Tämä on viimeinen blogikirjoitukseni Pääskytien kuvista. Päätän virkaurani peruskoulussa tähän, kevääseen 2021.
Aloitin tämän blogin vuonna 2013 tarpeestani jäsennellä ja jakaa kuvistunneilla tapahtuvia asioita. Pääskytien koulun oppilastöitä on ollut omassa nettigalleriassaan esillä jo vuodesta 1996. Mutta halusin tuoda oppilastöiden rinnalle esiin myös opettajan työn. Avata luokkahuoneeni oven, tuoda esiin Oppiaineen. Tavoitteet, prosessin, kokemukset, oppilaiden äänen, sähläyksetkin. Ja väläyksiä työn ilosta, jota päivittäin olen saanut kokea, kaikesta yläkoulun hulinasta huolimatta.
Kirjoittelin vastavalmistuneena kuvismaikkana ainejärjestömme lehteen Stylukseen. Arvostamani kuvaamataidon opetuksen ja taidepedagogiikan professori sekä taiteilija Antero Salminen (1939 – 2003) evästi minua silloin: ”Pidä Titta huolta, että kirjoituksissasi tulee näkyväksi ja taltioituu mitä tunneilla tapahtuu.” Salminen ei ehtinyt näitä blogitekstejäni näkemään, mutta moni kollega kylläkin. Yllätyksekseni jopa siinä määrin, että sain maaliskuussa 2021 kunnian vastaanottaa ainejärjestömme ”Myötätuulta kuvataiteesta” kunniakirjan osittain näiden raapustelujeni vuoksi.
Rohkenen näin viimeisessä kirjoituksessani julkaista muutaman omankin piirrokseni. Nekin ovat tavallaan Pääskytien kuvia. Nimittäin vähän ennen kuin käännytään Pääskytielle, on risteys. Risteyksessä liikennevalo. Useimmiten punainen. Eräänä aamuna autoni ratin takana näin itseni katselemassa tuota valotolppaa silmiin! Tein illalla muistikuvan sen punaisena hehkuvasta katseesta. Hämmennyin miten vähän muistin miltä liikennevalon ympärillä näyttää, vaikka olin vuosikausia siihen pysähtynyt tuijottelemaan. Seuraavana aamuna olin kovin pettynyt päästessäni kerrankin vihreällä aallolla läpi, enkä ehtinyt tarkentaa havaintojani.
No, vuoden mittaan on tullut muita aamuja, säitä, valoilmiöitä, liikennetapahtumia, havainnoitavaa ja piirrettävää. Työmatkani varrella olen saanut iloita myös Vanhan Porvoon näkymistä, mutta tämä risteys on ollut kuvantekemisen kannalta inspiroivampi.
Nyt kun tänään olen jättänyt jäähyväisiä kertakaikkisen ihanalle työyhteisölleni ja oppilaatkin ovat päässeet opettajaansa itkettämään, jätän jäähyväiset muutaman piirroksen kera myös ystävälleni valotolpalle. Näkemiin, ehkä muissa risteyksissä 🙂 Esimerkiksi täällä: https://kuviskortit.wordpress.com/
Tämän postauksen on kirjoittanut Jie Zhao, johon onnekkaasti olen saanut tutustua. Hän seurasi huhtikuussa 2021 tuntejani kiinalaiselle yleisölle suunnattua luentoaan varten. Jie katseli herkällä ja tarkalla silmällä tuntien tapahtumia ja paneutui aiheeseensa jopa niin perusteellisesti, että käänsi kuvataiteen opetussuunnitelman perusteiden T-tavoitteet kiinaksi!
Visit Pääskytie School
I have lived in this small town, with a population of about fifty thousand, for five years. Instead of getting bored, precious encounters coming into my life all the time, such as warm people and pure friendship, I become more and more fascinated by Finland and Finns. Titta Suvanto is one of them.
In the year I was born, Titta fell in love with art and determined to be an art teacher. 40 years later, in the June of this year, Titta is about to retire. Two months before her retirement, through her kind introduction, I was lucky enough to have a glimpse of the professional life of a Finnish art teacher, who is engaged in art education for 33 years, always with the passion, wisdom, and love for both art and students!
9.4
Almost every appointment with Titta is on a rainy day, whether just a walk or picking mushrooms. Today is no exception. We made an appointment to see her school: Pääskytien koulu (Pääsky means Swallow in Finnish).
At Finnish school, the teacher’s working time is various in different schools, maximum is about 7 hours per day. In Pääskytie school, it is from 8 o’clock in the morning to 15:00 in the afternoon, about 21 hours per week. Like in many other countries, the school has three grades, 7th, 8th and 9th grade. The students are from 13-years-ago to 16-years-old. Pääskytie school, has about 550 students and 50 teachers (teacher-student ratio 1:10). Titta is responsible for art classes, about 250 students in total.
Followed with Titta, after greeting the principal, we headed towards to art classroom. The school’s main space consists of two main buildings and a spacious glass-roof hall. The building on the left, from top to down, contains art classrooms, music classrooms, sewing and handicraft classrooms, and operational classrooms such as life simulation classrooms for learning housekeeping. The building on the right is a place for learning subjects such as language, mathematics, history, and so on.
The first impression is that all the artworks in the school space made by students themselves. Along the way, in the middle of the glass-roof hall, there is a current exhibiting from 7th-grade students: designing chess characters for a board game.
Three tapestries hung in the most conspicuous part of the building’s wall, like a triptych, also made by children. At 9 o’clock, instead of ringing the bell, class begins with a piece of music. Titta told me that one student composed this music, and it is the winner from the competition.
All the art classes and office are located on the second floor. Titta’s office is on the right hand, like a watching tower with the class window towards outside, which brings me the thinking of seeing and seen. It is not simply knowledge, but also self-awareness about being a teacher. Titta’s own painting is sitting at the corner: no matter how heavy, the big stone needs support from the smalls. We saw her last calendar. Titta pointed to the red toenails and smiled: I am waiting for the new summer. (I am wondering how she managed to turn this plain form to be such a charming figure… a perfect curtain call by accidentally.)
Just beside Titta’s office, there is a material room. There are an electric oven for clay, porcelain clay of all colors, and other sculpture materials. The art classroom is on the left side. The largest space is the painting room. Tables and chairs are in the middle, surrounded by student’s temporary exhibition, a reading corner, a theater table…various pens, paints, paper, screen printings, students’ works, and archives… Every drawer and corner is in a perfect order. The next room is a studio space for all kinds of manual equipment and computer devise, like paper cutters, darkrooms, computers, and tools for making models. ”What a luxury art classroom!” I can’t help thinking, “This luxury classroom must require a multitalented teacher with knowledge of all kinds of art skills and methods, theoretically and practically, also the best management skill of materials and teaching environment!”
Because of the epidemic, most students study at home, only a few of them with special needs still go to school. Titta started her day by opening her computer. After checking all the messages and questions from students, Titta got some free time to show me around.
The first showcase is the latest project about nature, which in collaboration with the biology teacher. The biology teacher requires students to know the most common types of trees in Finnish forests and the insects that live on these trees. In the art class, students are encouraged to use visual methods to depict these insects, and then transfer them to the corresponding tree specimens.
Kuva opettajan näytöllä: Kiira Vermasvuori
Titta told me that she want students to understand that drawing itself is also a phenomenon of diversity, with different skills, artistic styles, and even emotions. Her demonstration of how to express a pen in maybe hundreds of ways is a wonderful sample. After the drawing process, students are encouraged to print their insects to a real tree specimen. It asks students to connect their art practice to the real world. They need not only to recognize the different trees but also to find out which tree is the home of the insects in their drawings. Teachers believe that this collaboration can help students to understand better about the life cycle and ecosystem through artistic practicing.
Back to the office at noon, Titta prepared tea and biscuits for me. A complicated form on her table catches my interests: a new teaching evaluation form for visual art education that will be implemented in the coming fall.
Although there are already many excellent reports on the achievements of Finnish education, based on my experience of living in Finland (whether as a student, a mother, or a teacher), I feel that Finnish education is a truly rigorous and systematic project with the core value of human growth. Take visual arts education as an example. First of all, the Finnish national curriculum proposes seven basic competencies, which are the basis for all teaching development. I also found it on the wall of Titta’s classroom. Secondly, the deep understanding of the subject itself, like in visual art education, based on the art history, the nature of art, and the application of art and design in the society, different grades has their own teaching goodness. Furthermore, the cultivation of the seven basic abilities is combined with the nature of the art subject and merged into four basic visual art teaching purposes: visual perception and thinking; the ability to create graphics with different skills and methods; the ability to interpret visual culture; stand at the perspective of aesthetics, sustainable, and ecology of visual. Those four categories are carefully explained and expanded into 11 specific teaching targets, students’ learning goals, and evaluation criteria.
During these over 30 years of teaching experiences, Titta has also participated in writing and planning national curriculum. It is the vital body of Finnish education that taking the voices from the teachers who are working with the students everyday into the national education level. And such valuable experiences and reflections support education to grow and meet the needs of future in a sustainable way. Titta shared her teaching blog with me, which recorded her real feelings and teaching cases in the past thirty years, which opens up a real scene of Finnish visual art education for the audience! For this reason, Titta win the annual ”Wind Award” issued by the Federation of Finnish Art Teachers.
Before came to Finland, I worked in one Chinese art university for six years. Comparing with the Finnish visual art education curriculum, I found that the visual art class at the elementary school in Finland is more comprehensive and systematic than the class in a Chinese art university. This drags me into a ponder…
Titta is not a “boring” person. She said that these forms are not her style. What she enjoys is the inspiration and creativity that teaching brings to her. She took out her ”magic box”, which contained all kinds of interesting tools created by her. “Are you bored, sometimes, and don’t know how to start your artwork? Then try this Idea Generator Machine”! She smiled and excitedly talk to me, “ This is what my students can play again and again…”
I put my finger into her chocolate box and got the first card, “Microscope”, and the second one is “Soft”, the third is “Memory”, and the last one is “Clock”. My task is: to create a close up picture based on your memory, relating a clock, using soft lines.
Yes! I targeted my micro-mirror at Titta, a visual art teacher from Finland, her sincerely and generous sharing, the iconic rainy day appointment between us (it is always unforgettable wherever in Finland or somewhere else), and Titta, your name sounds to me like 嘀嗒, ”dida”, the sound of a clock.
16.4
What a sunny day!
Because the epidemic situation has improved in Finnish, school opens again. Students are arranged to school take turns, for example, day one grade 7, and day two grade 8. I am luckily got the chance to visit the school with its students.
This time I joined the art class with 7th grade students. When I entered, the class had already begun. Titta briefly introduced me and explained what the students are doing today. This is a design project for a character, ”hän” and his or her home. (hän, means he or she in Finnish language). Middle school students are just experiencing their adolescent period. It also brings confusion and maybe problems in their life, when ”I” is awakened. This project allows students to think about I, identity, and maybe the future, although it uses a third-person perspective. I think it is such an interesting project and a good research method about youth, if go further.
Through the works of the students, I saw many vivid “hän” with the different names, ages, occupations; and the different places where they live, even the layouts of the different rooms. Many of them are mixed, for example, with brown color, and are living in all kinds of places and countries.
On the first page of student’s working notebook, there is the mood broad with the analysis of visual styles. Many of the color inspirations are from Finnish sky, from sunrise in the summer to the northern lights in the winter.
I try being quite and walking in the classroom, hoping not to disturb the students and the atmosphere of the classroom. However, maybe because just returned back to the school after a long time, these young people are very active and exciting! We talked just like old friends!
When I am walking in the room, one detail jumped into my eyes that is all the materials and tools are well prepared on the tables surrounding the room: white paper for painting, scissors and glue for scrapbooking, expression techniques of various colors, color pens, colorful papers, cardboard… This small and quite, but well organized setting, done by Titta, is supporting the passionate creation of her young students.
23. 4
I already visited Titta’s classroom for two times, but still today is a special day for me, because I will stay the whole day at school to experience a normal day of an art teacher.
Nine o’clock in the morning, we are standing and waiting for the students. Everything is already prepared at last evening, typical Titta style. Door is open, and students are coming one after another, greeting to each other, and washing their hands. Titta told me she likes this small ceremony of opening door.
The first class was for eighth grade students, an art project collaborated with biology teacher, tree and its inhabitants, insects. I was told when the first time’s visiting that this projects already began several weeks ago. The content of the biology part is to introduce students to different insects that live on different trees in Finnish forests. Understanding the diversity of species and the unique ecosystem is the main teaching content. The part of art is to practice observation and use different painting techniques to represent insects. In addition, considering the application of visual elements, Titta arranged two additional challenges: the first one is using special printing ink to transfer the painting onto the surface of the tree specimens. Secondly, make a cartoon based on this little insect drawing.
From student’s visual notebook, I knew that during the past several weeks most of the students already finished the drawing part. The little creature was already done. Now students need to print them out and transfer the drawings on the surface of the tree specimens. Once again, beforehand, Titta arranged the tools and materials that students might use, on the table surrounded to keep the classroom in a good order.
It was almost May, but it came with a sudden heavy snow. The whole world was tuning white again immediately. It is a witness, the transformation between energies when the classroom is drowned to completely silent from the coldness; except the sound from polishing woods…
Then students began their experiments with the special printing material. A girl stared her first try: she arranged her drawing and brushed the painting liquids on the surface of the wood, and wait. That’s it! One by one, students finished this process. Titta suggested students to continue with their animations when they are waiting the paints dry. So there are always plane B for those who are quick.
After half an hour, the paints are almost dry. After cleaning, two small green creatures appeared which bring the vivid life to the piece of wood, also the classroom. The students started to talk and look around, at the same time, the snow, outside, is getting smaller.
Kuva: Veera Lampinen
I asked a student if she remember the name of the insect in her drawing. She said honestly that she didn’t remember because the name is too long and too complicated, but she got a surprise that there are so many different species living in the Finnish forest that she didn’t know before. Another student turned a little insect into a dancing man in her animations. I had thought it is her imagination. When I took a closer look, it turned out that from another angle, this insect really looks like a dancer.
When the class is over, I am watching and touching those small insects, which are “reborn” back to their wooden home, full of joy and happy, even though I was so afraid of insects!
At lunch, we happened to meet the biology teacher in the cafeteria. During the conversation, she told me that each semester has at least one 30-hours interdisciplinary project. Since our phenomenal world is presented to us in the fusion way, the combination of biology and art is such a natural thing.
In the afternoon, Titta started the second class for seventh grade, an online class about 3D and perspectives. Because of CV 19, it is a challenge to show the perspective through one screen. In order to better explain, Titta tried all means of methods and showed steps of painting. I cannot help thinking that in her thirty years of teaching experience, the same content like perspective must repeat more than twenty times. But all the difficulties seem cannot stop Titta’s passion about teaching and communication with her students.
Conclusion:
Although it is only a glimpse, Titta’s generous sharing allows me a deep observation and a real experience of the Finnish art classroom, even though just the top of the ice mountain. Some thoughts below are
First, the education is a systematic project. This system is not only reflected in the curriculum and evaluation as mentioned above, but also reflected in the students’ practice during the whole learning process. For example, I checked the visual notebooks of 7th and 8th grade students, from the understanding of art, to the attempts and expressions of various artistic techniques, to the practice of the final comprehensive project, the whole process coincides and echoes with the teaching task. Furthermore, there is a digital system, which also supports teaching. As I known that Finnish government and companies have developed many online platforms such as Wilma and Microsoft Teams to support education. On these platforms, students can participate in self-evaluation; teachers can share teaching resources, display results, and so on.
Secondly, I saw the independent students and happy teacher. In Titta’s class, young people I met, they think and draw independently. They express their ideas freely and confidently. In the students’ self-assessment form, I saw that most of the students thought they are performing well and deserved a good mark, and a few students thought they could get full marks. Of course, the teacher has never been mean in encouraging children. In a good teaching and learning communication, students’ voices are fully heard, and teacher is also happy because of satisfied by their own passion and the pride of their students.
In addition, this visit recalls me to reflect on my own learning experience as a graduate student in Finland. I realized that the best way to understand and study on Finnish education is not reading, essay, speculation; but in-depth observation and experience in a real teaching and learning environment.
Yhdeksäsluokkalaiset, lasiseinä opettajahuoneen ja kirjaston välillä sekä työskentelyä ihaileva opettaja. (kuva: rehtori Kimmo Sirén)
Tein havainnon: ”tehdä” on yleisin teonsana kuvistunneilla. Odotukset ja oletukset kuvistunnin kulusta taitavat suurimmalla osalla uusia seiskaluokkalaisia olla samantapaiset. Että on tarkoitus tehdä jotakin, joka koostuu heidän mielestään kolmesta vaiheesta: ensin ope kertoo mitä pitää tehdä sitten on se tekeminen ja lopuksi tekemisen lopettaminen kun työ on ainakin omasta mielestä valmis tai kellot soivat ulos.
Mutta mitä kaikkea tuo tekeminen kuvistunnilla tarkoittaa? Millaista vastausta oppilas toivoo tunnin alussa heittämäänsä kysymykseen ”mitä me tänään tehdään?” tai tunnin aikana kysyessään ”mitä piti tehdä?”. Millaiset neuvot olisivat tarpeen hänen tuskaillessaan ”en keksi mitä tekisin” tai ”emmä tällaista osaa tehdä”? Miten saada oppilaat vakuuttuneeksi siitä että tekeminen on koko ajan käynnissä, vaikkei materiaaleja olisi edes vielä otettu esille? Miten ohjata tekemiseen ja tekemistä?
Wikipedian määrittelyn mukaan tekeminen on “jonkin suoritteen tuottamista”. Tällaisena se esiintyy useimpien oppilaidenkin puheessa. Suorite on se kuvistyö ja tuottaminen vain ja ainoastaan käsillä tekemistä. Johon moni kaipaisi selkeän reseptin jonka mukaan voisi toimia.
YouTubestalöytyy paljon tekemistä, kun kirjoittaa hakuun ”how to”. Tuloksena on tutoriaaleja. Myös sellaisia, jotka opettavat kuvailmaisun keinoja, tekniikoita ja materiaalin hallintaa. Mutta eipä löydy tutoriaaleja jotka auttaisivat pattitilanteisiin. Niihin hetkiin, jolloin kuviksen oppimistehtävä ei etene, koska taito tai into ei riitä edes oikeanlaisen kysymyksen esittämiseen.
Ajattelu on tekemistä siinä missä toimintakin. Ja kun näitä molempia tapahtuu yhtä aikaa, voidaan puhua tekemällä oppimisesta, learning by doing. Oppimistehtävien myötä syntyy kokemuksia, joita käsitteellistetään, niin että seuraavan oppimiskokemuksen aikana ollaan astetta tietävämpiä, osataan soveltaa opittuja käsitteitä toimintaan eli tekemiseen. Näin siis ainakin teoriassa kasvatusfilosofien John Deweyn ja David Kolbin mukaan.
Tekstuurin tekemistä. -Sini
Kun kuvistunneilla pujottelen oppilaiden keskuudessa jaohjaan monenlaista tekemistä, tapahtuu opetussuunnitelmakielellä formatiivista arviointia. Todetaan ensin yhdessä tuumien missä on onnistuttu. Sitten ehdottelen sekä ohjaan oppilasta itse arvioimaan miten hän voisi jatkaa tavoitteisen suuntaisesti. Aloin huvikseni kokoamaan teonsanoja, joita näissä tilanteissa käytän. Listasta tuli pidempi kuin arvasin. Sanat ovat tässä satunnaisessa järjestyksessä ja ne on tarkoitettu lausuttavan ystävällisen kannustavasti, vaikka imperatiivissa ovatkin.
Harjoittelua.
Mitä voisit tehdä kun kuvistyö on jumissa
Tekemistä aisteille: Huomaa, katso, katso kauempaa, katso lähempää, ihaile, vertaa, tarkkaile, tarkista, katso mallia, tutki, tunnustele, kuuntele, haistele.
Pääasiassa päässä tapahtuvia tekemisiä: Muistele, kuvittele, ajattele, haaveile, pinnistä, ota selvää, muodosta mielipide, etsi tietoa, vaihda ideaa, vaihda aihetta, mieti, kypsyttele, lisää omakohtaisia asioita, lisää rohkeutta, ihmettele, keskity, rauhoitu, tarkista tavoitteet, tarkista arviointiperusteet, tarkista mitä oli tarkoitus opetella ja oppia, tarkista ohjeet, mieti mitä voisit kysyä kaverilta, opettajalta, asiantuntijalta, tee nopeammin, tarkista aikataulu, iloitse onnistumisista.
Käsillä tekemistä: Jatka, tee uudelleen, harjoittele, tee loppuun, kokeile, hahmottele, sommittele, sovella, lisää väriä, lisää valoa, lisää varjoja, lisää tekstuuria, lisää yksityiskohtia, vaihda tekniikkaa, vaihda välinettä, vaihda väriä, vaihda sommittelua, vaihda näkökulmaa, vaihda kuvakulmaa, vaihda kuvakokoa, vaihda materiaalia, muuta kokoa, luonnostele, tee useampi, tee monta erilaista, poista jotakin, lisää jotakin, muuta jotakin, lisää tilantuntua, lisää kontrastia, poista häiritsevä asia kuvasta, valitse sopivimmat keinot, tehosta, korjaa, korosta.
Päätösten tekemistä: Aloita, poista, luovu, lopeta, ota riski, hyväksy, yritä.
Harkitsemista: mitä sommittelen tähän kohtaan. – Kata.
Oppilaiden jatkokysymykset ovat usein muotoa ”mitä mun sitten pitäis havainnoida, sommitella tai soveltaa?” Ja tässäpä avautuu itsearvioinnille tilaus, oivalluksen kautta oppimisen paikka ja mahdollisuus tehdä itse valintoja. Vastaan usein kysymyksellä. ”Niinpä, mitähän kannattaisi nyt havainnoida?” Jos oppilas ei löydä vastausta itse, yritän kuvitella kuvisopettajamielessäni, että näiden sanojen kohdalla on ”linkki”. Ja ”klikkaan” oppilaan puolesta kertoen esimerkin, demonstroiden tai ohjaten oppimateraalien pariin.
”Mitäs teet?” – ”Sovellan”, vastasi Emmi.
Tätä tekemisteemaa miettiessäni kyselin oppilailta tavallista useammin että mitäs teet just nyt. Sain esimerkiksi kuulla että ”möyhennän”. Ja opin uuden teonsanan sille kun sormellaan vähän tasoittelee lyijykynän jälkeä piirroksessaan. Taidanpa jatkaa tällaisen peruskoulu-taidepuhe sanakirjan kokoamista.
Otettiin alas viiden porvoolaiskoulun yhteinen oppilastyönäyttely nimeltään ”What’s Up?”. Nimellä viitattiin toisaalta oppilaittemme tapaan kommunikoida ja toisaalta ripustukseen. Teokset roikkuivat toista kuukautta ylhäältä katosta, porvoolaisen kauppakeskuksen keskusaulassa.
Teimmekö installaatiollamme kauppakeskuksesta gallerian? Vai muuttiko kuluttajille ja kuluttamiseen suunnattu ympäristö teoksemme pyloniksi, mainospylvääksi? Avajaiset sattuivat samaan aikaan kuin Black Friday eli villi alennusmyyntipäivä. Ja meidän viestimme kilpailivat ostokehotusten kanssa.
Jäin miettimään millaisia ajatuksia installaatiomme oli mahtanut herättää. Miten vaikkapa viereisessä kahvilassa istuskelevat vakioasiakkaat olivat sen nähneet, olivatko kenties jopa ärsyyntyneet näkemästään ja kokevat nyt suurta helpotusta kun tekele on korjattu pois.
Oppiaineen nimi on kuvataide. Kuvilta nämä oppilastyöt eivät näytä eikä se taidekaan taida olla selviö varsinkaan jos taidekäsitys on sitä perinteisintä laatua. Me opettajat ja suurin osa oppilaistakin tunsimme tekevämme ”taidetta” tai vähintäänkin jotakin luovaa. Mutta jos satunnainen asiakas olisi provokatiivisesti vaatinut selityksiä, miten olisin puolustautunut tai auttanut häntä katsomaan?
Meidän opettajien toive oli, että onnistuisimme kuvataiteen keinoin ujuttamaan nuorten ääntä julkiseen tilaan, johon he eivät aina tunne olevansa tervetulleita. Kysyimme oppilailtamme mikä on tärkeää elämässä, mitkä sanat ansaitsisivat tulla esille. Mitä ovat asiat, joita ei rahalla saa eikä kauppakeskuksista löydy. Ja näille tärkeille asioille tehtiin tuotemerkki.
Eli teostamme ihmettelevälle asiakkaalle olisin varmaan tehnyt saman kysymyksen kuin oppilaillenikin eli mikä on tärkeää? Mille olisi markkinarakoa, jos kauppojen tuotevalikoimiin saisi toivoa ihan mitä tahansa. Onko päässyt ”onni” loppumaan, saisiko olla yksi uusi ”elämä” tai olisivatko ”aika” tai ”ilo” hyviä joululahjaideoita. Kannustaisin tutkimaan mitkä asiat nuorille ovat tärkeitä nyt kun Suomi täytti 100 vuotta. Samalla voisi pohtia mitkä asiat omassa nuoruudessa olisivat päässeet esille.
Entäpä miksi suurin osa ideoista oli puettu olemassa olevien tuotemerkkien muotoon? Olimme ottaneet vauhtia taiteilija Jani Leinosen tuotannosta. Sillä erotuksella, että hänen teoksensa ovat antimainoksia, joilla taiteilija ottaa kantaa suuryrityksiä ja markkinatalouden epäeettisyyttä vastaan. Jätin oppilaiden asiaksi tulkita Leinosen viestit kykynsä mukaan ja aika pian huomasin, että he halusivatkin ottaa vaikutteita brändeistä, joista tykkäävät. Mutta oli lähtökohtana mikä tahansa tuotemerkki tai mistä tahansa syystä valittu, syntyi kontrasti kulutuskäyttäytymisen ja arvovalintojen tekemisen välillä. Huumoria unohtamatta. Oman sanansa sai toki tehdä ilman esikuvia miettien ilmaisukeinot itse aina materiaalivalinnoista alkaen.
Mielestäni taiteen ydin on katselukokemuksessa. Koulun kuvataideopetuksessa oppilas saa näitä katselukokemuksia pitkin matkaa töitä tehdessään samalla kun on mahdollisuus seurata muidenkin työprosessia. Näyttelyksi asti kokoaminen irrottaa teokset luokkahuoneen ilmapiiristä. Kuten nyt, kun jouluvalojen keskellä killui ja kiilui teos aiheesta ”perhe”. Ja kun joulualennusmyynnin keskellä ”mainostettiinkin” tasa-arvoa, oli helppo tutustuttaa kasiluokkalaiset kontekstin käsitteeseen.
Kun installaatio purettiin, oppilaitteni syvälliset ajatukset ja monenlaiset äänet näyttivät palautuvan paperiksi, kartongiksi ja kapalevyksi. Taiteen taika katosi. Hetkeksi.Projekti ja prosessi oli osa ”virallista” Suomi100 -juhlintaa. Taustoitus, tehtävänannot, valokuvia yksittäisistä teoksista, kaikkien koulujen oppilaiden nimet, yhteistyötahot, työvaiheiden dokumentointia, mediahuomiota ja oppilaiden kirjoituksia ym. löytyy täältä.
Pikkupiika Johanna Kokkosen katse Eero Järnefeltin teoksessa ”Kaski” taisi porautua lähtemättömästi seiskaluokkalaisteni sieluun. Syntyi kuvia, joissa tälle ikätoverille luotiin hyvä joulu.
Omaa kuvallista versiota ei alettu aivan kylmiltään luomaan. Ensin verryteltiin kokeen luontoisella kirjoitustehtävällä, jossa ”Kaskea” analysoitiin metodeilla, joita oltiin opeteltu edellisellä viikolla.
Lyhyimmillään, mutta osuvasti kirjoitti eräs oppilas että ”Ei ole kaskenpoltto lasten hommaa.” Sama asia hiukan monisanaisemmin erään toisen oppilaan kirjoittamana: ”Kun eläydyn teoksen tytön rooliin tunnen että maa on polttavan kuuma, noki tarttuu joka paikkaan ja on tosi nälkä. Tunnen hien pinnassani. Savu savuaa naamaan ja alkaa yskittää. Savun keskellä on ahdistava olla. On rankkaa tehdä töitä.”
Kuvan tulkitsemisen tapoja
Opettelimme syyslukukauden päätteeksi erilaisia tapoja lähestyä taidekuvaa. Miten voisin katsoa, miten osaisin tulkita näkemääni.
Kuvataiteen opetussuunnitelman perusteista löytyy omana tavoitealueenaan ”visuaalisen kulttuurin tulkinta”. Päättöarvioinnin kriteerinä arvosanalle 8 on tässä kohdassa mm. se, osaako oppilas käyttää joitakin kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä. No tuskinpa osaa ellei niitä ole harjoitellut. Ja tuskinpa harjoittelee, ellei joku vähän ohjaa.
Tänä vuonna seitsemäsluokkalaiset Pääskytien koululla opettelivat taiteen tulkintatapoja tekemällä ryhmissä kuusi erilaista harjoitusta. Tarkasteltavat teokset olivat koko ajan samat, Suomi100 hengessä olin valinnut Albert Edelfeltin ”Leikkivät pojat rannalla” sekä rinnakkaisteokseksi sama Hamarin satama taustanaan ”Eklöfin pojat VIlla Sjökullan kuistilla”. Koulumme sijaitsee hyvinkin lähellä näitä maisemia ja moni oppilas asuu itsekin Hamarissa. Edelfeltin työhuone, nykyinen Albert Edelfeltin museoateljee sijaitsee sekin lähellä kouluamme, Haikkoossa.
Valokuva vas.: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen Valokuva oik. : Douglas Sivén
Kuvatulkintatapa 1 / Luettelo asioista mitä kuvassa on: ”Kootkaa kahdessa minuutissa mahdollisimman monta asiaa mitä näette ”Leikkivät pojat rannalla” kuvassa. Valitkaa ensin kirjuri ja syöttäkää hänelle sanoja.”
Kivi, poika, savu, meri, laiva jne. Ennätys oli 41 sanaa, koska toisaalta kirjuri oli ollut todella nopea ja toisaalta mukana oli yksityiskohtia, jotka eivät ehkä olleet kokonaisuuden kannalta kovin tärkeitä eivätkä ehkä näkyviäkään. Mutta kekseliäitä. Kuten kulmakarva tai lapaluu. Ja olipa yhdessä listassa mukana pippelikin. Ihmettelin kovasti, sillä en itse sellaista millään kuvasta löytänyt. ”No jos noi kerran on poikia niin kai niillä sitten on pippelit”. Tästä olikin hyvä avata keskustelua. Puhummeko siitä mitä näemme vai siitä mitä päättelemme. Eli puhummeko nyt kuvasta vai pojista. (Vert. ”Tämä ei ole piippu”)
Juuri kun oltiin melko varmoja, ettei kuvassa ole mitään mitä ei olisi jo sanottu, löysi joku vielä jonkin asian. Esimerkiksi punainen lippu kaarnalaivan mastossa jäi helposti huomaamatta. Tai jollekin oli oivallus, että kuvasta voi poimia sellaisiakin asioita joita ei voi koskettaa. Kuten heijastus, valo, varjo. Niitä kuvan keinoja.
Vastaus kysymykseen ”mitä kuva esittää”, vaikutti olevan aivan selvä. Jos kuvassa olisi lehmä niin kai siinä aiheenakin on silloin lehmä ja kuvan nimi samaten. Mutta mitä muuta kuvasta sitten voisi katsoa?
Kuvatulkintatapa 2 / Tarkastellaan kuvan peruselementtejä(viiva, väri, muoto, tila, tekstuuri, valööri). ”Katsotaan ensin lyhyt lasten tekemä opetusvideo. Ryhmällenne arvotaan sen jälkeen yksi elementti. Tutkitte Leikkiviä poikia vain siltä kannalta. Suunnitelkaa miten ohjaisitte luokkatovereitanne havainnoimaan teosta juuri tämän asian kannalta.”
Ja niinpä sain katsella miten oppilaani ottivat paikkani ja karttakeppi kädessään käyttivät kuvataiteen käsitteitä terävöittämässä omia havaintojaan ja opettaen toisilleen kuviskieltä. ”Meidän ryhmällä on aiheena muoto. Jos ei ois muotoja tässä ei ois yhtään mitään mihin vaikka niitä värejä vois laittaa.”
Olimme edellisessä tehtävässä kuvanneet vettä. Ehkä siksikin ne ryhmät jotka olivat saaneet tehtäväkseen kertoa Edelfeltin värinkäytöstä poimivat esiin miten heijastuksiin on käytetty ruskeaa ja valkoista. Ettei vesi ole sinistä.
Tilan käsite ei ollut seiskoille entuudestaan tuttu. Olisi ehkä pitänyt valita käsitteen nimeksi 3d. Oli mielenkiintoista huomata miten ”tila” ymmärrettiin. Esimerkiksi niin, että ”täällä taustalla, merellä, on paaaaaljoooon tilaa ja tässä kivellä ei oo juuri mitään tilaa kun siihen mahtuu vain yksi poika.” Tottahan tuo oli. Osoittelin esityksen jälkeen aaltoja – miten ne ovat isoja lähellä ja kuvattu pieniksi kauempana ja miten metsikkö on maalattu sitä sinisemmäksi mitä kauempana se on. Eli että taiteilijat saattavat käyttää perspektiiviä saadakseen tilantuntua teokseensa.
Tärkeimmät viivat kuvassa sen sijaan löytyivät nopeasti. Ja nimikin löytyi sille pitkälle vaakasuoralle viivalle. Edelfelt on sommitellut horisonttiviivan hiukan keskilinjan yläpuolelle niin että vettä saadaan kuvaan enemmän kuin taivasta. Ja oikeanpuolimmaisen pojan kädessä oleva keppi on ”viiva” joka ohjaa katsettamme kohti laivaa, jota hän uittaa.
Kuvatulkintatapa 3 / Eläytyminen: ”Asettukaa kuvan ihmisten mukaisesti ikään kuin patsaiksi ja olkaa valmiina vastaamaan haastattelijan kysymyksiin.”
Nyt kuvana oli Edelfeltin muotokuva Eklöfin pojista kesähuvilan kuistilla. Siinäkin on kolme poikaa, taustan maisema on lähes sama ja leikkilaivan parissa ollaan molemmissa. Puhuttelin oppilaita kuten heidän roolihahmojaan. ”Miksi sinä siihen pylvääseen nojailet?”, ”Mitä ajattelet kun katselet laivaasi?”. ”Miltä tuntuu siinä nojailla? jne. Ulkopuolinen poika tuntui mielenkiintoisemmalta kuin päähenkilöltä näyttävä keskellä oleva hahmo. Hänen suuhunsa laitettiin esim: ”Emmä pääse mukaan kun mä oon vielä liian pieni. Mun veli ei anna mun koskee tohon laivaan etten mä riko sitä. Ei huvita tehdä mitään, kattelen vaan.”
”Eklöfin pojat” kertoivat minulle että kuistille kuuluu laivojen tuuttauksia ja lokkien ääntä. Haisee maalille ja vähän kalalle.
Kuvatulkintatapa 4 / Rinnastus ja vertailu. Tehtävänä oli ensin etsiä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia kuvien välillä. Ja luoda puhe- tai ajatuskuplia kuvien hahmoille niin, että syntyy elokuvanleikkauksen tapainen tilanne. Poikien ajatukset ja puheet yhdistäisivät kuvat toisiinsa ikään kuin ”samaan aikaan toisaalla”. Oppilaat saivat tietää että kuistilla oleskelevien poikien isä oli aikanaan yksi Porvoon rikkaimmista miehistä August Eklöf. Rantapoikien nimiä ei ole tiedossa.
Kuvatulkintatapa 5 / Kuvan merkityksen etsintää. Tässä tullaankin jo varsinaiseen tulkitsemiseen. Mietitään miksi kuva on tehty. mikä tarkoitus sillä on, mitä arvoja se välittää, mitä se kertoo omasta ajastaan. Mistä kaikesta siinä oikeastaan on kyse.
Ohjeet olivat laajasta aihepiiristä huolimatta yksinkertaiset: ”Antakaa molemmille teoksille uudet nimet, sellaiset jotka ohjaavat katsojaa tulkitsemaan kuvia ehkä samaan tapaan kuin mitä arvelette taiteilijankin ajatelleen.”
Tehtävänanto aiheutti hämmennystä. Kuvassahan ON leikkiviä poikia rannalla. Ja tuossa toisessa ovat ne jotkut mitkälie pojat joilla on nimetkin. Aihehan näkyy selvästi. Miten niin uudet nimet? Koska saatavilla oli valmiiksi Suomi100 -teeman mukaisesti Suomen kultakauden maalauksia, näytin Eetu Iston ikonisen maalauksen Suomineidosta. Teoksen nimi ei ole ”Täti ja lintu” vaan ”Hyökkäys”. Miksiköhän.
Mielestäni tehokkaimmat uudet nimet olivat ”Kauppalaiva” ja ”Kaarnalaiva” sekä ”Odotukset” ja ”Leikit”.
Leikkivien poikien kuva on äänestetty Suomen suosituimmaksi taideteokseksi. Ehkä siitä syystä, että siihen on niin helppo samaistua. Se edustaa monelle huolettomuutta ja kesää. Ja toisaalta taustalla näkyvät oikeat laivat viittaavat poikien tulevaisuuteen ja aikuisuuteen joko vertauskuvallisesti tai suoraan.
Kuvatulkintatapa 6 / Pohdin ja otan selvää millainen ihminen taiteilija on ollut. Tehtävänanto: ”Olette tutkimusryhmä. Tehtävänä selvittää millainen Albert Edelfelt on ollut taiteilijana ja ihmisenä. Miten hän on elänyt. Ja miten se näkyy hänen teoksissaan, varsinkin näissä poikakuvissa. Minä esitän Edelfeltiä ja vastaan kysymyksiinne. Pisteet tulevat niille ryhmille joiden kysymykset tuovat parhaiten esiin uusia ja oleellisia asioita. Älkää siis kysykö kengännumeroa.”
Tehostin rooliani paletilla ja öljyvärisiveltimillä ja asetuin kuin maalitauluksi heidän kysymyksilleen. Olin varustautunut Edelfeltiä käsittelevällä kirjallisuudella ja verkkosivuilla. Vertasin tilannetta googlettamiseen sillä erotuksella että ”haut” tehtiin suoraan minulta kysymällä.
Kun kysyttiin ”Miten keksit että susta vois tulla taiteilija?”, näytin todistusaineistona Johan Knutssonin maalaamaa Albertin muotokuvaa, jossa tämä neljävuotiaana piirtää kotinsa, Kiialan kartanon seinään. Ja kerroin että kun isä on arkkitehti, tulee nähtyä kaikenlaisia kuvia.
Joillakin luokilla jouduin salamakuulustelun kohteeksi, joiltain luokilta ei meinannut millään irrota kiinnostusta tai uskallusta. Erikoisimpia kysymyksiä minulle Edelfeltinä oli ”Mitä sä aattelet, jos makaat viljapellossa ja kattelet tähtitaivasta?”. Siihen vastasin että ”Hmm, enpä juuri pellossa makaile, vaikka kartanoomme kuuluu todella paljon peltoa tuossa parin kilometrin päässä. Mutta ehkä ajattelisin erästä kaunista naista, johon tutustuin Pariisissa”. ”Miksi olit Pariisissa?”. ”Olin siellä opiskelemassa”. ”Miksi?” ”Koska Suomessa ei ollut niin hyvä kouluja ja Pariisi oli taiteen keskus”. ”Mitä naista sä ajattelet?. Ootsä naimisissa?. Tietääks sun vaimo että sä ajattelet jotain muuta naista, onks se hyvän näkönen?”. ”Hän on Virginie. Haluatteko nähdä hänen kuvansa”…
Kuvatulkintatapa 7 / Mitä tunteita ja muistoja teos minussa herättää.Tehtävänanto: Haluaisiko jo teistä näin tunnin lopuksi jakaa koko luokalle sellaisen muiston, joka on herännyt teoksesta Leikkiviä poikia rannalla?
Ja eräs pojista alkoi kelata housunpunttiaan ylös. ”Kahlasin veteen ja siellä oli jotain terävää ja sain haavan. Tässä on arpi.” Moni kertoi mökkimuistoja. Luokkaan tuntui ilmestyvän serkkuja, kesiä ja uistimia, saimme kuulla senkin miten voi harrastaa purjehdusta Porvoossa.
Teoriasta toimintaan
Nämä kuvatulkintaharjoitukset saattavat näin blogitekstissä näyttää reippaan toiminnallisilta. Mutta ”reippaus” kyllä muuttui liian usein oppilaita itseäänkin rasittavaksi riehakkuudeksi. Monen mielestä moinen tulkintaharjoittelu oli tylsää tai outoa, sellaista jota eivät olleet tottuneet kuviksessa tekemään.
Pyysinkin jotakin ryhmää tulkitsemaan pientä gif-animaatiota, arvuutellen miten se voisi liittyä oppituntimme kulkuun:
On oppilaita jotka kokevat ettei olla tehty mitään kun ei ole syntynyt jotakin esinettä, kuvaa, tuotetta. Vaikka oppimisen saa heti kotiin mukaansa toisin kuin kuvistöitä, oppimista ei aina mielletä edes tekemiseksi.
Niinpä minua vähän jännitti millaisen vastaanoton saan kun seuraavallakin viikolla halusin jatkaa tätä kuvatulkintajuttua. Että tulenko näkemään edessäni yhteen pusertuneen kivikasan, jota sitten pitäisi reessä vetää. Tai syntyykö kapina, alkavatko vihata oppiainetta sen vuoksi että on niin kiusallisia tehtäviä. Tai ovatko joulun jo lähestyessä siirtyneetkin lomamoodiin ja valuvat vetelinä lattialle kuin tuon animaation koira.
Ja mitä tapahtui kun viikon päästä palattiin asiaan. Kapinaa ei syntynytkään! Sen sijaan hienoja tekstejä ja hauskoja empaattisia kuvia, joissa kasken keskellä raatava nälkiintynyt tyttö saa ihmisarvoisen elämän sekä kaikkea hyvää ja kaunista ympärilleen. Kaskimetsän puut ovat muuttuneet joulukuusiksi eikä tuli enää polta kuin korkeintaan pipareita leivinuunissa.
Kun vuorostaan tulkitsee seiskojen piirtämiä versioita eläytyen heidän ajatuksiinsa ja peilaten omaan aikaamme, saa huomata ettei peliä ole menetetty – nuoret kykenevät empatiaan. Toivotimme lämpimästi Hyvää Joulua toisillemme ja Johanna Kokkosellekin.
Joonas T
Fanny J
Vielä lopuksi itsearvioin opettajana miten oppimistehtävä tavoitti oppiaineen T-tavoitteita, päättöarvioinnin kriteereitä ja laaja-alaisten oppimiskokonaisuuksien kompetensseja.
Oppimistehtävän suhde laaja-alaisiin oppimiskokonaisuuksiin
Opetussuunnitelman perusteissa määritellään valmiiksi mitkä T-tavoitteet liittyvät mihinkin Laaja-alaisuuteen. Tässä kuvatulkintatehtävien sarjassa painottui T7 eli tehtäväni ”ohjata oppilasta soveltamaan kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä”. Tämä tavoite tukee ”Ajattelua ja oppimaan oppimista” (L1) sekä ”Monilukutaitoa” (L4).
Oppimistehtävän suhde päättöarvioinnin kriteereihin
Kuten muissakin aineissa, arvosanan kahdeksan mukainen osaaminen on määritelty tarkkaan. Olen kursivoinut ne kohdat, joissa mielestäni oppilaalla oli ainakin annettuna mahdollisuus kehittyä tässä oppimistehtävässä.
Päättöarvioksi tulee kahdeksan (8) jos oppilas osaa
1) käyttää erilaisia havaintovälineitä ympäristön ja sen kuvien tarkastelussa.
2) sanallistaa havaintojaan ja ajatteluaan taiteesta, ympäristöstä ja muusta visuaalisesta kulttuurista.
3) ilmaista havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti erilaisia välineitä ja tiedon tuottamisen tapoja käyttäen.
4) käyttää tavoitteellisesti erilaisia kuvallisen tuottamisen materiaaleja, tekniikoita ja keinoja kuvailmaisussaan.
5) käyttää tutkivaa lähestymistapaa itsenäisesti tai ryhmässä työskennellessään.
6) Oppilas pyrkii vaikuttamaan ympäristöön ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin kuvallisin keinoin.
7) käyttää joitakin kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä.
8) Oppilas osallistuu tulkinnoillaan keskusteluun taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin merkityksestä.
9) soveltaa joitakin kulttuurisesti erilaisia kuvailmaisun tapoja.
10) ilmaista näkemyksiään taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmenevistä arvoista
11) Oppilas tarkastelee kuvailmaisussaan kulttuurista moninaisuutta ja kestävää kehitystä sekä tunnistaa kuvilla vaikuttamisen mahdollisuuksia
Seiskaluokkalaiset kuvittelivat miltä oma tulevaisuus voisi näyttää. Ennustaminen tehtiin kuvitteellisella lisätyn todellisuuden sovelluksella, joka tuo tulevaisuuden esille kunhan vain katsahtaa omiin käsiinsä.
Kuvat toteutettiin Paint.Netillä, joka on ilmaisohjelma. Kuvankäsittelyn perusteet opitaan nopeasti, ilman että turhaa aikaa tärvääntyy koko ohjelman opetteluun. Valintatyökalut, syvääminen, tasojen käyttö, värien ja kontrastien säätö tulevat tällaista tehtävää toteutettaessa pakostikin tutuksi. Aikaa käytettiin koneen äärellä kaksi kaksoistuntia. Ajattelutyötä tehtiin etukäteen vihkojen äärellä.
Useimmat sijoittivat tulevaisuutensa aikaan, jolloin ammatti on jo selvillä ja rahaa tulee! Jotkut potivat maailmantuskaa ottaen huomioon koko planeettamme tulevaisuuden.
Emma 7b: ”Tarkoitan että edessä on suuri ja toivottavasti värikäs seikkailu.”
Itsearviointi tehtiin selostustekstin muodossa. Kaikki osasivat vaivattomasti luetella kuvansa sisällön eli mitä asioita kuvassa on. Mutta tarkentava kysymys koettiin vaikeaksi. Piti miettiä miksi kuvassa oli juuri ne asiat ja ennenkaikkea mitä kuvallaan halusi sanoa. Ne, joista kysymys tuntui helpolta kirjoittivat että kuvassa on kissa tietenkin siksi koska tykkään kissoista. Mutta jos kuvassa onkin vaikkapa passi, tarkoittaako se että kuvan tekijä sattuu tykkäämään passeista? Vai onko kenties kysymys matkustushaluista tai toiveesta saada Suomen kansalaisuus.
Kuvia tulkitessa nousi kuvataiteen opiskelun tavoitteista keskiöön T7 eli opetussuunnitelmakielellä ”opetuksen tavoite on ohjata oppilasta soveltamaan kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä”.
Mediataidoista painottui tekijänoikeuksien ymmärtäminen. Käytetty kuvamateriaali on cc-lisensoitua. Käytimme hakujen pohjalla CC-search -sivustoa.
Osui kohdalle arkkitehtuurikasvatuksen kilpailu. Joka tosin oli juuri umpeutumassa. Ajattelin, että jos ei tule kilpailumenestystä niin tuleepa ainakin tehdyksi esittelyvideo, jollaista olen pitkään kaivannut vastaamaan oppilaiden kysymykseen ”Mitä siellä arkkitehtuurikurssilla oikein tehdään? Kannattaako valita?”
Eli tavallinen porvoolainen peruskoulu lähti edustamaan Suomea Golden Cubes Awards -kilpailuun. Kansainväliset palkinnot menivät sivu suun, mutta kilpailutyöstä tehty juliste edustaa nyt Suomalaista arkkitehtuurikasvatusta Kansainvälisen arkkitehtiliiton UIA:n maailmankonferenssiin koottavassa julistenäyttelyssä Seoulissa syyskuussa 2017.
Julisteen tekstit eli Pääskytien koulun Arkkitehtuurikurssin kuvaus in english:
FREE EXPRESSION:
In the elective course in the visual arts held annually at the Pääskytie School the key objectives of the field of study are realised through content found in the built environment. The course consists of three sections.
LEARNING THE LANGUAGE OF ARCHITECTURE: The autumn term covers the basic concepts of architecture, carried out through small exercises completed one at a time. Students make observations about spaces, search for the genius loci, study the effect of light in the space, produce a variety of textures, solve structural problems, search for rhythms in façades, and focus on dimensions and scale. Having begun to master the basics of architecture, the students can then begin with the main task of the course, that is, the students design their own house.
DESIGNING ONE’S OWN HOUSE: The idea is for each student to find a corner of the world where they would like to live. Each student searches for a plot using Google Earth. Before making the decision about where they would settle down, the students will have studied the natural conditions of the location, the prevailing culture, living conditions and building construction opportunities. Next, they envisage what kind of people live there. Who are they, how do they live, what do they value, and what do they do each day? At this stage, the students will have considered the human life-cycle and the changes in living arrangements over a lifetime. The design process begins by devising a room programme and drawing sketch proposals for the floor plan of the house. The final floor plans are scanned and imported to SketchUp, which is used to gradually complete the 3D-modelling of the houses. The students prepare their project portfolios as PowerPoint presentations and these are assessed within the group at the final presentation. Each student’s house, even though it may be designed for seven cousins, is often a selfportrait but also a representation of its time. As the students’ practical skills and knowledge increase, elements in the creation of identity are also acquired.
EXAMINING A TOPICAL THEME: The spring term ends with a section that takes place outside the school. In 2014 students photographed “lost places” and an exhibition of the photographs was held in the town library. In 2015 students analysed problems connected to indoor-air quality in three kindergartens, and together with the children designed a more cheerful look for the portable kindergarten buildings set up as temporary facilities. In 2016 connections were created with a local company so that the students could participate in making a scale model of Porvoo. In 2017 the students will examine and photograph changes in the built environment in their hometown.
OUTCOMES AND EVALUATION:
STUDENTS: Students develop their skills in reading the environment and the management of dwelling and living, train their skills in 3D perception and modelling, and develop their skills in problem solving.
SCHOOL: Cooperation with local actors brings transparency and enriches the range of options.
SUBJECT: Visual arts as a study subject easily remains marginal. This course has brought clarity to the preconceptions regarding the potential of the subject. There has also been a fluent collaboration with other disciplines; for example, a presentation by a town planner was attended simultaneously by students studying geography, social studies and architecture.
NATIONWIDE: Teaching material has been generated and can also be enjoyed by others. The material is posted on a website and some of it in Youtube.
Uuden opetussuunnitelman mukaan arviointi kohdistuu oppiseen eikä lopputuotoksiin. Miten oppilas itse voi arvioida oppimistaan kuvataiteessa?
Yksi menetelmä muiden joukossa on Bloomin taksonomia. Tässä eräs tapa, miten yliopistokieltä voisi selkokielistää seiskaluokkalaisten tajuttavaksi. Pyramidikuva voisi olla luokan seinällä, niin että siihen voisi tilanteiden tullen viitata ja totuttaa oppilaita itsearviointiin.
Keskusteluttaisin oppilaita kysymyksin voiko jotain ymmärtää jos ei muista mitään tai minkä muotoinen kuvio voisi olla kehittymistä kuvaavampi kuin pyramidi, tarkoittaako sen muoto että kaikki perustuu muistamiseen. Miten voisi oppia tai muistaa tämän kaavion käyttäen kaavion omia neuvoja? Millaisia kuvallisia muistiinpanoja voisi tehdä oppimisen tueksi?
Taksonomian käsitteiden avaamiseksi käyttäisin vaikkapa väriopista otettuja esimerkkejä:
Alimmalla oppimisen tasolla muistat, tiedät ja tunnistat asioita, joita olemme opiskelleet. esimerkiksi väriopista pää- ja välivärit.
Kun olet omin käsin kokeillut puhtaiden välivärien sekoittamista, sinun on helpompi ne käsittää eli ymmärtää. Myös vuorovaikutuksessa toisten kanssa oppiminen syvenee.
Soveltaminen tarkoittaa, että kokeilet, osaat ratkaista eteen tulevia ongelmia. Miten saat kirkkaan vihreän muutettua sammalenvihreäksi?
Analysoiminen on päättelyä, ajattelua kaikessa rauhassa. Katselet esimerkiksi, miten värivalinnat jossakin taideteoksessa luovat tunnelmaa tai tilantuntua.
Arvioiminen ei ole samaa kuin arvosteleminen vaan tällä oppimisen tasolla osaat jo arvioida eli vertailla erilaisten värivalintojen vaikutusta viihtyvyyteen.
Ylin ja vaativin oppimisen taso kertoo kyvyistäsi luoda uutta perustuen kaikkeen mitä olet oppinut.
”Kuinka kaupunki syntyy” eli seiskaluokkalaiset ja kaavoittaminen. Ei ihan itsestään selvästi yhteensopiva yhdistelmä. Mutta oli kuulemma ”ihan kiva kuvistunti”. Ainakin niiden mielestä, jotka panivat itsensä likoon.
EI ROOMAAKAAN RAKENNETTU PÄIVÄSSÄ
Mutta meidän kaupungit rakennettiin kaksoistunnissa. Luokan pöydät muodostivat kaksi ryhmää, samoin oppilaat. Pöytäkuntien tehtävä oli perustaa kaksi kaupunkia. Tavoitteena oli oppia miten kaupungit syntyvät ja miten vaikkapa oman kotikaupungin muovautumiseen voisi itsekin vaikuttaa. Kun ilmansuunnat oli tehty selväksi, ryhmät saivat joen sijoitettavakseen maa-alallensa. Jakautuuko kaupunki itä- ja länsirantaan vai miten.
Sitten kukkula. Missä olisi jyrkänne, mihin ilmansuuntaan olisi mukava asettaa loivin rinne. Vilkaistiin Roomankin topografiaa: seitsemän kukkulaa!
Oltiin valmiina tekemään yleiskaavaa. Opettaja jakoi aanelosia, joihin oli kirjoitettu alueiden käyttötarkoitukset. Ensin päätettiin mihin tulee keskusta.
Sitten hahmoteltiin asuinalueiden paikat. Asuinalue 1: hienoin ja ehkä vanhin kaupungin osa. Alue 2 eli omakotitaloja, rivitaloja lapsiperheille sekä alue 3 on lähiö. Kaavailtiin ja huomattiin, missä tarvitaan puistoja, missä on hyvä paikka pienteollisuusalueelle ja minne sijoitettaisiin liikuntapaikat.
Ryhmä keskusteli miten maisemat ja topografia otetaan huomioon, missä tarvitaan siltoja, mitkä alueet ovat vierekkäin, onko kukkula varattu asumiseen vai pääseekö sinne kuka vaan, mitä joen varrelle tulee, mille toiminnalle varataan suurin maa-alue jne.
Kaupungille voitiin nyt antaa nimi. Se keksittiin joko maaston mukaan (Lahti), merkkihenkilön nimen mukaan (Pietari) tai kenties nimi kuvaisi kaupungissa tapahtuvaa toimintaa (Hamina).
Asemakaavaa ei tehty piirtämällä vaan hyödynnettiin edellisessä harjoitustehtävässä (yhden hengen asunto rahtikonttiin) rakennettuja pienoismalleja. Ryhmät saivat valita mieluisen kaupungintalon ja käydä keräämässä asuinalueen talot. Taloja siirreltiin ottaen huomioon viihtyisyys, että kukin sai valoa tai että syntyi luontevia piha-alueita.
Pienoismallivarastosta haettiin vielä yksittäisiä rakennuksia, joita ryhmässä katsottiin omaan kaupunkiin tarpeelliseksi. Asuuko kaupungissa pieniä lapsia? Missä on siis päiväkoti ja koulu? Mitä kunnallisia palveluja tarjotaan – missä on kirjasto, sairaala, asema? Mitä muita tiloja ja taloja asukkaat tarvitsevat?
Kaupunkien maa-ala alkoi tässä vaiheessa olla lähes käytetty. Mutta tilaa piti löytää parkkipaikoille. ”Voi ei”, parahti erään kaupungin kaavoittajat, jotka juuri olivat saaneet eri alueet mukavaan balanssiin. Jotkut ryhmät vaativat saada annettua enemmän parkkiruutuja.
Tässä vaiheessa oli ilmeistä, missä kaupungin pääkatu sijaitsee. Se teipattiin paikoilleen. Ja nimetäkin se piti.
Silkkinauha sai toimittaa pyörätien virkaa. Piti miettiä ketkä liikkuvat pyörällä ja missä he mieluiten pyöräilisivät. ”Onks lisää nauhaa, tää pyörätie on meidän kaupungin ylpeys.”
MITÄ EHKÄ OPITTIIN
Siltä varalta, että joku kaipaisi kännykkänsä seuraa, valkokankaalle heijastettujen ohjeiden joukossa vilahti välillä teksti: ”Vaikuta. Älä odota, että muut tekevät päätökset puolestasi.”
Porvoon kaupungin kaavoituskatsauksessa on kaikille avointa tietoa tulevista kaavoitushankkeista. Yllättäen nämä kaavailut kiinnostivat oppilaita, haluttiin nähdä mitä omalle kylälle kaavaillaan ja miltä rakenteilla olevat alueet tulevat näyttämään.
Opettaja oppi, että tehtävää voisi jatkaa verkossa kaupunkisimulaattoripeleillä, vaikkapa suomalaiskoodattua Cities Skylines -peliä pelaamalla tai rakentamalla Vantaata Minecraftissa. Oman ryhmän kaupungin olisi myös voinut piirtää yksilötyönä myöhemmin, jolloin ryhmätyövaihe olisi ollutkin vain luonnosteluprosessi.
Paikan nimet kantavat mukanaan historiaa. Esimerkiksi omassa kotikaupungissamme on Mannerheiminkatu, joka oli paikoillaan jo ennen kuin Mannerheim syntyi. Aikaisemmin sen nimi oli tsaarin mukaan Nikolainkatu.
Kun joskus saapuu uuteen kaupunkiin, voi sen karttaa katsella uusin silmin, aluettain. Tai vaikkapa bongata vain jokia ja kukkuloita ja tehdä havaintoja miten ihmiset eriaikoina ovat rakentaneet topografian huomioiden. Koulumme lähellä oleva lähiö nimeltä Gammelbacka on itsensä Alvar Aallon kaavoittama. Hän halusi nimenomaan ottaa huomioon maaston muodot. Se, että alueella oli joskus ollut kartano, ei niinkään häntä kiinnostanut vaan luonto.
OPETTAJAN HAVAINTOJA OPPILAIDEN ARVOMAAILMAN HEIJASTUMISESTA TEHTÄVÄÄN:
Melkein kaikki ryhmät (yhteensä 14 kpl) mielsivät asunalueet sosioekonomisesti selvästi erilaisiksi.
Lähiötä oli useiden ryhmien mielestä kivaa ja rentoa rakentaa. Joko siksi että sai sommitella kerrostaloja, joilla oli oman laisensa tyyli tai toteuttaa villejä visioita. Lähiöistä tulikin harkittuja kokonaisuuksia tai villejä faveloita. Keskustat ja hienostokorttelit olivat ehkä vähän tylsiä rakennettavia. Elämä näytti olevan liikuntapaikoilla ja lähiöissä.
Pyörätiet olivat arvossaan, seiskaluokkalaisilla lienee paljon kokemusta niiden puutteista.
Oppilaiden kaupungeissa oli ihmeen vähän kauppoja. Yksikään ryhmä ei sijoittanut kirkkoa kaupunkiinsa. Yksi huumeluola sen sijaan löytyi. Muutamassa kaupungissa jokeen viettävä länsirinne oli varattu yksimielisesti rikkaimpien asuinalueeksi, mutta yllättävän monet jättivät kukkulan kaikkien vapaaseen ulkoilukäyttöön.
Oman kotikapungin eli Porvoon kaavoitus näytti vaikuttavan ratkaisuihin. Mutta ehkä myös jotkut pelit tai elokuvat.
Kaupunginosista koottiin vaistomaisesti tyyliltään yhtenäisiä esimerkiksi samanvärisiä rakennuksia käyttäen. Tässä yhteydessä oli luontevaa kertoa, miten kaavoituksella säädellään vaikkapa asuinalueen värejä, materiaaleja tai kattokulmaa. Esimerkiksi vanhassa Porvoossa ei saa maalata viereisiä taloja samalla värillä vaan pyritään takaamaan eri värien muodostama rytmin vaihtelu.
MITEN TÄLLAINEN LAATIKKOLEIKKI LIITTYY OPETUSSUUNNITELMAAN
Jälkeenpäin päätin vähän reflektoida, kohtaako tämä opetustuokio kuvataiteen uuden opetussuunnitelman. Tätä kirjoittaessa oman kaupunkimme opsin teossa on menossa yleisen osan muokkaus. Ainekohtaisesta opetussuunnitelmasta on katseltavissa vasta valtakunnallinen versio. Mutta oppiaineen tehtävä on jo siinä määritelty ja se pysyy samana kaikilla luokka-asteilla ja ympäri Suomen. Seuraavassa uuden opsin mukainen tehtävämäärittely lause lauseelta ja verraten niitä tässä selostettuun kaupunkiharjoitukseen. (Opsteksti kursivoitu.)
Oppiaineen tehtävä
– Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin.
Jos taidekäsitys on sen verran laaja, että laatikoiden asettelu voidaan nähdä installaationa, ollaan tässä käytetty taiteen keinoja. Kulttuurinen moninaisuus ei valmiissa kaupungeissa näy, paitsi etnisten ravintoloiden mukaantulona. Taustatietoina oppilaat näkivät Barcelonan ja Las Vegasin kaavoituksen, muutamalla opettajan lauseella höystettynä. Tehtävää voisi jatkaa Google Earth -seikkailulla eri maissa.
– Oppilaiden identiteettien rakentumista, kulttuurista osaamista ja yhteisöllisyyttä vahvistetaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla.
Kotikaupunki-identiteetti saattoi vahvistua. Moni varmaan pohti mielessään omaa asuinaluettaan, sen plussia ja miinuksia. Toivon kovasti, ettei kenellekään lähiöasukkaalle tullut identiteettikriisiä vaan halu ymmärtää ja arvostaa omaa asuinaluettaan..
– Oppilaiden omat kokemukset, mielikuvitus ja kokeileminen luovat perustan opetukselle. Kuvataiteen opetus kehittää kykyä ymmärtää taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin ilmiöitä.
Vaikka opettaja jonkun verran ohjaili kaavoitusta kysymyksin, (minkä viereen teidän mielestänne päiväkoti kannattaisi laittaa, miten lähiöstä päästään liikuntapaikoille jne.) uskon, että kaikki ratkaisut perustuivat oppilaiden omiin kokemuksiin ja mielikuvitukseen. Kokeileminen oli irtopalasilla helppoa. Jos oltaisiin toteutettu tehtävä yksilötyönä ja piirtäen, prosessi olisi aivan varmasti ollut jäykempi eikä kokeiluun houkutteleva. Ensin tosin hiukan huolestuin että menee hulinaksi koko projekti, kun yksi ryhmä päätti kokeilla kuinka korkean talon he saavat pysymään pystyssä. ”Ympäristön ilmiö” – kyllä, talot, kadut ja kaavoitus on sellainen.
– Oppilaille tarjotaan tapoja arvottaa todellisuutta ja vaikuttaa siihen. Kulttuuriperinnön tuntemusta vahvistamalla tuetaan traditioiden välittymistä ja uudistumista.
Voidaan ajatella että tässä tehtävässä todellisuus oli käsillä oleva hetki ja tietynlainen luokkaan luotu oppimisympäristö, joka viittasi selkeästi oikeaan maailmaan. Tehtävää oli edeltänyt luentotyyppinen tunti, jossa tehtiin piirtäen muistiinpanoja oman kaupungin arkkitehtuurista. Oltiin opittu mm. mikä on rintamamiestalo tai miksi Tuomiokirkossa on tietynlainen päätykuvio.
– Opetus tukee oppilaiden kriittisen ajattelun kehittymistä sekä kannustaa heitä vaikuttamaan omaan elinympäristöön ja yhteiskuntaan. Kuvataiteen opetuksessa luodaan perustaa oppilaiden paikalliselle ja globaalille toimijuudelle.
Tähän lauseeseen kiteytyy tämän tehtävän ydintavoite. Tosin rehtori totesi pilke silmäkulmassaan, että eivät taida päättäjät tykätä, kun täällä kasvaa valveutuneita kansalaisia, jotka saattavat valittaa rakennushankkeista.
– Taiteelle ominainen työskentely harjaannuttaa kokemukselliseen, moniaistiseen ja toiminnalliseen oppimiseen.
Värien ja muotojen kanssa toimiminen, rakentelu vaikkakin vain valmiista pahvilaatikoista, on taiteelle ominaista työskentelyä.
– Oppilaat tarkastelevat kuvataidetta ja muuta visuaalista kulttuuria historiallisista ja kulttuurisista näkökulmista.
Opetuksessa tutustutaan erilaisiin näkemyksiin taiteen tehtävistä.
Tässä projektissa ei sivuttu tätä kuvataiteen tehtävää.
– Oppilaita ohjataan käyttämään monipuolisesti erilaisia välineitä, materiaaleja, teknologioita ja ilmaisun keinoja.
Nämä minun seitsemäsluokkalaiseni eivät olleet vuoden aikana saaneet käyttää vastaavanlaista ilmaisukeinoa. Löytyi vuoden viimeiseen tehtävään vielä jokin uusi ”materiaali”. Tavoitteeni on ollut, että vuoden jokainen työ tehdään erilaisin materiaalein ja välinein.
– Opetuksessa kannustetaan monilukutaidon kehittämiseen hyödyntämällä visuaalisuutta sekä muita tiedon tuottamisen ja esittämisen tapoja.
Tehtävään sisältyi kaavojen ja topografiakarttojen lukemista, havainnekuvien ymmärtämistä.
– Oppilaille tarjotaan mahdollisuuksia monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin yhteistyössä muun opetuksen ja koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa.
Monialaisen oppimisprojektin osana tämä harjoitus olisi mielestäni mitä mainioin. Mukana olisi ainakin historia ja yhteiskuntaoppi, äidinkieli ja vaikkapa tekninen työ. Yhteistyö kaupunkisuunnittelun kanssa on ennenkin ollut mahdollista, tällä kertaa lähes noloa kun en ollut sinne yhteydessä paitsi Kaavoituskatsauksen välityksellä..
– Opetuksessa tutustutaan museoihin ja muihin kulttuurikohteisiin sekä tarkastellaan kuvataiteen harrastusmahdollisuuksia.
Ei tutustuttu. Omiin kaupunkeihin oli lisätty kirjastoja, mutta ei taidepaikkoja. Kävelykierros yhdistettynä johonkin kulttuurikohteeseen olisi luonteva lisä opetuskokonaisuuteen jossa kaupunginrakennusleikki olisi ollut aiheeseen virittelevä aloitus.
Yhteenvetona vertailusta: Tervetuloa OPS2016!
Pääskytien koulun kuvataidetunneilla syntyneitä teoksia ja ajatuksia. Pedagogin didaktinen näkökulma.
Because of the epidemic, most students study at home, only a few of them with special needs still go to school. Titta started her day by opening her computer. After checking all the messages and questions from students, Titta got some free time to show me around. 
Back to the office at noon, Titta prepared tea and biscuits for me. A complicated form on her table catches my interests: a new teaching evaluation form for visual art education that will be implemented in the coming fall. 
It was almost May, but it came with a sudden heavy snow. The whole world was tuning white again immediately. It is a witness, the transformation between energies when the classroom is drowned to completely silent from the coldness; except the sound from polishing woods… 
Teimmekö installaatiollamme kauppakeskuksesta gallerian? Vai muuttiko kuluttajille ja kuluttamiseen suunnattu ympäristö teoksemme pyloniksi, mainospylvääksi? Avajaiset sattuivat samaan aikaan kuin Black Friday eli villi alennusmyyntipäivä. Ja meidän viestimme kilpailivat ostokehotusten kanssa.
Kun installaatio purettiin, oppilaitteni syvälliset ajatukset ja monenlaiset äänet näyttivät palautuvan paperiksi, kartongiksi ja kapalevyksi. Taiteen taika katosi. Hetkeksi.
Projekti ja prosessi oli osa ”virallista” Suomi100 -juhlintaa. Taustoitus, tehtävänannot, valokuvia yksittäisistä teoksista, kaikkien koulujen oppilaiden nimet, yhteistyötahot, työvaiheiden dokumentointia, mediahuomiota ja oppilaiden kirjoituksia ym. löytyy
PÄÄSKYTIEN KUVISTA 
