Pääskytien kuvistunteja seuraamassa by Jie Zhao

Tämän postauksen on kirjoittanut Jie Zhao, johon onnekkaasti olen saanut tutustua. Hän seurasi huhtikuussa 2021 tuntejani kiinalaiselle yleisölle suunnattua luentoaan varten. Jie katseli herkällä ja tarkalla silmällä tuntien tapahtumia ja paneutui aiheeseensa jopa niin perusteellisesti, että käänsi kuvataiteen opetussuunnitelman perusteiden T-tavoitteet kiinaksi!

Visit Pääskytie School 

I have lived in this small town, with a population of about fifty thousand, for five  years. Instead of getting bored, precious encounters coming into my life all the time,  such as warm people and pure friendship, I become more and more fascinated by  Finland and Finns. Titta Suvanto is one of them.  

In the year I was born, Titta fell in love with art and determined to be an art  teacher. 40 years later, in the June of this year, Titta is about to retire. Two months  before her retirement, through her kind introduction, I was lucky enough to have a  glimpse of the professional life of a Finnish art teacher, who is engaged in art  education for 33 years, always with the passion, wisdom, and love for both art and  students!

9.4 

Almost every appointment with Titta is on a rainy day, whether just a walk or  picking mushrooms. Today is no exception. We made an appointment to see her  school: Pääskytien koulu (Pääsky means Swallow in Finnish). 

At Finnish school, the teacher’s working time is various in different schools,  maximum is about 7 hours per day. In Pääskytie school, it is from 8 o’clock in the  morning to 15:00 in the afternoon, about 21 hours per week. Like in many other  countries, the school has three grades, 7th, 8th and 9th grade. The students are  from 13-years-ago to 16-years-old. Pääskytie school, has about 550 students and 50  teachers (teacher-student ratio 1:10). Titta is responsible for art classes, about 250  students in total. 

Followed with Titta, after greeting the principal, we headed towards to art  classroom. The school’s main space consists of two main buildings and a spacious  glass-roof hall. The building on the left, from top to down, contains art classrooms, music classrooms, sewing and handicraft classrooms, and operational classrooms  such as life simulation classrooms for learning housekeeping. The building on the  right is a place for learning subjects such as language, mathematics, history, and so  on.

The first impression is that all the artworks in the school space made by students  themselves. Along the way, in the middle of the glass-roof hall, there is a current  exhibiting from 7th-grade students: designing chess characters for a board game.  

Three tapestries hung in the most conspicuous part of the building’s wall, like a  triptych, also made by children. At 9 o’clock, instead of ringing the bell, class begins  with a piece of music. Titta told me that one student composed this music, and it is  the winner from the competition.

All the art classes and office are located on the second floor. Titta’s office is on the  right hand, like a watching tower with the class window towards outside, which  brings me the thinking of seeing and seen. It is not simply knowledge, but also  self-awareness about being a teacher. Titta’s own painting is sitting at the corner:  no matter how heavy, the big stone needs support from the smalls. We saw her last  calendar. Titta pointed to the red toenails and smiled: I am waiting for the new  summer. (I am wondering how she managed to turn this plain form to be such a  charming figure… a perfect curtain call by accidentally.) 

Just beside Titta’s office, there is a material room. There are an electric oven for  clay, porcelain clay of all colors, and other sculpture materials. The art classroom  is on the left side. The largest space is the painting room. Tables and chairs are in  the middle, surrounded by student’s temporary exhibition, a reading corner, a  theater table…various pens, paints, paper, screen printings, students’ works, and  archives… Every drawer and corner is in a perfect order. The next room is a studio  space for all kinds of manual equipment and computer devise, like paper cutters,  darkrooms, computers, and tools for making models. ”What a luxury art  classroom!” I can’t help thinking, “This luxury classroom must require a  multitalented teacher with knowledge of all kinds of art skills and methods,  theoretically and practically, also the best management skill of materials and  teaching environment!”

Because of the epidemic, most students study at home, only a few of them with  special needs still go to school. Titta started her day by opening her computer.  After checking all the messages and questions from students, Titta got some free  time to show me around.  

The first showcase is the latest project about nature, which in collaboration with  the biology teacher. The biology teacher requires students to know the most  common types of trees in Finnish forests and the insects that live on these trees. In  the art class, students are encouraged to use visual methods to depict these insects,  and then transfer them to the corresponding tree specimens. 

Kuva opettajan näytöllä: Kiira Vermasvuori

Titta told me that she want students to understand that drawing itself is also a  phenomenon of diversity, with different skills, artistic styles, and even emotions.  Her demonstration of how to express a pen in maybe hundreds of ways is a  wonderful sample. After the drawing process, students are encouraged to print  their insects to a real tree specimen. It asks students to connect their art practice to  the real world. They need not only to recognize the different trees but also to find  out which tree is the home of the insects in their drawings. Teachers believe that  this collaboration can help students to understand better about the life cycle and  ecosystem through artistic practicing.  

Back to the office at noon, Titta prepared tea and biscuits for me. A complicated  form on her table catches my interests: a new teaching evaluation form for visual  art education that will be implemented in the coming fall.  

Although there are already many excellent reports on the achievements of Finnish  education, based on my experience of living in Finland (whether as a student, a  mother, or a teacher), I feel that Finnish education is a truly rigorous and systematic project with the core value of human growth. Take visual arts education  as an example. First of all, the Finnish national curriculum proposes seven basic  competencies, which are the basis for all teaching development. I also found it on  the wall of Titta’s classroom. Secondly, the deep understanding of the subject itself,  like in visual art education, based on the art history, the nature of art, and the  application of art and design in the society, different grades has their own teaching  goodness. Furthermore, the cultivation of the seven basic abilities is combined with  the nature of the art subject and merged into four basic visual art teaching  purposes: visual perception and thinking; the ability to create graphics with  different skills and methods; the ability to interpret visual culture; stand at the  perspective of aesthetics, sustainable, and ecology of visual. Those four categories  are carefully explained and expanded into 11 specific teaching targets, students’  learning goals, and evaluation criteria.

During these over 30 years of teaching experiences, Titta has also participated in  writing and planning national curriculum. It is the vital body of Finnish education  that taking the voices from the teachers who are working with the students  everyday into the national education level. And such valuable experiences and  reflections support education to grow and meet the needs of future in a sustainable  way. Titta shared her teaching blog with me, which recorded her real feelings and  teaching cases in the past thirty years, which opens up a real scene of Finnish  visual art education for the audience! For this reason, Titta win the annual ”Wind  Award” issued by the Federation of Finnish Art Teachers. 

Before came to Finland, I worked in one Chinese art university for six years.  Comparing with the Finnish visual art education curriculum, I found that the  visual art class at the elementary school in Finland is more comprehensive and  systematic than the class in a Chinese art university. This drags me into a ponder… 

Titta is not a “boring” person. She said that these forms are not her style. What  she enjoys is the inspiration and creativity that teaching brings to her. She took out  her ”magic box”, which contained all kinds of interesting tools created by her. “Are  you bored, sometimes, and don’t know how to start your artwork? Then try this  Idea Generator Machine”! She smiled and excitedly talk to me, “ This is what my  students can play again and again…”

I put my finger into her chocolate box and got the first card, “Microscope”, and the  second one is “Soft”, the third is “Memory”, and the last one is “Clock”. My task is:  to create a close up picture based on your memory, relating a clock, using soft lines. 

Yes! I targeted my micro-mirror at Titta, a visual art teacher from Finland, her  sincerely and generous sharing, the iconic rainy day appointment between us (it is  always unforgettable wherever in Finland or somewhere else), and Titta, your name  sounds to me like 嘀嗒, ”dida”, the sound of a clock.

16.4 

What a sunny day! 

Because the epidemic situation has improved in Finnish, school opens again.  Students are arranged to school take turns, for example, day one grade 7, and day two grade 8. I am luckily got the chance to visit the school with its students. 

This time I joined the art class with 7th grade students. When I entered, the class  had already begun. Titta briefly introduced me and explained what the students are  doing today. This is a design project for a character, ”hän” and his or her home.  (hän, means he or she in Finnish language). Middle school students are just  experiencing their adolescent period. It also brings confusion and maybe problems  in their life, when ”I” is awakened. This project allows students to think about I,  identity, and maybe the future, although it uses a third-person perspective. I think  it is such an interesting project and a good research method about youth, if go  further.  

Through the works of the students, I saw many vivid “hän” with the different  names, ages, occupations; and the different places where they live, even the layouts of the different rooms. Many of them are mixed, for example, with brown color,  and are living in all kinds of places and countries. 

On the first page of student’s working notebook, there is the mood broad with the  analysis of visual styles. Many of the color inspirations are from Finnish sky, from  sunrise in the summer to the northern lights in the winter.  

I try being quite and walking in the classroom, hoping not to disturb the students and the atmosphere of the classroom. However, maybe because just returned back  to the school after a long time, these young people are very active and exciting! We talked just like old friends! 

When I am walking in the room, one detail jumped into my eyes that is all the  materials and tools are well prepared on the tables surrounding the room: white  paper for painting, scissors and glue for scrapbooking, expression techniques of  various colors, color pens, colorful papers, cardboard… This small and quite, but  well organized setting, done by Titta, is supporting the passionate creation of her  young students.

23. 4 

I already visited Titta’s classroom for two times, but still today is a special day for  me, because I will stay the whole day at school to experience a normal day of an art  teacher.  

Nine o’clock in the morning, we are standing and waiting for the students. Everything is already prepared at last evening, typical Titta style. Door is open,  and students are coming one after another, greeting to each other, and washing their hands. Titta told me she likes this small ceremony of opening door. 

The first class was for eighth grade students, an art project collaborated with  biology teacher, tree and its inhabitants, insects. I was told when the first time’s  visiting that this projects already began several weeks ago. The content of the  biology part is to introduce students to different insects that live on different trees  in Finnish forests. Understanding the diversity of species and the unique ecosystem  is the main teaching content. The part of art is to practice observation and use  different painting techniques to represent insects. In addition, considering the  application of visual elements, Titta arranged two additional challenges: the first one is using special printing ink to transfer the painting onto the surface of the tree  specimens. Secondly, make a cartoon based on this little insect drawing. 

From student’s visual notebook, I knew that during the past several weeks most of  the students already finished the drawing part. The little creature was already done.  Now students need to print them out and transfer the drawings on the surface of  the tree specimens. Once again, beforehand, Titta arranged the tools and materials  that students might use, on the table surrounded to keep the classroom in a good  order.

It was almost May, but it came with a sudden heavy snow. The whole world was  tuning white again immediately. It is a witness, the transformation between  energies when the classroom is drowned to completely silent from the coldness;  except the sound from polishing woods… 

Then students began their experiments with the special printing material. A girl  stared her first try: she arranged her drawing and brushed the painting liquids on  the surface of the wood, and wait. That’s it! One by one, students finished this  process. Titta suggested students to continue with their animations when they are  waiting the paints dry. So there are always plane B for those who are quick.

After half an hour, the paints are almost dry. After cleaning, two small green  creatures appeared which bring the vivid life to the piece of wood, also the classroom. The students started to talk and look around, at the same time, the  snow, outside, is getting smaller.  

Kuva: Veera Lampinen

I asked a student if she remember the name of the insect in her drawing. She said  honestly that she didn’t remember because the name is too long and too  complicated, but she got a surprise that there are so many different species living in  the Finnish forest that she didn’t know before. Another student turned a little  insect into a dancing man in her animations. I had thought it is her imagination.  When I took a closer look, it turned out that from another angle, this insect really  looks like a dancer. 

When the class is over, I am watching and touching those small insects, which are  “reborn” back to their wooden home, full of joy and happy, even though I was so  afraid of insects!

At lunch, we happened to meet the biology teacher in the cafeteria. During the  conversation, she told me that each semester has at least one 30-hours interdisciplinary project. Since our phenomenal world is presented to us in the  fusion way, the combination of biology and art is such a natural thing. 

In the afternoon, Titta started the second class for seventh grade, an online class  about 3D and perspectives. Because of CV 19, it is a challenge to show the  perspective through one screen. In order to better explain, Titta tried all means of  methods and showed steps of painting. I cannot help thinking that in her thirty  years of teaching experience, the same content like perspective must repeat more  than twenty times. But all the difficulties seem cannot stop Titta’s passion about  teaching and communication with her students.

Conclusion: 

Although it is only a glimpse, Titta’s generous sharing allows me a deep  observation and a real experience of the Finnish art classroom, even though just  the top of the ice mountain. Some thoughts below are  

First, the education is a systematic project. This system is not only reflected in the  curriculum and evaluation as mentioned above, but also reflected in the students’  practice during the whole learning process. For example, I checked the visual  notebooks of 7th and 8th grade students, from the understanding of art, to the  attempts and expressions of various artistic techniques, to the practice of the final  comprehensive project, the whole process coincides and echoes with the teaching  task. Furthermore, there is a digital system, which also supports teaching. As I  known that Finnish government and companies have developed many online  platforms such as Wilma and Microsoft Teams to support education. On these platforms,  students can participate in self-evaluation; teachers can share teaching resources,  display results, and so on.

Secondly, I saw the independent students and happy teacher. In Titta’s class, young  people I met, they think and draw independently. They express their ideas freely  and confidently. In the students’ self-assessment form, I saw that most of the  students thought they are performing well and deserved a good mark, and a few  students thought they could get full marks. Of course, the teacher has never been  mean in encouraging children. In a good teaching and learning communication,  students’ voices are fully heard, and teacher is also happy because of satisfied by  their own passion and the pride of their students. 

In addition, this visit recalls me to reflect on my own learning experience as a  graduate student in Finland. I realized that the best way to understand and study  on Finnish education is not reading, essay, speculation; but in-depth observation  and experience in a real teaching and learning environment. 

MUN ASUKAS JA SEN HUONE

Millainen olisi oppimistehtävä, josta löytyisi mahdollisimman paljon kuviksen sisältöjä ja ehkäpä jopa kaikki T-tavoitteet? Vieläpä niin, että arvioinnissa voisi testata uusien päättöarvioinnin kriteereiden toimivuutta. Päätin kokeilla ja muokkasin erään hauskana pidetyn aikaisemman oppimistehtävän uusiksi. Syntyi seiskaluokkalaisten projekti, kahdeksan osainen tehtäväsarja nimeltä ”Huone”. Osa tehtävistä jouduttiin tekemään etäopiskeluna

Apukysymyksin liikkeelle: Ikä? Mitä tekee? Harrastukset? Ihmissuhteet? Arvostaa? Asuinpaikka? Koronan vaikutus elämään? Erityistietoja? Yritin innostaa ja kannustaa mielikuvitusta hereille, taisinpa jollekin ryhmälle todeta että nyt voivat pojatkin synnyttää – uuden ihmisen! Oma minä aikuisempana oli hyvä vaihtoehto ideaksi tai miksei olemassa oleva oikea hahmo, joku julkkis vaikkapa. Kun lähdettiin liikkeelle kysymyksestä ”kuka” ei ainakaan ihan heti jääty jumiin ennakkoluuloon ”en osaa piirtää ihmistä.”

Luokkaan alkoi ilmestyä monenmoista sakkia, jopa sarjamurhaaja ja erään suljetun valtion diktaattori. Nimen keksiminen omalle hahmolle vaikutti olevan hauskaa. Minäkin sain puhutella syntymässä olevia hahmoja heidän oikeilla nimillään kysyen vaikkapa että kuinkas pitkä tämä Seppo oikein on tai kerro lisää Isabellasta.

Kun alettiin piirtää, hahmoille piti saada mittasuhteet, jotka mahdollistivat suht normaalin elämän. Ettei esimerkiksi Sepolle tule niin lyhyitä käsiä ettei hän ylety auton rattiin saati kykene pissaamaan ongelmitta. Olimme harjoitelleet ihmisen mittasuhteita aikaisemminkin, nyt oli sitten opittujen taitojen soveltamisen paikka.

Piti vielä selvittää käsitteet mittasuhde ja mittakaava. Kokemukseni on, että osalla oppilasta menee jotakin jumiin, jos mukaan tulee mitään matematiikkaan viittaavaa. No, ihmisen mittasuhteet olivat jo vihossa. Tiivistetty muistisääntö tunnillani on ollut, että aikuisen pituus on seitsemän kertaa pää ja keskikohta on siinä mistä se ihminen pissii. Mutta entä mittakaava – testasin ensin oppilaiden aikaisempia koulutietoja aiheesta. Asia oli tuttu karttojen yhteydestä. Mutta kun muotoilin kysymykseni väitteeksi, että minullapa on tosi hyvä Porvoon kartta mittakaavassa 1:1, sain sellaisenkin vastaväitteen että ei voi olla kun se olisi aivan liian pieni. Mutta vastaani huudettiin myös että ”Ei oo mitään järkee sellaisessa kartassa, ei mahtuis sun taskuun!” Kun maaperä alkoi olla otollinen vastaanottamaan mittakaavatietoa, ilmoitin juhlallisesti että seuraavien kahden kuukauden aikana kaikki tehdään mittakaavassa 1:20. Ihmishahmo piirrettiin ruutupaperille, jonka ruudut olivat 1cm x 1cm eli 20cm oikeassa maailmassa. Pään mitta siis reilun ruudun verran kaikilla. Metrin mittaiset tauluviivaimet olivat käytössä. Omien käsien pituuksia mitattiin sekä kaverin hartian leveyksiä.

Toisen kerran aluksi katseltiin hetki A4 ruutupaperia. Opettaja väitti sitä lattiaksi. Siitä vaan rajaamaan mukavan muotoinen ja kokoinen huone. Olin teipannut luokan lattiaan metri kertaa metri neliön eli neliömetrin. Sen verran matikkaa piti tässäkin sietää/harjoitella että hahmotti ruutupaperilta samaisen neliön. Kun yksi ruutu on 20 cm, kuinka monta ruutua menee metriin… Yllätyin miten vaikeaksi tämä laskutoimitus seiskaluokalla koettiin. Monialaiset oppimiskokonaisuudet ovat välttämättömiä, että päästään tästä ilmiöstä, jossa päät ovat matikkamoodissa vain matikan tunnilla.

Asukkaalla piti olla ainakin sänky, tuoli ja pöytä. Muut huonekalut sen mukaan mitä asukas halusi ja tarvitsi itselleen tai tavaroilleen. Mittakaavaukkeli on hyvänä apuna koemakaamassa sänkyään, pujottelemassa huonekalujen välistä, testaamassa tuolin kokoa. Toimivia ovien aukeamissuuntia ja ikkunoiden mittoja havainnointiin luokkahuoneen arkkitehtuuria tutkimalla. Merkkikieltä opeteltiin erilaisista pohjapiirroksista. Kuvisluokan pohjapiirrokset löytyivät koululta ja verkosta löytyy kaikenlaista Villa Maireasta läheisen lähiön pienimpiin yksiöihin.

Pohjapiirrosluonnos

Pohjakuvat piirrettiin puhtaaksi akvarellipaperille valopöydillä. Vaikka arkkitehtitoimistoissa ei aikoihin ole ollut arkkitehtiopiskelijoita puhtaaksipiirtäjinä, vaan kaikki tehdään tietenkin digitaalisesti, halusin antaa älypuhelimen näytön tökkimiseen tottuneille nuorille tarkkuushaasteen: viivat suoriksi ja nurkat tarkoiksi, 0,5 lyijykynillä! Tämä mekaaninen vaihe olikin yllättäen monelle mieluinen lepotauko kaiken miettimisten ja luomisten välillä. Saihan omasta onnistumisestaan siinä piirtäessään välitöntä ja helposti havaittavaa palautetta.

Alun perin röntgenkuvien katseluun tarkoitetut valopöydät olin saanut tuttavan vinkkaamana lahjoituksena Porvoon sairaalalta.

Pohjapiirrosten vertaisarviointia tehtiin vaihtamalla piirroksia toisen kanssa. Oma mittakaavaukkeli meni vieraisille toisen kämppään ja teki havaintoja. Ohjeeni vertaisarviointiin: ”Kommentoi rakentavasti jos löydät jotakin joka on väärässä mittakaavassa tai jostain kohdasta ei mahdu kulkemaan tai puuttuu jotakin tärkeää. Kysy mitä merkinnät tarkoittavat. ”

Samalla tunnilla ehdittiin harjoitella värikynätekniikoita ja niiden soveltamista oman pohjapiirroksen värittämiseen.

Oli vuorossa sisustuksen suunnittelu, metodina moodboard eli tunnelmataulu. Päädyin tekemään valmiin layoutin syystä, että oppilaat voisivat keskittyä tehtäväsarjan kannalta olennaisiin asioihin eikä olisi vaaraa eksyä graafisen suunnittelun pilkun viilaukseen. Tarkoitus oli koota asukkaan näköinen sisustus. Ja oppia siinä samalla PowerPointin kuvankäsittelymahdollisuudet. Power Pointtiin päädyin siksi, että se on käytössä muidenkin aineiden tunneilla, jolloin kuvistunneilla opituista asioista saattaa olla hyötyä muissakin yhteyksissä.

Tehtävästä pidettiin. Ajatukset lähtivät helposti lentoon, omasta tekeleestä tuli näyttävän näköistä ja tehtävässä oli useita erilaisia osioita joissa oli selkeästi hahmotettavaa opittavaa. Toki kahdensadan seiskaluokkalaisen joukkoon mahtui muutama sellainenkin, joka verkon äärellä eksyi liian pitkäksi ajaksi muihin puuhiin. Joihin löytyi näppärästi selityksenä että kato kun mun asukas tykkää just tästä pelistä. Johon minä toistuvasti muistuttamaan ajanhallinnasta, työskentelytaitojen perustasta. Vedoten, että ei ole kiva jos asukas jää ilman sänkyä sen takia että sisustaja piti liian pitkän tauon.

Suunnittelin tehtävän tätä projektia varten, en ollut testannut sitä aikaisemmin. Yllätyin ja vähän innostuinkin miten helppoa oli bongata jokainen kuvataiteen T-tavoite kriteereineen. Sekä kaikki kolme sisältöaluetta eli taiteenkuvat ja visuaalinen kulttuuri laajemmin, varsinkin muotoilu. Oppilaiden omat kuvakulttuurit tunkivat väkisinkin mukaan.

Tässä kuvallinen ohje moodboardin eri osien ideasta. Inspiraatiokuvasta aloitettiin. Esimerkkihenkilölläni ei siis ole perhosta huoneessaan, vaan johtuen kiinnostuksen kohteistaan ja opiskelualastaan, hän haluaa huoneeseensa sademetsän värikästä tunnelmaa. Tuosta kuvasta poimittiin värisävyjä. Vasemman laidan kolme pientä ruutua kuvaavat asukasta, kaikki muu löytyy huoneesta. (Kuvan taideteos on Sari Vuorenpään suurikokoinen puupiirros.)

Ja tässä vaiheessa viikon varoituksella alkoi etäkoulu. Kotiin etäkoulueväiksi lähtivät kartonkihaitarille kiinnitetyt pohjapiirrokset ja tulostettu moodboard. Sekä paperia ja neljä sattumanvaraisesti valittua vahaliitua.

Projektiokuva on kuvaustapa, jossa kaikki nähdään suoraan sivusta katsottuna, samoilla mitoilla kuin pohjapiirroksessakin. Lisättynä korkeusmitoilla. Muokkasin PowerPointtini videon muotoon, sain siinä höpistyä ohjeet.

Tämä kuvatyyppi on tehtäväsarjan vaikein ja arvioin että pieleen menee niin minun ohjeenikin kuin oppilaiden tuotokset. Ja totta – hajonta oli melkoista. Osa selittynee etäkouluun liittyvillä yleisillä vaikeuksilla (häiriöt kotona, henkilökohtaisen ohjaamisen vaikeus, huoleton asenne etätehtäviin).

Yksi dia opettajan ohjevideolta.
Pohjapiirroksessa jokin musta, projektiokuvassa näkyy että se on piano. Sen yläpuolella porvoolaistaiteilijan teos,

Tässä tehtävässä siirryimme huoneen ulkopuolelle. Miltä asuinrakennus näyttää? Jatkettiin käyttämällä kaksiulotteista esittämistapaa eli rakennuksesta piti piirtää vain julkisivu, se seinä, jolla tämän tietyn huoneen ikkuna näkyy. Kuvaan tuli lisätä jokin yksityiskohta vihjeeksi niin, että katsoja pystyisi päättelemään mikä ikkuna on sama kuin projetiokuvassakin.

Kyseessä ei ollut uudisrakennuksen suunnittelu. Huone saattoi sijaita vaikkapa kriisialueella, rakennuksessa jonka julkisivu olisi osittain romahtanut. Useammat olivat tähän mennessä nimenneet asukkaansa asuinpaikkakunnan. Jos se oli vaikkapa Helsingin Eira, tuli nyt tutustua eiralaiseen arkkitehtuuriin. Tekeillä oli kaksi asuntovaunuakin. Myös ne kuvattiin suoraan sivusta auton muotoilua tutkien.

Tämän osion tulokset voisi jakaa kahteen pinoon: ne joissa on ”talo” ja ne joissa on arkkitehtuuria. Talopinoon tulisivat piirrokset, joissa rakennus on esitetty lapsuuden kuvista tutulla kaavalla merkinomaisesti. Omakotitalossa harjakatto, ovi yhdessä nurkassa ja neliruutuinen mökin ikkuna toisessa. Vastaavasti kerrostalo kuvattuna suorakaiteen muotoiseksi ja ikkunoita riviin muutama per kerros. Arkkitehtuuripinosta löytyisi kuvia, joita katsoessa huomio kiinnittyy materiaalien kuvaamiseen, ikkunamuotojen vaihtelevuuteen, rappukaiteen yksityiskohtiin. Piirtäjän tekemiin havaintoihin ja valintoihin.

Iidan luoma asukas on erakoitunut leski ”Ismo 58 v.” Hänen huoneensa on tällaisessa hirsitalossa.
Helmin luoma hahmo fitnessvaikuttaja ”Rose” asuu New Yorkissa, pilvenpiirtäjässä
Etsi sama sänky molemmista Saaran kuvista!

Etäkoulu jatkui. Samoin videohöpötysohjeet. Tällä viikolla mentiin asukkaan pään sisälle. Hän on huoneessaan ja katselee taivasta. Tunnetila vaikuttaa kokemukseen ja havaintoon. Pilvet, värit, säätila peilaavat hänen tunnetilaansa.

Vahaliidut, jotka koululta olivat tulleet mukaan, opettivat miten vähästä saa paljon. Videolla demonstroin miten neljä liitua ei tarkoita neljää värisävyä vaan liituja sekoittamalla saa sekoitettua lukuisia yhdistelmiä. Mielestäni tehtäväsarjaan tarvittiin ekspressiivisyyttä, ilmaisua ilman viivainta. Näiden taivastehtävien palautusten tarkistaminen oli mukava kokemus. Sain takaisin moninkertaisena sen, mitä olin oppilailleni haasteeksi heittänyt.

Nyt olen nähnyt ”toiveikkaan taivaan”, tiedän miltä näyttää ”se tunne kun kesäloma alkaa” ja jakanut tunteen että ”elämä menee miten menee”.

Etäkoulun aikana S2-oppilaat eli suomea toisena kielenä opiskelevat olivat koululla läsnä. Samoin minä heidän kanssaan. Miten avata heille tällaista tunnetehtävää? Päädyin opettamaan perustunteiden ilo, suru, viha suomenkieliset sanat. Ja jatkoin kuvatulkinnalla antaen heille mahdollisuuden puhua kuvin. Pyysin oppilaita etsimään kuvakokoelmistani omaa taivaskuvaa vastaavan tunnelman. Ilahduin miten nopeasti ja kiinnostuneena ”oikea” kuva löydettiin siinä missä sanojen etsintä aiheutti vain käsien heiluttelua ja turhautumista.

Lopuksi palattiin siihen, mistä pari kuukautta aikaisemmin oltiin aloitettu. Asukkaaseen. Etäkoulu jatkui, joten materiaalit valikoituivat sen mukaan: jätepaperia ja aikakauslehtiä. Tekniikkana kollaasi yhdistettynä piirrokseen. Homma koottaisiin kartongille, joka oltiin koulusta mukaan otettu. Piti tavoitella muotokuvaa, joka kertoisi asukkaasta enemmän kuin vain ulkonäön. Mukaan tuli liittää asioita, jotka löytyisivät aikaisemmin tehdyistä kuvista. Henkilötiedot tekstaten, samoin pisteenä i:n päälle jokin motto, sitaatti, joka kertoisi asukkaan arvomaailmasta.

Heti tehtävän ja ohjeiden julkaisun jälkeen aloin saamaan huolestuneita viestejä. Pääsiäinen oli tulossa ja perheissä oli siivottu. Kaikki jätepaperit oli viety keräykseen. Äitejä syyteltiin. Ja minä kun olin ajatellut että leikattujen kuvien käyttö olisi helpottava tekijä. Ei tarvitsisi (osata) piirtää kaikkea. Idea ja ajatus, kuvakerronnan tarkoitus olisi se tärkein. Kun vihdoin saatiin palata kouluun, sai jatkaa näitä ja muitakin kuvia.

Myös itsearviointi tehtiin etänä. Olin tehnyt Formskaavakkeelle kysymykset vähän siihen malliin, että ne toimisivat myös muistilistana ja yhteenvetona kaikesta mitä ollaan lähi- etä- ja hybridiaikana opeteltu. Halusin myös palautetta tehtävästä, että voisin vertailla oppilaiden mielipiteitä omiin oletuksiini.

Tykkäämistä perusteltiin laajuudella, mahdollisuudella suunnitella ja olla luova:

”Siinä sai itse suunnitella koko ihmisen ja sen jälkeen toteuttaa sen. Itse tykkään paljon suunnittelusta, joten tämä oli hyvä tehtävä minulle varsinkin.”

”Tykkään, koska tätä on ollut hauska tehdä, mutta en anna täysiä, koska jotkut kohdat ei ole ollut niin kivoja esim viimeinen kohta.”

”Tykkäsin, kun tehtävään käytettiin monta kertaa, joten siihen pystyi panostamaan ja oli kivaa, kun tehtäväsarjan tekeminen oli välillä vähän haastavaa, joten sen tekemisessä sai haastaa itseään.”

”Pääsin itse tekemään juuri sellaisen kuin halusin ja sain käyttää mielikuvitusta. Minun mielestä tämä projekti meni todella hyvin. Olen itse ainakin tyytyväinen osiini.”

”Sain antaa luovuuteni loistaa!”

Ja samoin perusteluin tuli kritiikkiäkin: ”En nyt iha tiiä ei itellä oikee napannu alkaa suunnittelee huonetta, ihmistä ja koko sen elämää siihe ympärille samalla. Iha hyvä tehtävä sarjahan tää oli, mut mulla ei oikeen tuntunut olevan kiinnostusta tähän.” Vähiten tähtiä eli vain kaksi tuli oppilaalta joka perusteli että ”en tykkää kuviksesta”.

Lopuksi pyysin vapaaehtoisen kirjoituksen aiheesta: ”Kerro mikä meni pieleen ja arvioi miksi niin kävi, kootut selitykset.” On aina hyvä jos oppilas itse huomaa ja kertoo jonkin olevan pielessä sen sijaan että opettaja poimii ”puutteita” esiin. Tämän tyyppinen itsearviointi kertoo oppilaan kyvystä oppia myös virheistään sekä tavoitteellisuudesta ja taidosta perustella näkemyksiään. Mitkä molemmat löytyvät päättöarvioinnin kriteereiden kiitettävästä sarakkeesta.

OPETTAJAN ARVIOINTIURAKKA

Jos oppilastöissä ei ole nimiä, ei minkäänlaisista arvioinnin apuvälineistä, täydennyskoulutuksista tai arviointitaulukoista ole apua. Seuraavaksi tärkein apuväline on Wilma, paikka jonne arvioinnit saa varmaan talteen. Sitten esille arviointiperusteet eli tehtäväkohtaiset oppimisen tavoitteet sekä kuppi teetä. Aikaa täytyy varata myös, että pinon päällimmäisen ja alimmaisen arviointi tapahtuu tasa-arvoisesti. Väsynyt ei saa olla, muuten ei muisti palauta tuntitilanteiden kokemuksia töiden seuraksi eikä Teamskansioissa olevien töiden klikkailu suju hermostumatta.

Kirjoittelin pienille lappusille sanallisia palautteita asioista, joihin huomioni oli kiinnittynyt, kannustuksia ja kehuja.

Koska arviointi ei saa kohdistua valmiisiin töihin eikä oppilaan ominaisuuksiin, vaan oppimiseen ja työskentelyyn, on vaikea saada tislattua se oppiminen pelkästään töistä esiin. Osaaminen niissä näkyy. Mutta näkyykö oppiminen? Se, että oppilas on syventänyt osaamistaan kuten oppiaineen T-tavoitteissa määritellään. Olen tuntenut nämä seiskaluokkalaiset vasta syksystä alkaen ja jokaisessa oppimistehtävässä tehdään erilaisia asioita. Ei siinä ehdi nähdä osaamisen syventämistä jos kuudenteen luokkaan pitäisi verrata.

Mutta työskentelyyn panostaminen näkyy jokaisella tunnilla. Kuvistunneilla ei nykyään tehdä ”harjoitustöitä” vaan ”oppimistehtäviä”. Jos suunnittelen tehtävät niin, että ne tuovat oppilaille uusia haasteita, taitoja, tietoja, näkökulmia, tekniikoita, voin olettaa että tapahtuu oppimista. Oppilas siirtyy ”en osaa” -tasolta ”osaan” -tasolle. Mutta entä se syventäminen? Sitäkin tapahtuu, parhaassa tapauksessa, jo yhden oppitunnin aikana. Kun on ensin kokeiltu miten jokin tehdään tai tajutaan. Harjoitellaan asian parissa jotakin kunnes osataan tehdä omia sovelluksia uuden opitun asian avulla.

Näinhän asiat ovat olleet aina. Mutta tämänhetkisen oletussuunnitelman myötä arviointi on voimakkaasi läsnä jo tehtäviä suunnitellessa. Että opettaja voi edes kuvitella arvioivansa samoja asioita, joita on kuvitellut tavoitelleensa opetuksessaan. Että tuntien aikana oppilaalla on useita paikkoja, joissa hän voi hypähtää ”seuraavalle tasolle” tekemisissään.

Tämä pitkä projekti ratkaisee kevättodistuksen numeron. Miten sen päätän? Josko ottaisin iisisti ja vain vertaisin aikaisemmin antamaani joulunumeroon. Katselisin ovatko kevään oppimiset samaa tasoa vai selvästi jotakin muuta. Pelkästään tällaisella menetelmällä selviäisin päättöarvioinnista melko nopeasti. Ja oppilaskin tajuaisi, kun operoitaisiin vain kolmen pykälän asteikolla: laskeeko, nouseeko vai pysyykö samana. Näin se toimisi, jos jo joulutodistuksen numerot olisi annettu päättöarvioinnin kriteereitä syynäämällä.

Olen päätynyt siihen, että ne mokomat kriteerit pitää olla koko ajan esillä. Jopa jokaisessa tehtävässä. Ei onnistu tasavertainen arviointi jos kriteeritaulukko kaivetaan esille vasta huhti- toukokuussa. Tai juu – siinä tapauksessa kyllä, että opettaja silloin suunnittelee seuraavan vuoden tunteja. Kriteerit ovat parhaimmillaan kun jotain aloitetaan. Tämä tuntuu olevan tämän hetkisen opetussuunnitelman ja arvioinnin uudistuksen tuoma suurin muutos.

Tavoitteet ohjaavat sisällön valintaa eivätkä tekniikat, kuten 1980-luvulla tai sisällöt kuten edellisessä opsissa. Seuraavalta opisilta odottaisin ehkä hiukan enemmän konkretiaa. Sitä on tarkoitus löytyä paikallisista opseista, mutta en usko että ne onnistuvat yhdenvertaisesti nivomaan opetussuunnitelmallisen normin ja koulun arkinormaalin yhteen. Siksi käytän mieluummin opetussuunnitelman perusteiden tekstejä.

Tiivistelmä oppiaineen tavoitteista löytyy jokaisen oppilaan vihkosta. Pian aletaan rastitella tuota taulukkoa oppilaiden omien sekä valtakunnallisten kriteerien mukaan. Se taulukko löytyy OPH:n sivuilta.

Vielä näistä huoneista: eniten aikaa kuluu niiden töiden arviointeihin joiden numeron antaminen on nopeinta eli ne kympin työt. Unohdun vaan ihailemaan ja eläytymään. Tässä yksi sellainen. Emilia Pateyn kokonaisuus, joka pääsi vähän laajenemaan kirjallisuudenkin puolelle. Ja koska aikaa jäi, syntyi vielä pieni animaatiokin. Kuvat ovat täynnä paljon kertovia ja mietittyjä yksityiskohtia, joita on kiva bongata ja tulkita. Tässä kuvisprojektissa on aineksia elokuvakäsikirjoitukseen tai pieneen kuvakirjaan. Tai maailman parantamiseen sellaiseksi kuin kuvitteellisen hahmon Alinan arvoilla voisi hyvin yltää.

Alina eli Emilian huoneen asukas aloittaa kirjansa näin.