Avainsana-arkisto: peruskoulu

Analyyttisyys ja apinan raivo

10

Vuoden ensimmäisessä tehtävässä halusin esitellä uusille seiskoilleni miten kuvataiteen tavoitteet ja arviointi voivat ohjata työskentelyä. Muotoilin itselleni tällä tavoin pedagogisen ohjenuoran, mutta oppilaille kerroin tavoitteista näin alkuun yleisesti, vain tavoitealueet mainiten. Niitä ovat havaitseminen, tuottaminen, tulkinta ja arvottaminen.

Tehtäväkohtaisia tavoitteita oli muutama. Tarkoitus oli toteuttaa ilmaisuvoimaiset kuvisvihon kannet. Koko projektin sepustamisen sijasta tunnen tarvetta kirjoittaa ”suttupapereista” ja laittaa muistiin mitä tapahtui vähäpätöisimmältä näyttävässä työvaiheessa, jonka tulokset jokaikinen oppilas olisi heittänyt jätepaperilaatikkoon. Oletukseni on, että sinne olisi samalla joutunut myös iso osa oppimista.

Tutkiva lähestymistapa

Peruskoulun opetussuunnitelman perusteissa on 11 kuvataiteen tavoitetta. Jokaiselle tavoitteelle on päättöarviota varten määritelty arvosanaa kahdeksan vastaavaa osaaminen. Tavoitteen numero viisi kohdalla sanotaan näin: ”Oppilas osaa käyttää tutkivaa lähestymistapaa itsenäisesti tai ryhmässä työskennellessään.”

Myös kuudennelle vuosiluokalle, nivelkohtaan, on määritelty hyvä (= 8) osaaminen. Alakoulun puolella vastaavassa T5 -tavoitteessa puhutaan tutkivan lähestymistavan sijasta omista tavoitteista: ”Oppilas osaa asettaa tavoitteita ja pyrkii kehittämään kuvailmaisuaan yksin ja ryhmän jäsenenä”

Päätin lähestyä tätä tavoitetta tutkituttamalla tehtävään varattujen siveltimien käyttöä.

8

Mielestäni ei ole niin pientä asiaa, etteikö sen parissa työskentelyä uskaltaisi sanoa ”tutkimiseksi” pelkän ”kokeilemisen” sijaan. (Tutkimukseksi en sentään ihan mitä vaan taidetoimintaa menisi kutsumaan.)

Siveltimenvetoja

Ensimmäinen instruktio oli yksinkertainen: ”kokeile millaisia jälkiä näillä välineillä syntyy”. Ja juu – aika moni oppilas osoitti mielessäni olleen hypoteesin oikeaksi.

1

He lähinnä kokeilivat millaista jälkeä syntyy kun kättään paperin päällä vispaa. Tai oikeastaan eivät edes kokeilleet, vispasivat vain. Tuloksena oli sotkun lisäksi epäileviä katseita ja kysymys: ”Mitä järkee tässä nyt oli?”

Tarkesin ohjetta.  Käytin sanaa ”tutkia” ja selvitin miten itse sen tässä yhteydessä ymmärrän. Että ensin kokeillaan ajatuksen kanssa ja sitten tutkitaan syntyneitä jälkiä, päätellen miksi ne ovat erilaisia. Siispä ohjeena oli ”tutki millaisia erilaisia jälkiä saat aikaiseksi”. Vihjasin ja demonstroin esimerkiksi miten paksullakin siveltimellä saa ohutta viivaa kunhan ei paina, mitä iloa voisi olla hiukan kuivahtaneesta siveltimestä ja mitä muuta kädellään voi tehdä kuin heilutella edestakaisin. Haastoin myös etsimään keinoja, joilla saisi lyijykynäluonnoksensa muunnettua maalaukseksi.

Alkoi syntyä diversiteettiä. Näytti siltä, että oppilaat katsoivat keskittyneemmin paperiinsa.

11

Oli kuitenkin myös niitä, joilta nopeasti loppui joko motivaatio tai kekseliäisyys. Olin huomaavinani, että näiden joukossa oli joukkuepelien harrastajia. Kokeilin kolmatta kannustamisen tapaa. Aloin puhua tutkimisen sijasta välineen hallinnasta. Että nyt harjoittelemme siveltimien hallintaa. Sain heti selostuksen, millaisia ”välineenhallintaharjoituksia” jalkapallokentällä tehdään. Palloa pitää osata kuljettaa. Laukaisuja harjoitellaan erikseen. Ja sisäteräsyöttöjä! Papereille ilmestyi nopeita viivoja ja hitaampia sekä siksakkia. Ja jos vielä omassa luonnoksessa sattui olemaan aiheena futis, avautui motivaatiolle tilaa.

Businessmetafora osoittautui yllättävän tehokkaaksi. ”Jos sinulla olisi sivellinjälkikauppa, niin mitä olisi tarjolla? Tuleeko asiakas kiinnostuneena luoksesi vai meneekö naapuriin kun siellä näyttäisi olevan laajempi valikoima.” Yllätyin yrittäjähenkisyydestä ja kilpailumielen tuomasta nosteesta.

Lopulta useimman oppilaan kohdalla kävi niin kuin olin toivonut. Eli kun katsoi tekemäänsä jälkeä, virisi halu tutkia mitä tapahtuu kun tekeekin jotain toisin, vaihtaakin jotain tuloksiin vaikuttavaa muuttujaa. Jos pitäisin kirjallisen kokeen aiheesta kysymyksenä voisi olla ”luettele vähintään neljä asiaa, jotka vaikuttavat millainen jälki siveltimestä tulee”. (Siveltimen muoto, paksuus, materiaali ja kunto. Käden voima jolla sivellintä painaa paperiin sekä nopeus ja tapa jolla sitä liikuttaa. Maalin paksuus, paperin laatu. Käden tarkkuus, työrauha, kuvan aihe…)

9

Talteen ja muistiin

Tutkimuspaperin parhaita paloja leikattiin irti ja liimattiin vihkoon talteen. Niitä kohtia, joissa koki ajatelleensa, tehneensä havaintoja, kokeiluja, löytöjä. Kun tutkimustulokset saatiin talteen, niitä voitiin jakaa toisille ja soveltaa varsinaisen työn tekemisessä.

Uskallan toivoa, että jokunen oppi arvioimaan työskentelyään ja suuntaamaan toimintaansa havaintojensa mukaan. Toivon myös, että opittiin tarkoituksenmukaisesti sekoittamaan apinan raivoa ja analyyttisyyttä. Ja sitä ”tutkivaa lähestymistapaa”, joka pitää olla hallussa, että saisi arvosanan kahdeksan päättötodistukseensa tavoitteen nro 5 osalta.

6543

kokoelma

Kansitehtävän tehtävänanto, tavoitteet, arviointiperusteet sekä kuvia Pääskytien koulun kotisivuilla.  Tämä tehtävä palveli minua opettajana kun opettelen tuntemaan uusia oppilaitani. Toteutin siis omalta osaltani ”tutkivaa lähestymistapaa”.

valmis

Kiitokset kuvista: Helmi, Inkeri, Arttu, Katariina, Anni, Jonna, Atte, Nora, Elmeri, Vanessa, Aino, Mia

Pelillisyyttä vai työniloa?

Kun samat väriliitulaatikot ovat kahdeksan seiskaluokan käytössä kahden viikon aikana, on normaalia, että entropia kasvaa. Miten saada värit järjestykseen, ettei yhdestä paketista löydy kolmen sinisen liidun lisäksi pelkkiä tumman ruskeita ja toisesta paketista yksi katkennut punainen. Eli miten motivoida oppilaat tekemään työtä. Siivoamaan. Jopa toisten jälkiä.

 
Tässä yksi ehdotus :
1. Vedetään kaikki rasiat suojakoteloistaan ja kipataan liidut sikin sokin  yhteen laatikkoon. Vapaaehtoisia löytyy helposti tähän vapauttavaan riehumisvaiheeseen.
2. Järjestetään tyhjentyneet rasiat riveihin. Helppo homma ja houkuttelee niitä, joiden mielenrauhaa äsken luotu kaaos järkytti.
3. Ope tökkää yhdelle oppilaalle käteen keltaisen liidun, toiselle oranssin, kolmannelle punaisen jne. Tehtävänä on kaapata laatikosta muita samanvärisiä liituja niin monta kuin minuutissa ehtii ja pudotella ne sitten rasioihin. Jos halutaan kilpailla, pisteet näkyvät heti kun toteaa mitä väriä on eniten rasioissa.
4. Seuraavalla tasolla kehitetään nopeaa näkemistä, siinä missä äsken oli sorminäppäryys valttia.
Useista rasioista puuttuu nyt liituja. Jos halutaan kilpailla, niin voittaja on se, joka nopeimmin hoksaa mikä väri rasiasta puuttuu, löytää kyseisen värin laatikosta ja täydentää rasian saaden siitä pisteen. Jos kilpailun sijasta halutaan vaan viihtyä yhdessä, väripongaus on hauskaa sinällään. Hauskuus syntyy oppimisen kokemuksesta: on ilo huomata miten silmät nopeasti adaptoituvat erottamaan oleellisen. Kaaoksesta syntyy järjestystä helpommin kuin aluksi oletti.
2013-12-11-6407_1
5. Rasiat, joista puuttuu vain yksi tai kaksi, erottelevat todelliset väripongarit. Peliin voi osallistua koko luokka yhtä aikaa: Valmiina, paikoillanne, hep ja rasia dokumenttikameran alle… Tehtävänä on olla eka joka hoksaa minkä värinen liitu rasiasta puuttuu. Mitä aktiivisemmin on ollut mukana järjestelemässä, sitä helpompaa tämä on. Tai jos värit sattuvat olemaan sateenkaaren värien mukaisessa järjestyksessä, on helppo hoksata mikä punaisen ja keltaisen välistä puuttuu. Ja ope saa työnnettyä väriopin kertausta mukaan todeten, että väliväri.
6. Palkintoina oman työn ihailu, open kiitokset, ryhmässä toimimisen ilo.
7F-luokkaa ja erityisesti Iiristä, Amandaa, Elsaa ja Minna-Mariaa kiittäen,
Tittaope

Ensimmäinen diakuva

pieni mona lisaMiks tää on näin pieni?”, kysyy seiskaluokkalainen ja pitää kädessään muovista kehystä, jonka sisällä on kuva Mona Lisasta. Vastaan, että joskus kauan sitten kuvia näytettiin heijastamalla tällaisia dioja. Aha, toteaa poika, vuonna 2000 syntynyt.  Ehkä pitäisi kokeeksi kaivaa diaprojektori esiin ja ennen niin arvokas taidekuvakokoelma. Voisi valita yhden ainoan kuvan heijastettavaksi. Se saattaisi saada täyden huomion, jäädä mieleen paremmin Power Pointin animaatioin elävöitetyt ”diat”.

Ja tätä uutta blogia luodessani ihmettelin ensin miksi ottamani valokuva on näin pieni. Vaistomainen klikkaus ja se suureni. Perspektiivi on pienentänyt oikeanpuoleisen Mona Lisan kuvan. Se suurenee jos kävelee lähemmäs katsomaan.