaa. Miten voisin katsoa, miten osaisin tulkita näkemääni.

Kuvataiteen opetussuunnitelman perusteista löytyy omana tavoitealueenaan ”visuaalisen kulttuurin tulkinta”. Päättöarvioinnin kriteerinä arvosanalle 8 on tässä kohdassa mm. se, osaako oppilas käyttää joitakin kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä.  No tuskinpa osaa ellei niitä ole harjoitellut. Ja tuskinpa harjoittelee, ellei joku vähän ohjaa.

Tänä vuonna seitsemäsluokkalaiset Pääskytien koululla opettelivat taiteen tulkintatapoja tekemällä ryhmissä kuusi erilaista harjoitusta. Tarkasteltavat teokset olivat koko ajan samat, Suomi100 hengessä olin valinnut Albert Edelfeltin ”Leikkivät pojat rannalla” sekä rinnakkaisteokseksi sama Hamarin satama taustanaan ”Eklöfin pojat VIlla Sjökullan kuistilla”. Koulumme sijaitsee hyvinkin lähellä näitä maisemia ja moni oppilas asuu itsekin Hamarissa. Edelfeltin työhuone, nykyinen Albert Edelfeltin museoateljee sijaitsee sekin lähellä kouluamme, Haikkoossa.

tulkintakuvat.png
Valokuva vas.: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen    Valokuva oik. : Douglas Sivén

Tehtäväsarjan taustalla on kaikuja entisen opettajani Marjo Räsäsen (TaT) kirjoituksista ja tutkimuksista.

Kuvatulkintatapa 1 / Luettelo asioista mitä kuvassa on: ”Kootkaa kahdessa minuutissa mahdollisimman monta asiaa mitä näette ”Leikkivät pojat rannalla” kuvassa. Valitkaa ensin kirjuri ja syöttäkää hänelle sanoja.” 

Kivi, poika, savu, meri, laiva jne. Ennätys oli 41 sanaa, koska toisaalta kirjuri oli ollut todella nopea ja toisaalta mukana oli yksityiskohtia, jotka eivät ehkä olleet kokonaisuuden kannalta kovin tärkeitä eivätkä ehkä näkyviäkään. Mutta kekseliäitä. Kuten kulmakarva tai lapaluu. Ja olipa yhdessä listassa mukana pippelikin. Ihmettelin kovasti, sillä en itse sellaista millään kuvasta löytänyt. ”No jos noi kerran on poikia niin kai niillä sitten on pippelit”. Tästä olikin hyvä avata keskustelua. Puhummeko siitä mitä näemme vai siitä mitä päättelemme. Eli puhummeko nyt kuvasta vai pojista. (Vert. ”Tämä ei ole piippu”)

Juuri kun oltiin melko varmoja, ettei kuvassa ole mitään mitä ei olisi jo sanottu, löysi joku vielä jonkin asian. Esimerkiksi punainen lippu kaarnalaivan mastossa jäi helposti huomaamatta. Tai jollekin oli oivallus, että kuvasta voi poimia sellaisiakin asioita joita ei voi koskettaa. Kuten heijastus, valo, varjo. Niitä kuvan keinoja.

Vastaus kysymykseen ”mitä kuva esittää”, vaikutti olevan aivan selvä. Jos kuvassa olisi lehmä niin kai siinä aiheenakin on silloin lehmä ja kuvan nimi samaten. Mutta mitä muuta kuvasta sitten voisi katsoa?

Kuvatulkintatapa  2 / Tarkastellaan kuvan peruselementtejä (viiva, väri, muoto, tila, tekstuuri, valööri). ”Katsotaan ensin lyhyt lasten tekemä opetusvideo. Ryhmällenne arvotaan sen jälkeen yksi elementti. Tutkitte Leikkiviä poikia vain siltä kannalta. Suunnitelkaa miten ohjaisitte luokkatovereitanne havainnoimaan teosta juuri tämän asian kannalta.”

Ja niinpä sain katsella miten oppilaani ottivat paikkani ja karttakeppi kädessään käyttivät kuvataiteen käsitteitä terävöittämässä omia havaintojaan ja opettaen toisilleen kuviskieltä.  ”Meidän ryhmällä on aiheena muoto. Jos ei ois muotoja tässä ei ois yhtään mitään mihin vaikka niitä värejä vois laittaa.”
Olimme edellisessä tehtävässä kuvanneet vettä. Ehkä siksikin ne ryhmät jotka olivat saaneet tehtäväkseen kertoa Edelfeltin värinkäytöstä poimivat esiin miten heijastuksiin on käytetty ruskeaa ja valkoista. Ettei vesi ole sinistä.
Tilan käsite ei ollut seiskoille entuudestaan tuttu. Olisi ehkä pitänyt valita käsitteen nimeksi 3d. Oli mielenkiintoista huomata miten ”tila” ymmärrettiin. Esimerkiksi niin, että ”täällä taustalla, merellä, on paaaaaljoooon tilaa ja tässä kivellä ei oo juuri mitään tilaa kun siihen mahtuu vain yksi poika.” Tottahan tuo oli. Osoittelin esityksen jälkeen aaltoja – miten ne ovat isoja lähellä ja kuvattu pieniksi kauampana ja miten metsikkö on maalattu sitä sinisemmäksi mitä kauempana se on. Eli että taiteilijat saattavat käyttää perspektiiviä saadakseen tilantuntua teokseensa.
Tärkeimmät viivat kuvassa sen sijaan löytyivät nopeasti. Ja nimikin löytyi sille pitkälle vaakasuoralle viivalle. Edelfelt on sommitellut horisonttiviivan hiukan keskilinjan yläpuolelle niin että vettä saadaan kuvaan enemmän kuin taivasta. Ja oikeanpuolimmaisen pojan kädessä oleva keppi on ”viiva” joka ohjaa katsettamme kohti laivaa, jota hän uittaa.

Kuvatulkintatapa  3 / Eläytyminen: ”Asettukaa kuvan ihmisten mukaisesti ikäänkuin patsaiksi ja olkaa valmiina vastaamaan haastattelijan kysymyksiin.”

Nyt kuvana oli Edelfeltin muotokuva Eklöfin pojista kesähuvilan kuistilla. Siinäkin on kolme poikaa, taustan maisema on lähes sama ja leikkilaivan parissa ollaan molemmissa. Puhuttelin oppilaita kuten heidän roolihahmojaan. ”Miksi sinä siihen pylvääseen nojailet?”, ”Mitä ajattelet kun katselet laivaasi?”. ”Miltä suntuu siinä nojailla? jne. Ulkopuolinen poika tuntui mielenkiintoisemmalta kuin päähenkilöltä näyttävä keskella oleva hahmo. Hänen suuhunsa laitettiin esim: ”Emmä pääse mukaan kun mä oon vielä liian pieni. Mun veli ei anna mun koskee tohon laivaan etten mä riko sitä. Ei huvita tehdä mitään, kattelen vaan.”
”Eklöfin pojat” kertoivat minulle että kuistille kuuluu laivojen tuuttauksia ja lokkien ääntä. Haisee maalille ja vähän kalalle.

Kuvatulkintatapa  4 / Rinnastus ja vertailu. Tehtävänä oli ensin etsiä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia kuvien välillä. Ja luoda puhe- tai ajatuskuplia kuvien hahmoille niin, että syntyy elokuvanleikkauksen tapainen tilanne. Poikien ajatukset ja puheet yhdistäisivät kuvat toisiinsa ikään kuin ”samaan aikaan toisaalla”. Oppilaat saivat tietää että kuistilla oleskelevien poikien isä oli aikanaan yksi Porvoon rikkaimmista miehistä August Eklöf. Rantapoikien nimiä ei ole tiedossa.

rinnastus2

Kuvatulkintatapa  5 / Kuvan merkityksen etsintää. Tässä tullaankin jo varsinaiseen tulkitsemiseen. Mietitään miksi kuva on tehty. mikä tarkoitus sillä on, mitä arvoja se välittää, mitä se kertoo omasta ajastaan. Mistä kaikesta siinä oikeastaan on kyse.
Ohjeet olivat laajasta aihepiiristä huolimatta yksinkertaiset: ”Antakaa molemmille teoksille uudet nimet, sellaiset jotka ohjaavat katsojaa tulkitsemaan kuvia ehkä samaan tapaan kuin mitä arvelette taiteilijankin ajatelleen.” 

Tehtävänanto aiheutti hämmennystä. Kuvassahan ON leikkiviä poikia rannalla. Ja tuossa toisessa ovat ne jotkut mitkälie pojat joilla on nimetkin. Aihehan näkyy selvästi. Miten niin uudet nimet? Koska saatavilla oli valmiiksi Suomi100 -teeman mukaisesti Suomen kultakauden maalauksia, näytin Eetu Iston ikonisen maalauksen Suomineidosta. Teoksen nimi ei ole ”Täti ja lintu” vaan  ”Hyökkäys”. Miksiköhän.

Mielestäni tehokkaimmat uudet nimet olivat ”Kauppalaiva” ja ”Kaarnalaiva” sekä ”Odotukset” ja ”Leikit”.
Leikkivien poikien kuva on äänestetty Suomen suosituimmaksi taideteokseksi. Ehkä siitä syystä, että siihen on niin helppo samaistua. Se edustaa monelle huolettomuutta ja kesää. Ja toisaalta taustalla näkyvät oikeat laivat viittaavat poikien tulevaisuuteen ja aikuisuuteen joko vertauskuvallisesti tai suoraan.

Kuvatulkintatapa  6 / Pohdin ja otan selvää millainen ihminen taiteilija on ollut. Tehtävänanto: ”Olette tutkimusryhmä. Tehtävänä selvittää millainen Albert Edelfelt on ollut taiteilijana ja ihmisenä. Miten hän on elänyt. Ja miten se näkyy hänen teoksissaan, varsinkin näissä poikakuvissa. Minä esitän Edelfeltiä ja vastaan kysymyksiinne. Pisteet tulevat niille ryhmille joiden kysymykset tuovat parhaiten esiin uusia ja oleellisia asioita. Älkää siis kysykö kengännumeroa.”

Tehostin rooliani paletilla ja öljyvärisiveltimillä ja asetuin kuin maalitauluksi heidän kysymyksilleen. Olin varustautunut Edelfeltiä käsittelevällä kirjallisuudella ja verkkosivuilla. Vertasin tilannetta googlettamiseen sillä erotuksella että ”haut” tehtiin suoraan minulta kysymällä.

Kun kysyttiin ”Miten keksit että susta vois tulla taiteilija?”, näytin todistusaineistona Johan Knutssonin maalaamaa Albertin muotokuvaa, jossa tämä neljävuotiaana piirtää kotinsa, Kiialan kartanon seinään. Ja kerroin että kun isä on arkkitehti, tulee nähtyä kaikenlaisia kuvia.

Joillakin luokilla jouduin salamakuulustelun kohteeksi, joiltain luokilta ei meinannut millään irrota kiinnostusta tai uskallusta. Erikoisimpia kysymyksiä minulle Edelfeltinä oli ”Mitä sä aattelet, jos makaat viljapellossa ja kattelet tähtitaivasta?”. Siihen vastasin että ”Hmm, enpä juuri pellossa makaile, vaikka kartanoomme kuuluu todella paljon peltoa tuossa parin kilometrin päässä. Mutta ehkä ajattelisin erästä kaunista naista, johon tutustuin Pariisissa”. ”Miksi olit Pariisissa?”. ”Olin siellä opiskelemassa”. ”Miksi?” ”Koska Suomessa ei ollut niin hyvä kouluja ja Pariisi oli taiteen keskus”. ”Mitä naista sä ajattelet?. Ootsä naimisissa?. Tietääks sun vaimo että sä ajattelet jotain muuta naista, onks se hyvän näkönen?”. ”Hän on Virginie. Haluatteko nähdä hänen kuvansa”…

Kuvatulkintatapa  7 / Mitä tunteita ja muistoja teos minussa herättää. Tehtävänanto: Haluaisiko jo teistä näin tunnin lopuksi jakaa koko luokalle sellaisen muiston, joka on herännyt teoksesta Leikkiviä poikia rannalla? 

Ja eräs pojista alkoi kelata housunpunttiaan ylös. ”Kahlasin veteen ja siellä oli jotain terävää ja sain haavan. Tässä on arpi.” Moni kertoi mökkimuistoja. Luokkaan tuntui ilmestyvän serkkuja, kesiä ja uistimia, saimme kuulla senkin miten voi harrastaa purjehdusta Porvoossa.

 

Teoriasta toimintaan

Nämä kuvatulkintaharjoitukset saattavat näin blogitekstissä näyttää reippaan toiminnallisilta. Mutta ”reippaus” kyllä muuttui liian usein oppilaita itseäänkin rasittavaksi riehakkuudeksi. Monen mielestä moinen tulkintaharjoittelu oli tylsää tai outoa, sellaista jota eivät olleet tottuneet kuviksessa tekemään.

Pyysinkin jotakin ryhmää tukitsemaan pientä gif-animaatiota, arvuutellen miten se voisi liittyä oppituntimme kulkuun:

wake up
On oppilaita jotka kokevat ettei olla tehty mitään kun ei ole syntynyt jotakin esinettä, kuvaa, tuotetta. Vaikka oppimisen saa heti kotiin mukaansa toisin kuin kuvistöitä, oppimista ei aina mielletä edes tekemiseksi.
Niinpä minua vähän jännitti millaisen vastaanoton saan kun seuraavallakin viikolla halusin jatkaa tätä kuvatulkintajuttua. Että tulenko näkemään edessäni yhteen pusertuneen kivikasan, jota sitten pitäisi reessä vetää. Tai syntyykö kapina, alkavatko vihata oppiainetta sen vuoksi että on niin kiusallisia tehtäviä. Tai ovatko joulun jo lähestyessä siirtyneetkin lomamoodiin ja valuvat vetelinä lattialle kuin tuon animaation koira.

Ja mitä tapahtui kun viikon päästä palattiin asiaan. Kapinaa ei syntynytkään! Sen sijaan hienoja tekstejä ja hauskoja empaattisia kuvia, joissa kasken keskellä raatava nälkiintynyt tyttö saa ihmisarvoisen elämän sekä kaikkea hyvää ja kaunista ympärilleen. Kaskimetsän puut ovat muuttuneet joulukuusiksi eikä tuli enää polta kuin korkeintaan pipareita leivinuunissa.
Kun vuorostaan tulkitsee seiskojen piirtämiä versioita eläytyen heidän ajatuksiinsa ja peilaten omaan aikaamme, saa huomata ettei peliä ole menetetty – nuoret kykenevät empatiaan. Toivotimme lämpimästi Hyvää Joulua toisillemme ja Johanna Kokkosellekin.

IMG_2150
Joonas T
IMG_2129
Fanny J

 


 

Vielä lopuksi itsearvioin opettajana miten oppimistehtävä tavoitti oppiaineen T-tavoitteita, päättöarvioinnin kriteereitä ja laaja-alaisten oppimiskokonaisuuksien kompetensseja.

Oppimistehtävän suhde laaja-alaisiin oppimiskokonaisuuksiin

Opetussuunnitelman perusteissa määritellään valmiiksi mitkä T-tavoitteet liittyvät mihinkin Laaja-alaisuuteen. Tässä kuvatulkintatehtävien sarjassa painottui T7 eli tehtäväni ”ohjata oppilasta soveltamaan kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä”. Tämä tavoite tukee ”Ajattelua ja oppimaan oppimista” (L1) sekä ”Monilukutaitoa” (L4).

Tehtävän myötä otin vihdoin käyttööni Wilmajärjestelmässä Formatiivisen arvioinnin työkalun. Siten voi helposti syöttää oppilaiden onnistumisia tuntikohtaisesti muistiin päättöarviointiakin ajatellen. Ja he voivat lisätä itsearviointinsa samaan kohtaan.

L1_L4

Oppimistehtävän suhde päättöarvioinnin kriteereihin

Kuten muissakin aineissa, arvosanan kahdeksan mukainen osaaminen on määritelty tarkkaan. Olen kursivoinut ne kohdat, joissa mielestäni oppilaalla oli ainakin annettuna mahdollisuus kehittyä tässä oppimistehtävässä.

Päättöarvioksi tulee kahdeksan (8) jos oppilas osaa
1) käyttää erilaisia havaintovälineitä ympäristön ja sen kuvien tarkastelussa.
2)  sanallistaa havaintojaan ja ajatteluaan taiteesta, ympäristöstä ja muusta visuaalisesta kulttuurista.
3)  ilmaista havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti erilaisia välineitä ja tiedon tuottamisen tapoja käyttäen.
4)  käyttää tavoitteellisesti erilaisia kuvallisen tuottamisen materiaaleja, tekniikoita ja keinoja kuvailmaisussaan.
5)  käyttää tutkivaa lähestymistapaa itsenäisesti tai ryhmässä työskennellessään.
6) Oppilas pyrkii vaikuttamaan ympäristöön ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin kuvallisin keinoin.
7)  käyttää joitakin kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä.
8) Oppilas osallistuu tulkinnoillaan keskusteluun taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin merkityksestä.
9)  soveltaa joitakin kulttuurisesti erilaisia kuvailmaisun tapoja.
10) ilmaista näkemyksiään taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmenevistä arvoista
11) Oppilas tarkastelee kuvailmaisussaan kulttuurista moninaisuutta ja kestävää kehitystä sekä tunnistaa kuvilla vaikuttamisen mahdollisuuksia

 

 

 

 

 

 

 

Jos olisi AR -sovellus, joka näyttäisi tulevaisuuteen…

Seiskaluokkalaiset kuvittelivat miltä oma tulevaisuus voisi näyttää. Ennustaminen tehtiin kuvitteellisella lisätyn todellisuuden sovelluksella, joka tuo tulevaisuuden esille kunhan vain katsahtaa omiin käsiinsä.

Kuvat toteutettiin Paint.Netillä, joka on ilmaisohjelma. Kuvankäsittelyn perusteet opitaan nopeasti, ilman että turhaa aikaa tärvääntyy koko ohjelman opetteluun. Valintatyökalut, syvääminen, tasojen käyttö, värien ja kontrastien säätö tulevat tällaista tehtävää toteutettaessa pakostikin tutuksi. Aikaa käytettiin koneen äärellä kaksi kaksoistuntia. Ajattelutyötä tehtiin etukäteen vihkojen äärellä.

Useimmat sijoittivat tulevaisuutensa aikaan, jolloin ammatti on jo selvillä ja rahaa tulee! Jotkut potivat maailmantuskaa ottaen huomioon koko planeettamme tulevaisuuden.

emma
Emma 7b: ”Tarkoitan että edessä on suuri ja toivottavasti värikäs seikkailu.”

Itsearviointi tehtiin selostustekstin muodossa. Kaikki osasivat vaivattomasti luetella kuvansa sisällön eli mitä asioita kuvassa on. Mutta tarkentava kysymys koettiin vaikeaksi. Piti miettiä miksi kuvassa oli juuri ne asiat ja ennenkaikkea mitä kuvallaan halusi sanoa. Ne, joista kysymys tuntui helpolta kirjoittivat että kuvassa on kissa tietenkin siksi koska tykkään kissoista. Mutta jos kuvassa onkin vaikkapa passi, tarkoittaako se että kuvan tekijä sattuu tykkäämään passeista? Vai onko kenties kysymys matkustushaluista tai toiveesta saada Suomen kansalaisuus.

Kuvia tulkitessa nousi kuvataiteen opiskelun tavoitteista keskiöön T7 eli opetussuunnitelmakielellä ”opetuksen tavoite on ohjata oppilasta soveltamaan kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä”.
Mediataidoista painottui tekijänoikeuksien ymmärtäminen. Käytetty kuvamateriaali on cc-lisensoitua. Käytimme hakujen pohjalla CC-search -sivustoa.

Oppilästöitä on esillä koulun kotisivuilla Sway -sovelluksella kootussa galleriassa.

ar

OPPILAS ARVIOI OPPIMISTA osa 3

”Hengissä ollaan!”, kaikui opettajainhuoneessa kuin yhdestä suusta kun koulumme ensimmäinen ilmiöviikko oli ohi.

Olisi ehkä paikallaan kertoa mitä viikon aikana tehtiin ja miksi hengissä säilyminen ei ollut itsestäänselvyys. Mutta vielä ei paukut riitä. Tällaista raporttia pitää kypsytellä hiukan pitempään. Mutta on kuitenkin tarve laittaa muistiin pieni arviointiajatus.

Arviointia koskevia uuden opsin painotuksia ovat itsearviointi ja vertaisarviointi. Edesmenneen Hilmamummoni korvissa nämä kuulostaisivat varmasti samalta kuin omakehu tai kaverin mollaaminen. Ja niin kyllä monen oppilaankin mielestä  ennen kuin ovat oivaltaneet mistä on kyse ja uuden systeemin edut.

Ensin kannattaa hetken pohtia sanojen ”arvostelu” ja ”arviointi” eroja . Olen pyytänyt oppilaita kuvittelemaan että ovat kokkaamassa vaikkapa pastakastiketta. Ja niinpä – arvostelu on sitä mitä ruokailija saattaa syödessään tehdä eli valmiin tuotoksen äärellä. Kokki sen sijaan on jo kokkaillessaan arvioinut kaipaisiko kastike lisää suolaa. Siksi sitä arviointia tehdään matkan varrellakin.

Vertaisarviointi on herkkää puuhaa. Se soveltuu parhaiten ryhmätyöskentelyn arviointiin. Opettaja ei voi olla varma mitä työryhmien jäsenten välillä tapahtuu eikä varsinkaan Ilmiöviikolla, jollain ohjattavia ryhmiä per opettaja on useita. Vertainen on paras arvioija.

Hymynaamakaavakkeista ei pidä. Mitä hyötyä tylynaaman antamisesta tai saamisesta  :-I voisi olla? Ei mielestäni mitään. Sen sijaan tavoitetaulukot sopivat vertaisarviointiin hyvin niiden ohjaavuuden vuoksi.

Oman ilmiöryhmäni oppilaat tekivät projektinsa päätteeksi vertaisarvioinnit tällaisen taulukon avulla:

vertaisarviointi tavoitteet

Arvioinnin kohteena on vain ja ainoastaan ryhmätyötaidot. Näkökulmia on kolme: ideointivaihe, toteutusvaihe ja ajankäyttö. Ennen kaavakkeen täyttöä oli hyvä painottaa, että kyseessä on nimenomaan tavoitetaulukko. Mukana ei siis ole niitä surkeimpia vaihtoehtoja, vasemmanpuoleinen sarake ei tarkoita että huonosti meni. Esimerkiksi kohdassa 1 ei ole vaihtoehtona että kaverilla ei ollut ideoita. Tai kohdassa kaksi että ei tehnyt mitään. Ne eivät ole tavoitteita. Niillä ei pääse taulukoihin. Taidot on kuvattu niin, että itse kukin voi oivaltaa miten niitä voi kehittää ja millaista se tosi hyvä ideointitaito ryhmätyötä tehdessä on. Eli on ok, kun kuuntelee toisen ideoita. Kehittyneempää osaamista on, kun sen lisäksi vielä kertoo omia ideoitaan ja havainnollistaa niitä. Huipputyyppi osaa edellisten lisäksi myös luopua ideoistaan, joita hänellä on siis useampia.

Viikon loppuessa oli kiva miettiä myös opettajakollegoiden kesken tätä vertaisarviointia. Oikeanpuoleinen sarake on hyvä huoneentaulu meille monialaista työskentelya opetteleville opettajillekin.

Itsearviointiin käytettiin monenlaisia välineitä ja tapoja. Omassa ryhmässäni teimme kaavakkeen, johon oppilas saattoi vastata kännykällään tai halutessaan paperiversiota käyttäen. Kaavake on laadittu Office 365 pohjaan, kysymykset on soveltuvin osin poimittu Tablet-koulun materiaaleista. Pyysimme oppilaita jokaisen päivän päätteeksi arvioimaan mm. seuraavia asioita: ”Löysin hyödyllistä informaatiota, hankin tietoa eri lähteistä, esitin hyvä kysymyksiä, oivalsin uusia asioita, mitä olisin voinut tehdä toisin.”

Näitä kysymyksiä itsekin miettiessä aloitan syysloman.

 

 

OPPILAS ARVIOI OPPIMISTAAN OSA 2

 

No niin, kauan on valmistauduttu uusien opetussuunnitelmien laadintaan ja käyttöönottoon. Ja nyt, elokuussa 2017 on vihdoin yläkoulujenkin vuoro ryhtyä tuumasta toimeen.

Arviointi suuntaa entistä selkeämmin koulutyötä. Värkkäsin seiskaluokkalaisia varten monisteen, selkokielisen version kuvataiteen tavoitteista itsearvioinnin pohjaksi. Tällä aloitamme, mutta täytynee päivittää sitä mukaa kun ”lukivaikeutta” ilmenee.

Vasemmalla näkyy miten oppiaine uuden opetussuunnitelman mukaan ryhmitellään neljään osa-alueeseen. Ne ovat havaitseminen, tuottaminen, tulkinta ja arvottaminen. Oikelta löytyvät kuvataiteen 11 T-tavoitetta tiivistetyssä ja yksinkertaistetussa muodossa. Rappusiin on kuvattu numerot, eteneminen nelosesta kymppiin. Oppilas merkitsee yläpuolella oleville janoille miltä edistyminen milloinkin tuntuu. Jos ”en viitsi yrittääkään” jonkin tavoitteen saavuttamiseksi, rasti tulee janan vasempaan laitaan, aliman rappusen eli nelosen kohdalle.

Tässä verkkoversiossa lisäksi muutama interaktiivinen keltainen pallukka, joiden latautumista täytynee hiukan odotella. Oikeassa laidassa kunkin tavoitteen kohdalle lisäsin opetussuunnitelmatekstiä joka kertoo mihin arviointi kohdistuu kun tehdään päättöarviointia.

KUVATAIDE, Kimpisen lukio 2012-2017

Pääskytien koulun kuvataidetunneilla syntyneitä teoksia ja ajatuksia. Pedagogin näkökulma.

Ajankohtaista (Oph.fi)

Pääskytien koulun kuvataidetunneilla syntyneitä teoksia ja ajatuksia. Pedagogin näkökulma.

Meikun kuvis

Meilahden yläasteen kuvataiteen kuulumisia

Viikin norssin kuvis

Pääskytien koulun kuvataidetunneilla syntyneitä teoksia ja ajatuksia. Pedagogin näkökulma.

Helsingin seudun kuvismaikat

Pääskytien koulun kuvataidetunneilla syntyneitä teoksia ja ajatuksia. Pedagogin näkökulma.

Jaana Italiassa

Ulkomailla työssäoppija Desenzanossa