Jepa, hullu ja ihanainen

Oma kehu haisee, sanotaan suomalaisessa sananlaskussa. Näissä seiskaluokkalaisten maalauksissa ei kehuta itseä, vaikka ne ovatkin omakuvia.  Kuviin maalatut sanat ovat nimittäin tutkittua tietoa.  Terveystiedon tunnilla kukin oppilas sai tehtäväkseen kirjoittaa yhdellä sanalla jotakin kaunista ja hyvää jokaisesta luokkatoveristaan. Opettaja kokosi nämä kehut yhteen ja kuvataidetunnilla jokainen sai oman lappunsa jatkokäsittelyä varten.

Oletan, että kauniiden sanojen lukeminen, positiivisen palautteen saaminen tuntui joltakin, ehkäpä jopa erittäin hyvältä, itsetuntoa nostattavalta. Ainakin lappusia luettiin keskittyneesti.  Vastaväitteitä tuli niukasti. Ne liittyivät erilaiseen käsitykseen itsestä kuin mitä muut ovat kokeneet.  ”Miks mun lapussa lukee vaan että hauska hauska hauska hauska, eiks mitään muuta sanottavaa oo keksitty!?”, ”Kuka on kirjoittanut että mä olisin hyvä urheileen – no en tosiaankaan oo!”.

Seuraavaksi kaveri otti valokuvan. Poseerauksessa sai kernaasti ajatella omassa lapussa mainittuja adjektiiveja. Yleisintä selfieilmettä tai duckfacea kehotettiin välttämään – ettei kuvista tulisi toistensa klooneja vaan persoonallisia. Kun valokuva oli kontrastoitu, se heijastettiin luokan taululle ja piirrettiin paperille mekaanisesti maalattavien alueiden reunat. Omaa panosta ja ilmaisuvoimaa saatiin mukaan kun alettiin valita ja sekoittaa värejä. Myös värin levittämisen tapa saattoi korostaa kuvaan kelpuutettuja adjektiiveja. Sanojen sommittelu ja kirjainten fontit harkittiin tyyliin sopiviksi. Ja opettaja sai leivottua värioppia mukaan.

Tässä joitakin sanoja, jotka opplaat kelpuuttivat omaan maalaukseensa: Mukava, hauska, kiva, viisas, hassu, järkevä, Iloinen, hullu temppupoika, kiltti, vikkelä, VELI, jonez, jepa, hullu, hupsu, ihku, paras, hauska nauru, hyvä jääkiekossa, fame, ihanainen,  jännä, järkevä, ystävällinen, fiksu, kaunis, positiivinen, hiljainen, luotettava, viisas, tietokoneosaaja, hyvä koulussa,  ujo, rauhallinen, ystävällinen, pirteä, hyvä piirtäjä, rauhallinen, puhelias, hassu tietokoneosaaja, hyvä englannissa, positiivinen, ihana, hyvä liikunnassa, kiva jutella, rauhallinen, luotettava, hieno ääni, hyvä skeittaamaan, hyvä keksimään hyviä piloja, paras, urheilullinen, kaveri, suosittu, ihanat hiukset,  tietää kaiken, hyvä fudiksessa, äänekäs, hyvä kokkaa,huumorin tajuinen, varovainen, nero, reilu.

Näitä ihmisen ominaisuuksia luokiteltiin jossakin vaiheessa kahteen kategoriaan: sellaisiin, jotka näkyvät heti kättelyssä ja sellaisiin, jotka tulevat esille vasta kun voi sanoa tuntevansa toisen. Oli myös mielenkiintoista miettiä, mitkä omista ominaisuuksista oli jäänyt mainitsematta. Tai valita vastakohtaisia sanoja maalattavaksi, kuten hiljainen mutta puhelias tai hassu ja toisaalta järkevä. Kohtaamisten paikka ja aika määrittelevät millaisia milloinkin olemme.

Itsearvioinnissa kysyttiin mm. ”Kerro siitä, miten työsi kuvaa sinua”. Poimintoja:

Värit ovat iloisia ja minä olen iloinen.
Minusta vaaleanliila kertoo että olen aika rauhallinen, pinkki siitä että nauran paljon ja sininen siitä että olen omalaatuinen.
Se kertoo, että olen säteilevä.
Vihreä väri on mielestäni omaperäinen, räikeä, hieman villi ja mielenkiintoinen. Juuri niin kuin minäkin.
Vihreä väri merkitsee sitä, että pidän luonnosta.
Värit ja sanojen erilaiset fontit kertovat että ole omaperäinen.

Aluksi yllätyin iloisesti, miten ongelmattomasti nämä 160 seiskaluokkalaista näyttivät suhtautuvan itseensä ja luonnollista kokoa suuremman omakuvansa maalaamiseen.  Mietin miten Astrid Lindgren kirjoitti kirjeessään nuorelle ihailijalleen: ”Jokainen kokee kolmetoistavuotiaana olevansa niin ruma, ettei koskaan voisi olla rakastettu.” Ja jatkoi lohduttaen, että ajan myötä tulee kyllä huomanneeksi, etteivät asiat ihan niin huonosti olleetkaan. (Jens Andersen: ”Denna dagen, ett liv.”). Toivon, että tämä maalausprojekti olisi hälventänyt mahdollisia itseen kohdistuvia epäilyjä ja jäisi mieleen myös kaikkia kunnioittavana erilaisuutemme esittelynä.

Kun huoltajat näkivät omakuvat valmiina, eräs heistä totesi liikuttuneena, rakkautta ja ylpeyttä äänessään että tämä on just kuin meidän poika!  Kokonaisuutena omakuvanäyttely säteilee positiivista energiaa ja tuo koulumme aulaan vakuuttavan todisteen, mitä kolmetoistavuotias osaa ja on.

Kuvat ovat nyt roikkuneet esillä kaksi viikkoa. Yksikään oppilas ei ole tullut katumapäälle ja pyytänyt työtään poistettavaksi. Mitä hiukan pelkäsin, voihan oman minän roikottelu kaikkien katsottavana pistää koko sielun solmuun.

Ulkonäköpaineita ja huonoa itsetuntoa voi lisätä itsekin itselleen helposti. Kuten vertailemalla itseään tai omia valokuviaan kuvanmuokkausohjelmilla käsiteltyihin mediakuviin tai filtteroituihin kavereiden postauksiin. Somessa näitä paineita on helppo ladata toistenkin niskaan vaikkapa Ask.fm –yhteisössä. Kyseinen palvelu on perustettu kannustamaan kysymysten tekoon. Ylläpitäjät avaavat sivuston perusideaa näin: ” Teini-ikä on usein matka itsensä löytämiseen. Teemme matkan helpommaksi antamalla jäsenillemme mahdollisuuden pysyä nimettömänä. Se edistää estottomia, todenmukaisia keskusteluja. Se rohkaisee mielipiteitä. Se lisää itseluottamusta.”

Kuullostaa jopa ylevältä. Valitettavasti hyvin yleistä on että anonymiteetin suojassa viestitetään julkisesti kysymyksen sijaan törkyä. Arvostellaan ulkonäköä, vaatetusta. Ilmoitetaan mielipide ulkonäöstä arvosanalla. Nostetaan omanarvontuntoa alentamalla toisia.

Myös tässä meidän omakuvamaalauksessa toimittiin anonyyminä. Mutta moderaattorina oli päähenkilö itse valiten itselleen sopivat ainekset saamistaan ”tykkäyksistä”.