Pikkupiika Johanna Kokkosen katse Eero Järnefeltin teoksessa ”Kaski” taisi porautua lähtemättömästi seiskaluokkalaisteni sieluun. Syntyi kuvia, joissa tälle ikätoverille luotiin hyvä joulu.
Omaa kuvallista versiota ei alettu aivan kylmiltään luomaan. Ensin verryteltiin kokeen luontoisella kirjoitustehtävällä, jossa ”Kaskea” analysoitiin metodeilla, joita oltiin opeteltu edellisellä viikolla.
Lyhyimmillään, mutta osuvasti kirjoitti eräs oppilas että ”Ei ole kaskenpoltto lasten hommaa.” Sama asia hiukan monisanaisemmin erään toisen oppilaan kirjoittamana: ”Kun eläydyn teoksen tytön rooliin tunnen että maa on polttavan kuuma, noki tarttuu joka paikkaan ja on tosi nälkä. Tunnen hien pinnassani. Savu savuaa naamaan ja alkaa yskittää. Savun keskellä on ahdistava olla. On rankkaa tehdä töitä.”
Kuvan tulkitsemisen tapoja
Opettelimme syyslukukauden päätteeksi erilaisia tapoja lähestyä taidekuvaa. Miten voisin katsoa, miten osaisin tulkita näkemääni.
Kuvataiteen opetussuunnitelman perusteista löytyy omana tavoitealueenaan ”visuaalisen kulttuurin tulkinta”. Päättöarvioinnin kriteerinä arvosanalle 8 on tässä kohdassa mm. se, osaako oppilas käyttää joitakin kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä. No tuskinpa osaa ellei niitä ole harjoitellut. Ja tuskinpa harjoittelee, ellei joku vähän ohjaa.
Tänä vuonna seitsemäsluokkalaiset Pääskytien koululla opettelivat taiteen tulkintatapoja tekemällä ryhmissä kuusi erilaista harjoitusta. Tarkasteltavat teokset olivat koko ajan samat, Suomi100 hengessä olin valinnut Albert Edelfeltin ”Leikkivät pojat rannalla” sekä rinnakkaisteokseksi sama Hamarin satama taustanaan ”Eklöfin pojat VIlla Sjökullan kuistilla”. Koulumme sijaitsee hyvinkin lähellä näitä maisemia ja moni oppilas asuu itsekin Hamarissa. Edelfeltin työhuone, nykyinen Albert Edelfeltin museoateljee sijaitsee sekin lähellä kouluamme, Haikkoossa.
Tehtäväsarjan taustalla on kaikuja entisen opettajani Marjo Räsäsen (TaT) kirjoituksista ja tutkimuksista.
Kuvatulkintatapa 1 / Luettelo asioista mitä kuvassa on: ”Kootkaa kahdessa minuutissa mahdollisimman monta asiaa mitä näette ”Leikkivät pojat rannalla” kuvassa. Valitkaa ensin kirjuri ja syöttäkää hänelle sanoja.”
Kivi, poika, savu, meri, laiva jne. Ennätys oli 41 sanaa, koska toisaalta kirjuri oli ollut todella nopea ja toisaalta mukana oli yksityiskohtia, jotka eivät ehkä olleet kokonaisuuden kannalta kovin tärkeitä eivätkä ehkä näkyviäkään. Mutta kekseliäitä. Kuten kulmakarva tai lapaluu. Ja olipa yhdessä listassa mukana pippelikin. Ihmettelin kovasti, sillä en itse sellaista millään kuvasta löytänyt. ”No jos noi kerran on poikia niin kai niillä sitten on pippelit”. Tästä olikin hyvä avata keskustelua. Puhummeko siitä mitä näemme vai siitä mitä päättelemme. Eli puhummeko nyt kuvasta vai pojista. (Vert. ”Tämä ei ole piippu”)
Juuri kun oltiin melko varmoja, ettei kuvassa ole mitään mitä ei olisi jo sanottu, löysi joku vielä jonkin asian. Esimerkiksi punainen lippu kaarnalaivan mastossa jäi helposti huomaamatta. Tai jollekin oli oivallus, että kuvasta voi poimia sellaisiakin asioita joita ei voi koskettaa. Kuten heijastus, valo, varjo. Niitä kuvan keinoja.
Vastaus kysymykseen ”mitä kuva esittää”, vaikutti olevan aivan selvä. Jos kuvassa olisi lehmä niin kai siinä aiheenakin on silloin lehmä ja kuvan nimi samaten. Mutta mitä muuta kuvasta sitten voisi katsoa?
Kuvatulkintatapa 2 / Tarkastellaan kuvan peruselementtejä (viiva, väri, muoto, tila, tekstuuri, valööri). ”Katsotaan ensin lyhyt lasten tekemä opetusvideo. Ryhmällenne arvotaan sen jälkeen yksi elementti. Tutkitte Leikkiviä poikia vain siltä kannalta. Suunnitelkaa miten ohjaisitte luokkatovereitanne havainnoimaan teosta juuri tämän asian kannalta.”
Ja niinpä sain katsella miten oppilaani ottivat paikkani ja karttakeppi kädessään käyttivät kuvataiteen käsitteitä terävöittämässä omia havaintojaan ja opettaen toisilleen kuviskieltä. ”Meidän ryhmällä on aiheena muoto. Jos ei ois muotoja tässä ei ois yhtään mitään mihin vaikka niitä värejä vois laittaa.”
Olimme edellisessä tehtävässä kuvanneet vettä. Ehkä siksikin ne ryhmät jotka olivat saaneet tehtäväkseen kertoa Edelfeltin värinkäytöstä poimivat esiin miten heijastuksiin on käytetty ruskeaa ja valkoista. Ettei vesi ole sinistä.
Tilan käsite ei ollut seiskoille entuudestaan tuttu. Olisi ehkä pitänyt valita käsitteen nimeksi 3d. Oli mielenkiintoista huomata miten ”tila” ymmärrettiin. Esimerkiksi niin, että ”täällä taustalla, merellä, on paaaaaljoooon tilaa ja tässä kivellä ei oo juuri mitään tilaa kun siihen mahtuu vain yksi poika.” Tottahan tuo oli. Osoittelin esityksen jälkeen aaltoja – miten ne ovat isoja lähellä ja kuvattu pieniksi kauempana ja miten metsikkö on maalattu sitä sinisemmäksi mitä kauempana se on. Eli että taiteilijat saattavat käyttää perspektiiviä saadakseen tilantuntua teokseensa.
Tärkeimmät viivat kuvassa sen sijaan löytyivät nopeasti. Ja nimikin löytyi sille pitkälle vaakasuoralle viivalle. Edelfelt on sommitellut horisonttiviivan hiukan keskilinjan yläpuolelle niin että vettä saadaan kuvaan enemmän kuin taivasta. Ja oikeanpuolimmaisen pojan kädessä oleva keppi on ”viiva” joka ohjaa katsettamme kohti laivaa, jota hän uittaa.
Kuvatulkintatapa 3 / Eläytyminen: ”Asettukaa kuvan ihmisten mukaisesti ikään kuin patsaiksi ja olkaa valmiina vastaamaan haastattelijan kysymyksiin.”
Nyt kuvana oli Edelfeltin muotokuva Eklöfin pojista kesähuvilan kuistilla. Siinäkin on kolme poikaa, taustan maisema on lähes sama ja leikkilaivan parissa ollaan molemmissa. Puhuttelin oppilaita kuten heidän roolihahmojaan. ”Miksi sinä siihen pylvääseen nojailet?”, ”Mitä ajattelet kun katselet laivaasi?”. ”Miltä tuntuu siinä nojailla? jne. Ulkopuolinen poika tuntui mielenkiintoisemmalta kuin päähenkilöltä näyttävä keskellä oleva hahmo. Hänen suuhunsa laitettiin esim: ”Emmä pääse mukaan kun mä oon vielä liian pieni. Mun veli ei anna mun koskee tohon laivaan etten mä riko sitä. Ei huvita tehdä mitään, kattelen vaan.”
”Eklöfin pojat” kertoivat minulle että kuistille kuuluu laivojen tuuttauksia ja lokkien ääntä. Haisee maalille ja vähän kalalle.
Kuvatulkintatapa 4 / Rinnastus ja vertailu. Tehtävänä oli ensin etsiä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia kuvien välillä. Ja luoda puhe- tai ajatuskuplia kuvien hahmoille niin, että syntyy elokuvanleikkauksen tapainen tilanne. Poikien ajatukset ja puheet yhdistäisivät kuvat toisiinsa ikään kuin ”samaan aikaan toisaalla”. Oppilaat saivat tietää että kuistilla oleskelevien poikien isä oli aikanaan yksi Porvoon rikkaimmista miehistä August Eklöf. Rantapoikien nimiä ei ole tiedossa.
Kuvatulkintatapa 5 / Kuvan merkityksen etsintää. Tässä tullaankin jo varsinaiseen tulkitsemiseen. Mietitään miksi kuva on tehty. mikä tarkoitus sillä on, mitä arvoja se välittää, mitä se kertoo omasta ajastaan. Mistä kaikesta siinä oikeastaan on kyse.
Ohjeet olivat laajasta aihepiiristä huolimatta yksinkertaiset: ”Antakaa molemmille teoksille uudet nimet, sellaiset jotka ohjaavat katsojaa tulkitsemaan kuvia ehkä samaan tapaan kuin mitä arvelette taiteilijankin ajatelleen.”
Tehtävänanto aiheutti hämmennystä. Kuvassahan ON leikkiviä poikia rannalla. Ja tuossa toisessa ovat ne jotkut mitkälie pojat joilla on nimetkin. Aihehan näkyy selvästi. Miten niin uudet nimet? Koska saatavilla oli valmiiksi Suomi100 -teeman mukaisesti Suomen kultakauden maalauksia, näytin Eetu Iston ikonisen maalauksen Suomineidosta. Teoksen nimi ei ole ”Täti ja lintu” vaan ”Hyökkäys”. Miksiköhän.
Mielestäni tehokkaimmat uudet nimet olivat ”Kauppalaiva” ja ”Kaarnalaiva” sekä ”Odotukset” ja ”Leikit”.
Leikkivien poikien kuva on äänestetty Suomen suosituimmaksi taideteokseksi. Ehkä siitä syystä, että siihen on niin helppo samaistua. Se edustaa monelle huolettomuutta ja kesää. Ja toisaalta taustalla näkyvät oikeat laivat viittaavat poikien tulevaisuuteen ja aikuisuuteen joko vertauskuvallisesti tai suoraan.
Kuvatulkintatapa 6 / Pohdin ja otan selvää millainen ihminen taiteilija on ollut. Tehtävänanto: ”Olette tutkimusryhmä. Tehtävänä selvittää millainen Albert Edelfelt on ollut taiteilijana ja ihmisenä. Miten hän on elänyt. Ja miten se näkyy hänen teoksissaan, varsinkin näissä poikakuvissa. Minä esitän Edelfeltiä ja vastaan kysymyksiinne. Pisteet tulevat niille ryhmille joiden kysymykset tuovat parhaiten esiin uusia ja oleellisia asioita. Älkää siis kysykö kengännumeroa.”
Tehostin rooliani paletilla ja öljyvärisiveltimillä ja asetuin kuin maalitauluksi heidän kysymyksilleen. Olin varustautunut Edelfeltiä käsittelevällä kirjallisuudella ja verkkosivuilla. Vertasin tilannetta googlettamiseen sillä erotuksella että ”haut” tehtiin suoraan minulta kysymällä.
Kun kysyttiin ”Miten keksit että susta vois tulla taiteilija?”, näytin todistusaineistona Johan Knutssonin maalaamaa Albertin muotokuvaa, jossa tämä neljävuotiaana piirtää kotinsa, Kiialan kartanon seinään. Ja kerroin että kun isä on arkkitehti, tulee nähtyä kaikenlaisia kuvia.
Joillakin luokilla jouduin salamakuulustelun kohteeksi, joiltain luokilta ei meinannut millään irrota kiinnostusta tai uskallusta. Erikoisimpia kysymyksiä minulle Edelfeltinä oli ”Mitä sä aattelet, jos makaat viljapellossa ja kattelet tähtitaivasta?”. Siihen vastasin että ”Hmm, enpä juuri pellossa makaile, vaikka kartanoomme kuuluu todella paljon peltoa tuossa parin kilometrin päässä. Mutta ehkä ajattelisin erästä kaunista naista, johon tutustuin Pariisissa”. ”Miksi olit Pariisissa?”. ”Olin siellä opiskelemassa”. ”Miksi?” ”Koska Suomessa ei ollut niin hyvä kouluja ja Pariisi oli taiteen keskus”. ”Mitä naista sä ajattelet?. Ootsä naimisissa?. Tietääks sun vaimo että sä ajattelet jotain muuta naista, onks se hyvän näkönen?”. ”Hän on Virginie. Haluatteko nähdä hänen kuvansa”…
Kuvatulkintatapa 7 / Mitä tunteita ja muistoja teos minussa herättää. Tehtävänanto: Haluaisiko jo teistä näin tunnin lopuksi jakaa koko luokalle sellaisen muiston, joka on herännyt teoksesta Leikkiviä poikia rannalla?
Ja eräs pojista alkoi kelata housunpunttiaan ylös. ”Kahlasin veteen ja siellä oli jotain terävää ja sain haavan. Tässä on arpi.” Moni kertoi mökkimuistoja. Luokkaan tuntui ilmestyvän serkkuja, kesiä ja uistimia, saimme kuulla senkin miten voi harrastaa purjehdusta Porvoossa.
Teoriasta toimintaan
Nämä kuvatulkintaharjoitukset saattavat näin blogitekstissä näyttää reippaan toiminnallisilta. Mutta ”reippaus” kyllä muuttui liian usein oppilaita itseäänkin rasittavaksi riehakkuudeksi. Monen mielestä moinen tulkintaharjoittelu oli tylsää tai outoa, sellaista jota eivät olleet tottuneet kuviksessa tekemään.
Pyysinkin jotakin ryhmää tulkitsemaan pientä gif-animaatiota, arvuutellen miten se voisi liittyä oppituntimme kulkuun:
On oppilaita jotka kokevat ettei olla tehty mitään kun ei ole syntynyt jotakin esinettä, kuvaa, tuotetta. Vaikka oppimisen saa heti kotiin mukaansa toisin kuin kuvistöitä, oppimista ei aina mielletä edes tekemiseksi.
Niinpä minua vähän jännitti millaisen vastaanoton saan kun seuraavallakin viikolla halusin jatkaa tätä kuvatulkintajuttua. Että tulenko näkemään edessäni yhteen pusertuneen kivikasan, jota sitten pitäisi reessä vetää. Tai syntyykö kapina, alkavatko vihata oppiainetta sen vuoksi että on niin kiusallisia tehtäviä. Tai ovatko joulun jo lähestyessä siirtyneetkin lomamoodiin ja valuvat vetelinä lattialle kuin tuon animaation koira.
Ja mitä tapahtui kun viikon päästä palattiin asiaan. Kapinaa ei syntynytkään! Sen sijaan hienoja tekstejä ja hauskoja empaattisia kuvia, joissa kasken keskellä raatava nälkiintynyt tyttö saa ihmisarvoisen elämän sekä kaikkea hyvää ja kaunista ympärilleen. Kaskimetsän puut ovat muuttuneet joulukuusiksi eikä tuli enää polta kuin korkeintaan pipareita leivinuunissa.
Kun vuorostaan tulkitsee seiskojen piirtämiä versioita eläytyen heidän ajatuksiinsa ja peilaten omaan aikaamme, saa huomata ettei peliä ole menetetty – nuoret kykenevät empatiaan. Toivotimme lämpimästi Hyvää Joulua toisillemme ja Johanna Kokkosellekin.
Vielä lopuksi itsearvioin opettajana miten oppimistehtävä tavoitti oppiaineen T-tavoitteita, päättöarvioinnin kriteereitä ja laaja-alaisten oppimiskokonaisuuksien kompetensseja.
Oppimistehtävän suhde laaja-alaisiin oppimiskokonaisuuksiin
Opetussuunnitelman perusteissa määritellään valmiiksi mitkä T-tavoitteet liittyvät mihinkin Laaja-alaisuuteen. Tässä kuvatulkintatehtävien sarjassa painottui T7 eli tehtäväni ”ohjata oppilasta soveltamaan kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä”. Tämä tavoite tukee ”Ajattelua ja oppimaan oppimista” (L1) sekä ”Monilukutaitoa” (L4).
Oppimistehtävän suhde päättöarvioinnin kriteereihin
Kuten muissakin aineissa, arvosanan kahdeksan mukainen osaaminen on määritelty tarkkaan. Olen kursivoinut ne kohdat, joissa mielestäni oppilaalla oli ainakin annettuna mahdollisuus kehittyä tässä oppimistehtävässä.
Päättöarvioksi tulee kahdeksan (8) jos oppilas osaa
1) käyttää erilaisia havaintovälineitä ympäristön ja sen kuvien tarkastelussa.
2) sanallistaa havaintojaan ja ajatteluaan taiteesta, ympäristöstä ja muusta visuaalisesta kulttuurista.
3) ilmaista havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti erilaisia välineitä ja tiedon tuottamisen tapoja käyttäen.
4) käyttää tavoitteellisesti erilaisia kuvallisen tuottamisen materiaaleja, tekniikoita ja keinoja kuvailmaisussaan.
5) käyttää tutkivaa lähestymistapaa itsenäisesti tai ryhmässä työskennellessään.
6) Oppilas pyrkii vaikuttamaan ympäristöön ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin kuvallisin keinoin.
7) käyttää joitakin kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä.
8) Oppilas osallistuu tulkinnoillaan keskusteluun taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin merkityksestä.
9) soveltaa joitakin kulttuurisesti erilaisia kuvailmaisun tapoja.
10) ilmaista näkemyksiään taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmenevistä arvoista
11) Oppilas tarkastelee kuvailmaisussaan kulttuurista moninaisuutta ja kestävää kehitystä sekä tunnistaa kuvilla vaikuttamisen mahdollisuuksia
PÄÄSKYTIEN KUVISTA 
